Kodin alkoholinkäyttö on haittavaikutuksiltaan monitasoinen ilmiö. Lasinen lapsuus on myös koko elämän pituinen tekijä ihmisen elämässä ja vanhempien juomisesta voi aiheutua pitkällisiä aikuisikään asti ulottuvia haittoja. Lapsuuden kokemukset voivat vaikuttaa myöhemmin aikuisuudessa esimerkiksi omaan vanhemmuuteen ja parisuhteisiin.
Sanna Marinin lapsuus oli lasinen lapsuus
Anonyymi
56221
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Alentaa ainakin aikuisena päätöksen teko kykyä.
Hanki elämä töppö-demari.
Sannalla isä dokas äiti lepsoili, Ohisalolla molemmat dokaili. Tämä voi selittää, miksi he haluavat pahaa suomalaisille: kosto ja kateus. Heidän mielestään toisilla ei saa olla parempi lapsuus kuin heillä. Nytkin he rahtaavat lapsia aivan toisesta kulttuurista ilman vanhempiaan Suomeen. Tärkeintä orpolapsille olisi saada kasvaa omassa kulttuurissaan ja lähellä juuriaan. Ruotsissa tuollainen lasten riisto juuriltaan on todettu olevan todella vakava häiriötekijä lasten kehitykseen.
Persuporvarin valetta alusta loppuun vuodatuksesi ja onneksi kukaan järkevä ei ota öyhötystäsi vakavasti ja hyvä niin.
Porvari jauhaa kateusmantraansa.
Monesko kerta kun aloitat samasta aiheesta.
Sanna Marin on erinomainen esimerkki siitä, kuinka heikommaltakin pohjalta voi Suomessa hankkia korkeakoulututkinnon ja edestä miten ylös tahansa yhteiskunnassa. esiin tuomasi Sannan tausta osoittaa vain sen, että Sanna on ppoikkeuksellisen lahjakas ja pätevä ihminen.
Isän alkoholinkäyttö ei ole tyttären syytä. Jos hän on päässyt asian yli, niin miksi sinä älykääpiö räävit sitä useilla aloituksilla. Onko sinun suvussasi kenties ollut kehitysvammaisuutta ja skotsofreniaa?
Hyvä kommentti.
Ilmeisesti on ollut.
"Onko sinun suvussasi kenties ollut kehitysvammaisuutta ja skotsofreniaa?"
-Uskon että avaajan vanhemmat ovat keskenään sisaruksia, sen verran taantuneelta hänen kannanottonsa vaikuttavat.
Nostan hattua Marinille!
Nostan uudelleen hattua Marinille!
Enkä ole punikki, koska minulla on hattu ja herrasmiehen tavat.
Persuporvari puhuu omasta kokemuksestaan, ei muiden.
Ap kirjoittaa että voi vaikuttaa ja voi...sitä ja tätä.
Mutta kun se ei kuitenkaan välttämättä vaikuta.
Kun tuntee paljon ihmisiä ja kuulee heidän juttujaan omasta elämästään ja lapsuudestaan niin kyllä on niin eri suuntiin mennyt ettei voi tilastoja ym. käyttää.
Alkoholistiperheiden lapsista on tullut pärjääviä aikuisia ja päinvastoin, hyvistä kodeista ja perheistä olevia on päätynyt alkoholisteiksi ja narkkareiksi.
Lasista lapsuutta ei voi mitenkään yleistää niinkuin ei muitakaan asioita.
Miksei Sanna tunnusta isäänsä
Tuskin on ainoa maailmassa joka ei tunnusta isäänsä.
Nähkää ihmiset elämää niin tajuatte että kaikki ei pääse helpoimmalla eteenpäin ja jokaisella on toimintaansa omat syynsä. Syyt ovat usein henkilökohtaisia eivätkä edes muille kuulu.
Sitten omaan elämäänsä kyllästyneet puivat toisten kohtaloita.
Alkoholistien lapsille jää ikuiset arvet on edes turha näytellä jotain muuta ja se kaikki heijastuu muuhun tekemiseen.
Taitaa olla aika pieni piiri ihmisiä tämän edellisen elämässä kun väittää että heijastuu muuhun tekemiseen.
Arvet jättää toki alkoholistikodin elämäntyyli mutta minkälaiset jäljet se jättää on aika henkilökohtaista.
Jotkut jopa pärjäävät elämässään hyvin sen takia koska eivät halua toistaa samoja virheitä joita kokivat lapsuudessaan kotona.
Eli varmastikin heijastuu myöhemmin muuhun mutta sehän se vaikuttaa miten se heijastuu.
Voi ressukkaa - isätönkin kaiken kukkuraksi.
Alkoholismi ja huono-osaisuus siirtyy vielä usein seuraavalle sukupolvelle. Tämä aiheuttaa sitten katkeruutta ja liittymisen vasemmistolaisiin järjestöihin, jotta pääsisi kostamaan muille ihmisille. Kuten Stalin.
Asiallinen kirjoitus. Juuri näin se menee ja siksi nyt ollaan huolissaan vasemmistolaisista perheistä, jotka ovat kotona pienessä asunnossa korona viruksen vuoksi. Väkivalta kotona on poliisin mukaan kasvanut paljon. Syynä alkoholisoituneet vasemmistolaiset.
Porvariperheissä paljon kaappijuoppoja vanhempia ja lapset kärisvät.
Onneksi Paavo Arhinmäki on raitistunut. Ehkä hänen eläinlääkäri vaimonsa pisti Paavo-miehen järjestykseen, ehkä ompeli antabuskapselin mahanahkaan?
Mutta mikähän taustatekijä kansanedustajan juomiselle on? Oliko lapsuuskoti liian raitis?
Alkoholi ja vasemmistoaate kuuluvat yhteen saumattomasti. Taas tänä perjantaina nähdään, mitä se tarkoittaa, kun punaisen lipun heiluttaja on kännissä. Hän kirjoittaa Sanna Marinia puolustelevia kommentteja.
Lähiöpersuhan tietää, minkälaista on kun isä lyö ja seurauksena koko elämän mittainen katkeroituminen ja muiden syyttely.. Perspuoluehan on katkerien vihamielisten häviäjien joukkio.
Totta.
Äänestän kylläkin kokoomusta...
Havaittu on, että täällä osataan hokea persu sanaa. Itse en kylläkään kuulu perussuomalaisten kannattajiin.
Oma alatyylinen ärhäkkä kirjoittelusi täällä kertoo taas sinun olevan anarkistivasemmistolainen, mahdollisesti itse alkoholi ongelmainen.
Ja kaiken päälle vielä, moni alkoholisti, hyvin moni, on itse pärjännyt elämässä useilla saroilla loistavasti. Ei siis vain alkoholistien lapset.
Katkeruus miehiä kohtaan......
Isän kieltäminen yli 30-vuotiaan naisen tekona ei anna hyvää kuvaa kyseisen henkilön mielenterveydestä. Jos saman tekisi alle 15-vuotias, niin asia olisi vielä ymmärrettävä, mutta näin aikuisella on oltava pahoja lukkoja mielessään.
Minkähänlaisella koulutuksella ja tutkimustiedolla esität väitteitäsi.
Jos ei 15-vuotiaana ole isää niin miten se voisi olla 30-vuotiaanakaan, hehe.
Ei siinä lukkoja tarvita, jos ei omaa isää joku ole hyväksynyt niin sitten ei ole.
Ja miten se voi ylipäänsä kenenkään muun elämää haitata jos joku ei halua tunnustaa isäänsä.
Ahdasmielistä porukkaa....
En tiedä marinerista ja muista mutta minun kohdallani on vaikutusta ollut.
40-luvun lopulla ja vielä 50-luvun alkupuolella, kun isäni otti viinaa niin monesti me muut harrastijmme reipasta ulkoilua vuodenajasta riippumatta. Haja-asutusalueen torppaamme johti vain lumilapion levyinen polku eikä sitäkään voinut käyttää joten humalaisen isämme puukon kannustamana poistuimme siihen suuntaa mihin pääsimme nopeimmin. Talvella pöllysi hanki. Kesä oli paljon parempaa aikaa koska kangasmetsässä oli helpo juosta ja suunnan voi valita vapaasti.
Tämä oli yksi kotini opeista. EI KOSKAAN TUOLLAISTA ELÄMÄÄ MINUN PERHEESSÄNI!
Tämä johti mm. siihen,että seurustelimme pari vuotta ennen suhteen varsinaista vakiintumista. Lasten hankkimista siirsimme samoin pari vuotta koska halusin olla varma, etteivät he joudu varttumaan väkivaltaisessa, tai edes riitaisessa kodissa.
Koskaan ei vaimoni eikä lastemme ole tarvinnut pelätä minua. Asianmukaista arvostusta olen kyllä kokenut.
Älkää tuomitko sairaiden mielikuvienne perusteella ketään!
Marineri on muista syistä täysin sopimaton pääministeriksi.
Marin on hyvä pääministeri koronakriisissä Suomelle.
" Sanna Marin on erinomainen esimerkki siitä, kuinka heikommaltakin pohjalta voi Suomessa hankkia korkeakoulututkinnon ja edestä miten ylös tahansa yhteiskunnassa. esiin tuomasi Sannan tausta osoittaa vain sen, että Sanna on ppoikkeuksellisen lahjakas ja pätevä ihminen. "
Niin lahjakasta ja pätevää sakkia tämä nykyhallitus, että jokaisella avustajakaartina kymppitonnin kuukausipalkalla melkoinen siivellä eläjien joukko esittämässä milloin mitäkin toimia - näiltä poikkeuksellisen lahjakkailta ja päteviltä kun puuttuu useimmiten nykyään kaikenlainen pitempiaikainen kokemus työelämästä.
Tuosta maton nuolennasta niinkin saattaa henk. koht. kokemustaustaa löytyä.
Tämän hallituksen n. puolen vuoden istunnon aikaisten toimien jälkeen valtion lisävelanotto tulee kasvamaan vuoden loppuun mennessä ainakin kymmenellä miljardilla eurolla - kyseenalainen ennätys, josta on vaikea laittaa enää paremmaksi.
Sukupuolineutraali henkilötunnusvouhotus kyhäilylle tulee myös miljardiluokan hintalappu - tavallinen, normaali ihminenhän ei tarvitse tuota koko mielipuoli puuhastelu kyhäilyä.
Ehkä ne aivokirurgin palkalla istuksivat kymmenet ministerien avustajat näin pääsevät osoittamaan arvonsa tälle yhteiskunnalle ?
Todelliset mielipuoli hullut tuntuvat olevan nyt valloillaan.
hei siiri. kuinka paljon sinun lapsuutesi on vaikuttanut persoonaasi, onko se kunnossa ?
Sanna Marinin miehiä kohtaan tuntema viha kumpuaa selkeästi epäonnisesta isä suhteesta. Viha miehiä kohtaan johtaa jopa henkilötunnusten vaihtoon kaikille, koska viimeinenkin merkki miehistä on tuhottava. Onko näin harhaisen paikka ministerinä?
Toivottavaa, ettei Sanna ole saanut kotoaan alkoholin käyttöön mallia. Tulee muuten kosteita iltoja tyttö porukalla
Joutavaa porvarihorinaa kuten tavallista tällä palstalla.
Jaa no voipa sitä jonkunlaista traumaa tulla vaikka mistä muustakin asiasta kun voi olla tiukkaa tai tukahduttavaa uskonnollisuutta esim vanhemmilla tai muuta narsismia vanhemmissa tai muuten vaan jonkunlaista tukahdettua valtataistelua vanhempien tai lasten välillä yms että ne voivat olla niitä oikeilta ongelmia ja joku perheestä on vaan ottanut fiunaa helpottaakseen oloaan noiden paineiden keskellä..No voihan se olla niinkin päin että ensimmäinen ongelma on alkoholinkäyttö ja sitten nousevat vasta nuo muut ongelmat..Mutta kovistakin perhe oloista on noussut ihan suht terveitä ja pärjääviä kansalaisia ja työntekijöitä että se miten ihminen on mielessään ristiriita tilanteita pystynyt käsittelemään ja kuinka hyviä muita toimijoita ja tekijöitä ollut ympärillä niin on kanssa ratkaisevaa ja jotkut ihmiset ovat hyvin taitavia antamaan anteeksi ja unohtamaan niitä kovia olojaan esim. Että se voi vaan vahvistaakin ihmistä jopa vähän että on nähnyt sitä vähän rankempaankin elämää ympärillään jo hieman nuorempana että ihmiset ovat hyvin monipuolisia ja joskus joustaviakin..Jotkut sortuu mutta monet,suurin osa kestävät ja vahvistuvatkin..On tietenkin hyvä jos joku edes rakastaa ja kuuntelee siinä lähellä että sitä tunnetta ihminen jotenkin kaipaa..nuorenakin..
Hyvin monissa perheissä sodanjälkeiset ajat tekivät miehistä alkoholisteja. Näin minunkin isäni oli juoppo. Äiti oli hyvä. Millä tavalla se vaikutti itseeni? Ei ainakaan ensimmäisenä tullut mieleen, että pulloon koskisin. Vihasin pulloja ja pullojen käyttäjiä. Miksikö? Juoppo pilasi oman elämänsä lisäksi koko perheen elämän. myös heidän elämänsä keneltä viinarahoja vippasi.
Aikuisena en ole kiinnostunut alkoholista se on saanut jäädä alkon hyllylle. Omassa perheessäni ei juopoteltu. Nyt olen jo mummoikäinen, elämä rauhallista ja asiat niin hyvin kuin voi olla.
Tässä kohtaa elämää en itse ajattele, että lapsuuden kokemuksista olisi ollut minkäänlaista haittaa, ainoastaan tiukka kielteisyys alkoholia kohtaan.
Mielestäni kukaan meistä ei voi tietää kenenkään toisen mieltymiksiä kuka vihaa miehiä tai jotakin muuta menneisyytensä vuoksi. Ne ovat suurimmaksi osaksi omia oletuksia, jotta saadaan kirjoiteltua mitä mieleen tulee jopa mustamaalaamista. Kannattaa miettiä mitä sanoo, ennen kuin kirjoittaa kenestäkään henkilöstä nimellä.
Voi Sannukkaa. Kukkamekko päälle vaan.
Alkoholisti isän pikku Sannukka.
Marin on oikeasti lisko, eikä tällä alkoholisti miehellä ole mitään tekemistä hänen syntymisensä ja lapsuutensa kanssa.
Ja teini-ikä meni kuunnellessa kahden lesbon pillunlitinää. Jälkensä on jättänyt.
Isukiltaan Sanna pöllinyt usein viinapullon kavereidensa kanssa. Joi usein salaa kun isukki oli sammuneena kuin vanha talilyhty. Sanna ja muut lapset sammui perästä. Sit joutuikin jo lepakkojen kieroon kasvattamaksi. Ei hyvä, ei.
Halla-aho noin on tehnyt. Nyt Marin johtaa maata. Halla-aho ryyppää. Kummalla geenit ovat heikommat?
Marin ei johda mitään, vaan on pelkästään sätkynukkena hänen taustallaan olevalle Antti Rinteelle.
Päästä irti Sannasta, sulle tulee paljon parempi olo.
En ole koskaan edes koskenut Sannaan, niin miten siitä voi irti päästää? Tuollaiseen lepakon jätökseen en koskisi ikinä.
Sanna oli kännipäissä tehty vahinko. Sorry yhteiskunta! Ei voi enää mitään näin yli 34 vuotta myöhemmin... Yritin kyl sillon 80-luvun puolivälis puhua sille yhelle saatanan lepakolle järkeä, mut eihä se mitää kuunnellu. Nyt sit kärsitään. Saa hävetä lopun ikää koko vitun suku. Kansalaiset joutuu kestää paaaljon!
T: Vanha puliukko
Vittu mikä säälittävä paska.Sun järjen puhuminen on varmasti ollut aika tylsää ja tyhmän äijän märinää.Herää jo todellisuuteen.
Aika hyvä yritys " isukki ".
Joskus on jostain päästävä irti jos itse haluaa pärjätä.
Se pikkunarttu käytti jo pienenä piriä.
Silti Sannasta ei tullut juoppoa. Halla-ahosta tuli.
Ja näin siinä kävi. Sanna vain hymyilee mtv:n uutiskuvassakin, kun hän on tiennyt isänsä kuolemasta.
Voi voi sannukkaa. Onneksi sannukka sai lepakko kasvatuksen.
Antokohan Sannan isä Sannalle hammashoitoa luuvitosella vai miksi sillä on hampaat ku huolettoman halot liiterissä?