Jotkut vanhat sielut ovat vapautuneet jo jälleensyntymisen pakosta. Ne ovat enkeleitä ylemmältä tasolta. Enkelillä ei ole siipiä, ne on taiteilijoiden mielikuvitusta. Siis enkelit jotka käyvät täällä maanpääällä joskus ovat vain sieluja. Sinä ja minä ollaan enkeleitä kun siirrymme rajan taakse.
Ei tarvii uskoa, kunhan esitin vain oman käsitykseni.
Enkelit on ihmis-sieluja
52
547
Vastaukset
- Anonyymi
Ihmisistä ei tule enkeleitä.
https://media.kirjavalitys.fi/onix/media/2649325 - Anonyymi
Enkelit erottaa ihmisistä mm. se ominaisuus, että ovat tahdottomia Jumalan palvelijoita. Oma tahto siis puuttuu.
Ihmiset voivat kasvaa enkelin kaltaisiksi sillä erotuksella, että ovat omalla tahdolla varustettuja. Ihmiset voivat aina valita.- Anonyymi
Olen itse newagessa kristallina pää täynnä höyryä.
- Anonyymi
Mikäs se Saatana oli, siis on? Kävi kapinaan niin omaa tahtoa löytyi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs se Saatana oli, siis on? Kävi kapinaan niin omaa tahtoa löytyi.
Enkelin määritelmän mukaan ei ollut enkeli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enkelin määritelmän mukaan ei ollut enkeli.
Käytännössä S. ei langennut ja oli enkeli.
- Anonyymi
Entä jos ei ole jumalaa jota enkeli voisi palvella? Minlälaista jumalaa tarkoitit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä jos ei ole jumalaa jota enkeli voisi palvella? Minlälaista jumalaa tarkoitit?
Jumalalla tarkoitetaan tässä yhteydessä enkelien pomoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs se Saatana oli, siis on? Kävi kapinaan niin omaa tahtoa löytyi.
saatanalta löytyi omaa tahtoa,mikä osoittaa sen että enkelillä on oma tahto kuten ihmiselläkin.saatana halusi ihmisten palvelevan häntä.
Siksi meillä on tämä kaoottinen maailma joka tulee yhä pahemmaksi.Raamattu sanoo
1johanneksen kirje 5:19 "koko maailma on paholaisen vallassa" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
saatanalta löytyi omaa tahtoa,mikä osoittaa sen että enkelillä on oma tahto kuten ihmiselläkin.saatana halusi ihmisten palvelevan häntä.
Siksi meillä on tämä kaoottinen maailma joka tulee yhä pahemmaksi.Raamattu sanoo
1johanneksen kirje 5:19 "koko maailma on paholaisen vallassa"Lucifer oli täysin deterministisesti toimiva olento, jolla oli vapaa tahto ainoastaan näennäisesti.
- Anonyymi
Enkelit erottaa ihmisistä mm. se ominaisuus, että ovat tahdottomia Jumalan palvelijoita. Oma tahto siis puuttuu.
Ihmiset voivat kasvaa enkelin kaltaisiksi sillä erotuksella, että ovat omalla tahdolla varustettuja. Ihmiset voivat aina valita.
Onko Lusifer,valon tuoja tahdoton enkeli?
Olen hieman erimieltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytännössä S. ei langennut ja oli enkeli.
Käytännössä S. ei langennut ja oli enkeli.
Kyllä lankesi Luojansa tekoja vastaan. Toivottavasti paska on vangittuna vieläkin,vaikka näyttää maailman meno toiselta,että se rotta olisi taas punomassa juoniaan.
Sen voimme torjua !!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä jos ei ole jumalaa jota enkeli voisi palvella? Minlälaista jumalaa tarkoitit?
Entä jos ei ole jumalaa jota enkeli voisi palvella? Minlälaista jumalaa tarkoitit?
Se on varmaan Allah.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalalla tarkoitetaan tässä yhteydessä enkelien pomoa.
Jumalalla tarkoitetaan tässä yhteydessä enkelien pomoa.
Meidän Luotujen luoja,kaikkien ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalalla tarkoitetaan tässä yhteydessä enkelien pomoa.
umalalla tarkoitetaan tässä yhteydessä enkelien pomoa.
Jumala loi sinut,meidät kaikki. On sinunkin POMO! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
saatanalta löytyi omaa tahtoa,mikä osoittaa sen että enkelillä on oma tahto kuten ihmiselläkin.saatana halusi ihmisten palvelevan häntä.
Siksi meillä on tämä kaoottinen maailma joka tulee yhä pahemmaksi.Raamattu sanoo
1johanneksen kirje 5:19 "koko maailma on paholaisen vallassa"saatanalta löytyi omaa tahtoa,mikä osoittaa sen että enkelillä on oma tahto kuten ihmiselläkin.saatana halusi ihmisten palvelevan häntä.
Siksi meillä on tämä kaoottinen maailma joka tulee yhä pahemmaksi.Raamattu sanoo
1johanneksen kirje 5:19 "koko maailma on paholaisen vallassa"
Tuomitseva Valo!
on tullut maailmaan ja he raksatavat pimeyttäenemmän,kuin Valoa,koska heidän pimeys on enemmän,kuin VALO !
Heidän teot ovat pahoja,sillä jokainen joka tekee pahaa,VIHAA VALOA,ei tule Valoon!
JOKA TEKEE TOTUUDEN VALKEUTEEN,HE OVAT TEKEMISSSÄ JUMALAN KANSSA, - Anonyymi
Enkelit erottaa ihmisistä mm. se ominaisuus, että ovat tahdottomia Jumalan palvelijoita. Oma tahto siis puuttuu.
Ihmiset voivat kasvaa enkelin kaltaisiksi sillä erotuksella, että ovat omalla tahdolla varustettuja. Ihmiset voivat aina valita.
Enkelit ei ole tahdottomia,osa on pimeyden puolella ja paras osa Valon puolella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs se Saatana oli, siis on? Kävi kapinaan niin omaa tahtoa löytyi.
Mikäs se Saatana oli, siis on? Kävi kapinaan niin omaa tahtoa löytyi.
Valon Tuoja: Lusifer
Hän on tai oli yksi suurimista enkeleistä,mitä Isä Jumala on luonut.
Hän ylensi itsensä ja rikkoi Jumalan liiton lakia.
Sai rangaistuksen...
Hän elää,kun Jumala on luonut hänet. Edes Isä ei luotujaan tuhoa,vaikka on paha täysin.
Ei ole ketään korkeampaa,kuin Isä Jumala ja poikansa Jesus Kristus! - Anonyymi
Enkelit erottaa ihmisistä mm. se ominaisuus, että ovat tahdottomia Jumalan palvelijoita. Oma tahto siis puuttuu.
Sanoisin kuitenkin,että enkelit ovat tahdollisia Jumalan palvelijoita!
Oma tahto on palvellla Luojaamme.
Toisin,kuin valon tuojalla,jolla meni asiat hituiksi. - Anonyymi
No saatana on enkeli, joka ylpistyi, eli sillä oli/on oma tahto. Mutta en usko että enkeleillä on sielu, ne ovat luotuja henkiolentoja.
- Anonyymi
> Ei tarvii uskoa, kunhan esitin vain oman käsitykseni.
Mihin näkemyksesi perustuu?- Anonyymi
Siihen että kaikki olennot/sielut tuonpuoleisessakin ovat jälleensyntyviä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen että kaikki olennot/sielut tuonpuoleisessakin ovat jälleensyntyviä.
Siihen että kaikki olennot/sielut tuonpuoleisessakin ovat jälleensyntyviä.
8 tai vakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen että kaikki olennot/sielut tuonpuoleisessakin ovat jälleensyntyviä.
> Siihen että kaikki olennot/sielut tuonpuoleisessakin ovat jälleensyntyviä.
Millä perusteella?
Jumala pitää terveenä
🦍🐷🐦🐾🕊️- Anonyymi
kuinka harvinaista ja kaunista se on, että olemme olemassa
Enkeli pelasti hengen aamulla kun valvotun yön jälkeen nukahdin väsyneenä telttaan
Heräsin että telttakangas naaman päällä,
Lunta oli satanut ja romahtanut teltan.
Näen usein sinisiä valopilkkuja, tai violetteja,
( Toisinaan, ei usein, joskus, on selvää että se on joku elävä sielu. Se on sitten se enkeli.Nukuin sitten aamupäivän huoneessa
N 7 h nukuttua sai
Asiat joita eilen paljastettiin oli ikäviä
Oli että se nunna joka katosi luostarista
Meni uimaan ja alastomana rantaan noustessa kohtasi sen jolla oli vielä tuimemmat silmät kuin hänellä, ( jos katsotte tuon kadonneen nunnan kuvaa näette että tuimat silmät todella
Ehkä hän katseli ihmisiä niin tuimasti
Että. Joutui sitten suden katseen kohtaamaan
En tiedä söikö sudet hänet, jos juoksi pakoon
Tai jos alaston keho karvoineen oli
Ja se että oli jo vanha ? Vai hukkuiko hän?
Sitten paljastettiin että Eeva Adamin oli kuulema"lärvi" . Hänellä ei ole koskaan ollut seksuaalisuuden täyttä tajua, voimakkaita tunteita, tajua että mies on prinssi, urhea, se ainoa oikea suuret tunteet,. ( Kuningas) Minulle ilmaisiin asia sanalla. Lärvi. Ja näkyi Eevaanäkynä hekottamassa ilkeästi.
Minä olin Eevan palvelija paratiisisaarella,
Oliko se sitten Hawaii en ole varma,
Ja nyt tuli mieleen että saatoin lopulta surmata hänet??? Siitähän on 6000 vuotta
Jos Eevan poika Kain tappoi veljensä Abelin,
Saattoi kai sitä olla niin kehittymätön
( Ei ollut Jeesuksen oppi ja ymmärrys Älä tapa
Tiedossa vielä
Koska hän oli niin typerä paha ja ällöttävä? Ja loukkasi minua. ( Tuota ei kyllä ole ilmennetty mutta. Tuli.mieleen , entä jos silloin surmasi hänet. )
(Näin mielessäni että hän oli niin vähän älyinen ja
Mielipuoli mitätön että vipsutti vaan sormiaan
Kasvoilla mitään tajuamaton ilme kahjon
Hän oli läski ja makasi , oli emakko
Sitten minut tietysti surmattiin seuraavissa inkarnaatioissa. Siitä on kuusi tuhatta vuotta
Ja joka vuosisata on uusi elämä ja inkarnaatio
Ollut.
Siksi ehkä en ole Eeva. Kuten yleensä ihmiset on
Eeva lehmän täyttämä sieluja
( Minullekin yritettiin myydä eilen nautakollageenia..
Jos olisin tarpeeksi lehmä...
Luther ilahtui kun lähetin valokuvan missä kasvoni eevamaiset ( vähän lehmän..
Olen pahempaa kuin lehmä 20 v raiskattuna
Eeva ei siis tiennyt rakkauselämä
Urheutt ylväyttä tunteita rakkauttaSTMariaSalome kirjoitti:
Jeesus sanoo ja näyttää että en ollut Eevan surmaaja.
Että olin liian pienikin.Koetaan laittaa leikepöydältä mutta en osaa
Mistä se löytyy se leikepöytä kun tietäisiSTMariaSalome kirjoitti:
Koetaan laittaa leikepöydältä mutta en osaa
Mistä se löytyy se leikepöytä kun tietäisiTuossa sössym ässymissä
Ja nyt analysoinnin että s. On kuin se Ying ja Yang
Ole n aiemmin ajatellut että jos on monta ässää ei tiedä kuka se oikea on?? ( S=niinkuin Ying ja Yang merkki ) että on liianmonta suhdetta
JA kaikki ne on pelkkää roskaa....
Ne kaikki jätti raiskattavaksi
Sielun ne antoi raiskata ne tahtoi raiskata
Ihminen on sellainen mikä on raiskattu
( 20 vuotta. Tyhjästä ilmasta
Joka ajatus luettu jne.
Julkkikset kai on jotka on aina niinkuin esillä
He ei koskaan kaiva nenäätaimasturboi
He ei koskaan ylläty. He on ainakuin jokunäkisiheidät
Siksi ne suuret oli psykopaatteja?
He osasi nuo elkeet mitä Indican Jonsu
Tuolla music videolla
Se on hirveen tyydyttävä teillevarmaan kun siellän on pelkkää tyhjää mikä on korkealla kuninkaan
Linnojen tornissa
Tähdet osasi nuo
Kunnioitin heitä hirveästi
Muttakuninkaallisetehkä olikin pieniä
Sellaisia jotka ei loukkaaketään eikä heissä ole mitään kadehdittavaa
Kaikki on suuri tarkoituksettomuus
Suurikusetus laittoi Ismo Alanko heidän näytelmän Nimeksi
Oli n taideopiskelija
Ulkoilutin kääpiöpinseri ä. ( Ei se ollutkivaa)STMariaSalome kirjoitti:
Tuossa sössym ässymissä

Ulkoilutin kääpiöpinseri ä. ( Ei se ollutkivaa)On kuitenkin kivempi olla olemassa kun on olemassa
Voi lukea Stefanista ja Sofiasta ja
Siivoan huonetta ja
( Sofia on kyllä vaarallinen, oikeasti, koska hänellä on huoranvaatteet monessa kuvassa
Ne on pahoja raa at naiset
Mutta nais ihminen jaksaa katsoa sitä arvotonta lutkan näköistä
Että ei se ole mikään tuollanenjokatarjoaa lihaansa poseeraten kelle vaan
Me tiedetään että se ei ole mikään
Ei ole tunteet suuret sillä
Se ei herätä kateutta
Sillä ei ole mitäänSTMariaSalome kirjoitti:
On kuitenkin kivempi olla olemassa kun on olemassa
Voi lukea Stefanista ja Sofiasta ja
Siivoan huonetta ja
( Sofia on kyllä vaarallinen, oikeasti, koska hänellä on huoranvaatteet monessa kuvassa
Ne on pahoja raa at naiset
Mutta nais ihminen jaksaa katsoa sitä arvotonta lutkan näköistä
Että ei se ole mikään tuollanenjokatarjoaa lihaansa poseeraten kelle vaan
Me tiedetään että se ei ole mikään
Ei ole tunteet suuret sillä
Se ei herätä kateutta
Sillä ei ole mitäänÄlkää tehkö itsemurhaa ( minä en ole sellaista ajatellutkaan mutta kun tuollaluki että tämä sössym mössym aika 15 itsemurhaa saanut aikaan
Ette tiedä minne sittenjoutuisi
Täällä voitte tehdä vaikka mitä asioita
Keksiä jotain ihan uutta ja yllättävää
Onhan mikä vaan parempi kuin se itsemurha.
Voitte vaikka matkustaa junalla Helsinkiin
Voitte sanoa että teette mAksa teidän velkoja jos ette pysty
Mitä vois tehdä
Lainata Peppi Pitkätossu kirjan
Mutta kirjastot on kiinni
Minä lähdin Kuopioon kun yritin tehdä jotain repäisevää
Siellä ei ollut mitään
Petosen kohdalla alkoi se raiskaus, vuonna 07,
Mansikkamaalta kun kävelin
( Menin 2 vkoksi mansikanpoimintatöihin)
Sain myös päähäni pyöriä siinä kadulla, kieriä,
Kerran
Tuli vaan mieleen että miksen tekis jotain ihan hullua, kieron vaikka tässä kadulla
Muutaman metrin ... Siis v 07
Ei se ollut hauskaa erityisesti..
Kävelin sitten vaan eteenpäin
(IsmoAlankoham kieri ja makasi musikesiintymisissä Sielun Veljien
( Ja oli loistava luova ihminen
Nero
Mutta minua alettiin raiskata eteenpäin kulkiessani ( ymmärsin sen vasta ihan äskettäin että se liittyi ehkä siihen
Että kierin maassa. Muutaman metrin
Ja myös että menin mansikkapellolle töihin
Minua oli ilmeisesti luultu
Joksikin pöhnäksi joka ei osaa tehdä mitään työtä
Se saatanan paha henki nainenhan rääkyi myös kymmeniä klassisen musiikin konserttiin ( jos ei ole rakkautta minulle sellaisena kuin olen
Niin sitten ei( se koettinäyttää jotai isoaEeva näkyä ja "uhkailla" että en ole hyvä kelvollinen kiva
Esim tällainen kuin olen
( Olin aina yksin)
Niin ehkä he nytkin pitivaansuurena Eevaa kun hänestä kirjoitti
Kaupassa kylläkin täti joku sanoi että Eeva on vaan tyttö, tästä eteenpäin, niinkuin sinäkin olit vaan tyttö..) Niin he ei ilmeisesti halua olla niitä suuria
Eeva ja Jeesus
Ja Krisna? Että he ei tahdo että heissä roikutaan(että heidän yksityisyyttä loukataan ????
Ismo lauloi että. Isämme Poikaa vain seurasivat
Häntä palvoivat
Tien unohtivat"
Ismo on Itämaan tietäjiä? Joka löysi Jeesus lapsen
? Ja ehkä Luukas joka kokosi Raamatun
Ismo lauloi kin; "mä luin sua niinkuin Raamattua"
Ja hän lauloi "pyhän miehen luu"
Luuhan on lähellä Luukasta.
( En kyllä. Tiedä ) oli suuret tunteet silloin
Sitä oli vaan suuri suuri sielusuuri
Oli henkeä ja tunnetta
(Mutta hän ajoi oveltaan hän ei jakanut elämää kanssaan
( Oli rakkaudeton Teki väärin )
Hän pitää siitä Eeva tyypistä. Molemmat vaimot sen tyyppisiä minusta.. täti
Kirsti Kuosmanen on kyllä vastustamattoman näköinen. Kuvissa. Siis kaunis ollut
Sillä hetkellä kun olivat Linnan juhlissa ja kuva oli lehdessä heistä itkin koska he oli kauniita
Pidin siitä ettäheoli kauniita.
Koska olin lähettänyt viestejä Kirsti Kuosmaselle pidin siitä että en ollut ollut pahaksi heille,
Olivat kauniita edustavia ja kunnossa
En tietenkään tahtonut olla paha vaan pyhä.
Oikeasti liikutti kyyneliin se kuva.( En tahtonut että he eroaisi ). Olin tottunut ihan vasta 86 että he oli yhdessä. ( Ihan outoa että lukee googlesta tms että olivat 8 v naimisissa? Kyllä he oli 30 v,
Vasta 85 varmaankin
(Silloin oli rakkauslauluja KirstiKuosmaselle.
"Sä sanot että mä haluan vaan vihata sua,
En mä vihaa, mä haluun rakastua"
Kuulin sen koko nuoruuden noin
( Muttakuninkaallisetehkä sitten sanoitusten kirjasta että se oli " sä sanot että mä haluun vaan lihaa, en mä lihaa, mä haluun rakastua"
Ym rakkauslauluja oli.
Mut Ismolla oli toinenkin rakastettu ennen häntä
(Jolle lauloi " sä roisto oot mut en mä sua pelkää..Katson ikkunaasi vailla ystävää... On rakkauden palapelihajonnut taas.."
Sä odotat mun lasta. " Siellä minun mielestä luki.
"Löysin keittiöstä suun joka vei meidät rakastelemaan, Pöydän alla, hellät kätesi kaikkialla, TV n päällä, se oli onnea, saada ne nauramaan"
Kuulin noin. Ja ymmärsin niin sen TV n päällä että siellä sattui olemaan joku ohjelma jossa he nauroi
En nyt muista siitä kirjasta miten siinä se sanoitus
Ei Kirsti Kuosmanen vielä saanut lasta
1986 vaan vasta 2009 ensimmäinen lapsi
Ja minusta Kirsti Kuosmaselle oli sitten se
"Lokaa ja kuita " mun on päästävä sun luo joka ilta, sä olet omenapuu
Mun on päästävä sun luo joka syksy
Kun hedelmät kypsyvät "
Se oli niin kaunis laulu.STMariaSalome kirjoitti:
Älkää tehkö itsemurhaa ( minä en ole sellaista ajatellutkaan mutta kun tuollaluki että tämä sössym mössym aika 15 itsemurhaa saanut aikaan

Se oli niin kaunis laulu.Ei se ollut 09 vaan 91 ai se olikin sIlloin... Eihän siihen ollut 86 vuodesta paljon aikaakaan
Kaameaa aika on....
Oli 90 tai 91 kun kuulin Radio Citystä että Kikka ja Ismo saaneet pojan.
Ja se oli ensimmäinen lapsi.- Anonyymi
kuinka harvinaista ja kaunista se on, että olemme olemassa
- Anonyymi
Mistä siihen ns. sieluun tulee se energia?
Kun kuollessa se energia loppuu ja sielukin hipuu tai maatuu....
Olishan se hienoa, jos olisi joku jatko käyttö sielullekin,, mutta ei kai se ittestään ole olemassa... ja sielujakin on niin erilaisia...- Anonyymi
Kyllä se enkeli jää poisnukkuneen luokse ja on läsnä omaisillekkin. Jää vain rauha ja hiljaisuus.
- Anonyymi
Sielu saa energiansa onton maapallon terrastraalitasoilta. Siellä riittää jerkkua gigawattien teholla per sielu. Onttoudessa sielun tietoisuus ja älykkyys jytää sellaisella teholla, ettei sitä täällä maan pinnalla voi edes kuvitella!
- Anonyymi
Enkelit ovat luotuja olentoja. Osa niistä lankesi saatanan kanssa pois omalta paikaltaan ja niistä tuli Jumalan vihollisia. Ne voivat esiintyä monenlaisia pettävinä olentoina. Mutta suurinosa on hyviä enkeleitä, mutta niitä voi erottaa vain Jumalan antamalla ohjeella Raamatun mukaisesti.
- Anonyymi
Jälleensyntyminen toisessa luodussa hahmossa on haarha. Sellaista ei tapahdu. Meiltä on kielletty kaikenlainen yhteydenotto henkimaailmaan. Vain Jumalan kanssa voimme olla yhteydessä Hänen Poikansa Jeesuksen nimessä.
- Anonyymi
Minä uskon suojelusenkeliini.
- Anonyymi
- Anonyymi
Usein mietin mitä suojelusenkelini minusta miettii. No onhan minulla vapaa tahto.Merkkejä enkelin olemassa olosta olen saanut, ihmeellistä.
- Anonyymi
Mulla on kuva Fheilyasta, miten liitäisin tänne. Näkisivät he jotka epäilevät sielujen maailmaa. Näen usein past a way lähinnä eläimiä,jotka oli mull rakkaita.
On kuvaa myös ihmisistä,jotka past a way ja tulivat tervehtimään vielä.- Anonyymi
Onhan se turvallinen olo kun suojelusenkeli on olemassa.
- Anonyymi
Ei ihmisistä tule enkeleitä,vaan suuntajia voi tulla. Ihmiselle on luotu oma tahto.
Enkeliusko on kyllä mielenkiintoinen asia, ja perustuu Raamattuun. Raamatun mukaan enkeleillä olisi ollut siivet. Tämä ei ole todistetu asia, vaikka Raamatun historian mukaan se tarkoittaa, että historiamme alussa oli olentoja , joita kutsuttiin enkeleiksi, koska heillä oli siivet. He eivät siis olleet meidän maailmaamme kuuluneitä olentoja!
Kysymys kuuluukin, onko maapallon alkuhistoriaan kuulunut näiden siivellisten enkelien vaikutus keitykseeemme? Vai olivatko enkelit vain "Jumalan" työntekijöitä, jotka toteuttivat "Jumalan " toiveita?
Onko nykyinen olemassaolomme näiden "enkeleiden", tai maailmankaikkeuden syvyyksissä kehittyneiden sivilisaatioiden ansiota.
Tämä kysymys askarruttaa minua, mutta selvyyttä asiaan ei taida olla vielä saatavisas.Jatkan vielä edelliseen, jopa toistaen kirjoittamaani, sillä siitä jäi pois mielestäni tärkeä pointti.
Jos maailmankaikkeuden historiassa on todellakin esiintynyt siivellisiä olentoja, enkeleiksi kutsuttuja, niin lienee aivan selvää, etteivät ne/he olleet maapallolla syntyneitä!
Loogisesti ajateltuna niiden/heidän on pitänyt tulla jostakin maapallon ulkopuolelta!
Tästä johtopäätöksestä syntyy puolestaan jatkokysymys, mistä he/ne tulivat maapallolle?
Toinen kysymys: Mistä Jumalana/Herrana esiintynyt olento tuli maapallolle samaan aikaan enkeleiden kanssa? Missä he ovat nyt? Miksi heistä ei kuulu nyt mitään?
Jos oletamme, että mainitut olennot/jumalat jättivät maapallon jossakin historiamme vaiheessa, ja palasivat sinne, mistä tulivatkin, niin vastaus on, että he palasivat omille kotiplaneetoilleen! Kuitenkin historiamme tapahtumissa on paljon kertomuksia jumalien vaikutuksesta eri puolilla maapalloa ihmisten elämään vielä lähivuosituhansinakin.
Onko avaruudessa elämää maapallomme lisäksi, on suosittu kysymys nykyään.
Raamatun lause: "Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?"
Jeesus sanoi näin, kirjoitusten mukaan. Oliko tämä vihje ihmisille, jotka ymmärtäisivät tämän lauseen tulevaisuudessa. Jeesuksen aikainen ihminen ei sitä tajunnut, mutta sillä ei ole väliä, lause oli tarkoitettukin tulevaisuuden ihmisille, jotka sen joskus ymmärtäisivät.
Me ymmärrämme sen nyt, me 2 000 vuotta noiden sanojen lausumisen jälkeen.
- Anonyymi
Enkeleillä ei ole jälleensyntymistä. Enkelit ovat ikuisia. Jumalan Sanan voimalla syntyneitä. Ihmisistä tulee enkelien kaltaisia lihallisen ruumiillisen kuoleman jälkeen. Lihallisina ihmiset eivät ole ymmärtäneet Jumalan Sanaa, eivätkä ole kuunnelleet Pyhää Henkeä. Tämä erottaa ihmiset enkeleistä syntyneet, eivät luotu. Enkelit eivät voi kuolla ruumillista kuolemaa, koska ovat ikuisia. Ihmiset taas kuolevat ruumillisen kuoleman, koska ovat lihallisia ja henkeä vailla, koska eivät pysty ymmärtämään Jumalan Sanaa.
- Anonyymi
Jalla jalla sanoa mina
- Anonyymi
Mitä löytyy enkelin pyrstön alta?
- Anonyymi
Munia jos on hautomassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982