Alkaa ottaa aivoon tämä aivan tajuton antibioottikielteisyys. Ties kuinka mones kerta kun sen takia saan kärsiä pitkittyneitä ja kroonistuneita vaivoja, jotka ennen olisivat hoituneet pikaisesti yhdellä lääkekuurilla. Nykyään täytyy ravata valittamassa vähintään kolme kertaa jokaista vaivaa ja kaikkihan tietävät miten nihkeästi noita aikoja saa ja kuinka pitkälle ne yleensä menevät ja sitten jos onnistuu saamaan lähetteen jonnekin eteenpäin seuraa siitä ajanvaraus ja peruutusrumba. Nimimerkillä kroonistunut tulehduksen aiheuttama hengitystieinfektio vieläkin hoitamatta ja 2kk vaivannut.
Antibioottikammo
Anonyymi
478
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
täytys ensin toi nuppi olla kunnossa pyydä niitä lääkkeitä ensin ja sitten ne muutkin hoituu.
Antibiootteja ei määrätä nykyään hakuammuntana. Täytyy olla oikea peruste. Kuurin pitäisi mielellään perustua bakteeriviljelyyn. Arvaamalla ei tiedä, kuoleeko kyseinen pöpö antibiootilla. Resistentit bakteerikannat ovat holtittoman antibioottien syöttämisen syytä. Viruksiin antibiootit eivät tehoa. Eli kaikkein hulluin homma on nyt korona-aikaan juosta lääkärissä turhan vuoksi. Jos sinulla ei ole koronaa, saat sen lääkärinäynniltä. Toivottavasti koronanäyte otettiin?
Lääkäri on arvattavasti sanonut jotain. Onko ehkä kehottanut lopettamaan tupakoinnin tai laihtumaan tai liikkumaan? Joka tapauksessa kroonikkojen ei nyt pitäisi rampata ulkona hankkimassa/levittämässä koronaa.
Kroonistunut tulehdus viittaa enemmän viruksen aiheuttamaksi.
Antibiootteja ei enää kirjoiteta virus-tulehduksiin koska eivät niihin auta.
Bakteeritulehdusten hoidossa antibiootteja käytetään.
Eikä ole olemassa mitään antibioottikammoa. Puheet antibiooteista johtuu siitä kun niitä vielä parikymmentä vuotta sitten määrättiin lähes joka vaivaan.
Sitten tulee kyseeseen se antibioottiresistenssi, kun syödään liikaa antibiootteja ja jatkuvasti tulee uusia bakteereja niin lääkkeet ei enää tehoa bakteereihin.
Jos pahat bakteerit pääsevät valloilleen eikä enää antibiootit tehoakaan mihinkään niin sitten ollaan pulassa.
Jos hengitystieoireet kroonistuvat niin niihin käytetään yleensä muita lääkkeitä, inhalaattoreita, keuhkoputkia avaavia lääkkeitä jne.
Usein on kyseessä myös allergia silloin kun oireet jatkuvat ja jatkuvat. Siihen on omat lääkkeensä.
Itselläni ollut vaikka mitä vaivoja viimeisen neljän vuoden aikana sen jälkeen kun määrättiin antibiottikuuri pieneen tulehdukseen. Sitä ennen ollut täysin terve, mutta nyt pitää juosta lääkärillä pari kertaa vuodessa.
On ollut allergiaa, vatsavaivoja, kutinaa iholla ja outoja hiivatulehduksia joita ei aikaisemmin ole edes ollut.
Vatsavaivat ovat ilmeisesti seurausta antibiootin aiheuttamasta vatsan bakteerikannan muuttumisesta. Antibiootit tuhoavat myös hyödyllisiä bakteereita. Maitohappobakteereilla yritetty korjata, mutta vaikutus on vain väliaikainen. Ilmeisesti vatsan ja suoliston bakteerikanta vaikuttaa kaikkeen terveyteen.