Kymmenet korona kuolemat raportoimatta

"Suomessa – tieto Helsingin hoivakotikuolemista ei ole mennyt THL:lle asti".

https://yle.fi/uutiset/3-11310966?origin=rss

Kymmenet koronavirusinfektioon liittyvät kuolemat näyttävät puuttuvan Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) päivittäin julkistamista tiedoista.

THL kerää julkistamansa tiedot sairaanhoitopiireiltä, jotka puolestaan kokoavat ne omien sairaaloidensa lisäksi alueidensa kunnista ja kaupungeista.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) tiedoissa Helsingin kaupungin ilmoittamiksi kokonaiskuolinluvuiksi oli vielä torstai-iltana merkitty vain 18 koronan aiheuttamaa kuolemaa. Perjantaina luku oli 20 kuolemantapausta.

Helsingin kaupunki kertoi kuitenkin aiemmin, että jo pelkästään alueen hoivakodeissa on kuollut 48 ihmistä.

Luvuissa olevan heiton suuruusluokka näyttää siis olevan kymmeniä kuolleita, mutta lukumäärä riippuu siitä, keneltä kysytään.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Uudenmaan sulut purettiin ja nyt voidaan kuulema höllentämään rajoituksia, kun olemme voitonpuolella. Mitä vitun pelleilyä tämä on, jos ei edes oikeita kuolemalukuja saada tilastoitua.

THL on pelle laitos joka vähättelee koko koronaa ja ihan alusta asti. Ei se uhkaa suomea.

1Äänestä
  • Alkaa tuntua tahalliselta salailulta.

    1Äänestä

  • Ministeri Marin ilmoitti helmikuussa "korona-virus ei koske Suomea. Nyt on hätä kädessä ,kun tosiasiat ovat silmien edessä. Valehdellaan ja syytellään muita. On siinä ministeri.

    1Äänestä

  • Kuolemia piiloteltiin ja testauksia vähennettiin 1/3-osaan, jotta kansa ostaisi Uudenmaan sulun purun. Uudellamaalla asuu sen verran tärkeää "eks sä tiedä kuka mä oon" porukkaa, että he nuijivat sulun purun.

    Äänestä

  • Onni Sarmasteen hengityssuojaimet aiheuttaneet nyt allergisia reaktioita, ja niitä laitetaan jo käyttökieltoon. Mitä v--tun sekundaa se osti ja laskutti kirurgisten suojainten hinnan? 5 miljoonan euron kaupasta Sarmasteen voitto taisi olla ainakin puolet ja ostaahan sillä rahalla 500 000 euron Bentleytä ja Porscheja.
    Ei Huoltovarmuuskeskukselle kelvannut Ahvenanmaalaisen tunnetun ja luotettavan lääkealan firman ilman välityspalkkiota luvattu luokiteltujen hengityssuojainten hankinta Kiinasta.

    Äänestä

Hoivakodit voisi ensin siivota ja sitten vasta alkaa paasata tavalliselle kansalle.
Häpeällistä toimintaa maamme vanhuksia kohtaan hoivakodeissa.

1Äänestä
  • Se on kait salaista priorisointia.

    1Äänestä

  • Attendon ym. yksityisissä hoivakodeissa koronaepidemoa jyllää ja Sipilän, Orpon ja Soinin porvarihallituksen oli yksityistämis-SOTE:llaan tarkoitus alistaa koko Suomi tälle verirahahoivabisnekselle. Kiittäkää porvareita - kokoomusta, kepua, porvaripersuja ja sinisiä.

    Äänestä

Voiko siis mihinkään luottaa

1Äänestä
  • Kun politiikka hoitaa tiedotuksen, niin ei voi!

    Äänestä

No tulihan se taas totuus sieltä viimein, ettei Suomen korona virus kuolemat ole raportoitu ja kerrottu Suomalaisille oikein. Nyt pitää jo päitä putoilla vastuussa olevilta. Että silleen.

1Äänestä

Huvittavaa.Ensin+vinoillaan,+kun+Kiinassa+kuolleita+oli+50+%+raportoitua+enemmän,+että+semmoista+se+siellä+on.Heti+perään+käy+ilmi,+että+Suomessa+aivan+sama+juttu!

Äänestä
  • No Yle kertoi juuri, että kuolemia on reilusti yli 130 . Että silleen.

    Äänestä

Muiden maiden ilmottamille koronaluvuille ivaillaan, samalla kun omat luvut ovat päin peetä

Äänestä
  • No kyllä yhteishenkeä ja vastuuta toisista ihmistä ollaan peräämässä kansalta, mutta kansalle valehdellaan päin naamaa päättäjien taholta. Saatanan tunarit taas tyrii. Että silleen.

    Äänestä

Tätä osattiin odottaa.

Tuleeko vastaavia tietoja muualta?

Äänestä

Suomi on Euroopan persläpi.

Äänestä

Paljonko on kroppia pakkasessa, jo kuopattu, poltettu, mitkä oikeasti ovat olleet koronakuolemia?

Piikki kuolemissa oli jo tammikuussa. Oliko kyse sars-cov-2 CoVid kuolemista?

Äänestä

Uusimaa kiinni heti.

Äänestä

Nyt tytöt ja pojat hys, hys. Olemme voiton puolella ja kohta pääsette taas kapakkaan.

Äänestä

Kuka niitä mummoja ja pappoja kaikkia laskee?!

Siivouskomeroon on moni siivottu kuolemaan.

Maantapa.

Äänestä

Tätä olen itse kokoajan ajatellut, että kuolemia on varmasti enemmän ja lukuja kaunistellaan. Eihän sairastuneitakaan ole kuin vähän yli 300.. kerrottuna 10x tai 20x tai 30x. Yhä enemmän alkaa tuntua siltä, että haetaan laumaimmuniteettia. THL tuntuu olevan aika vahvasti sen kannalla ja ministerimmehän seuraavat THL:n neuvoja, vaikka kovasti väittävät tuota laumaimmuniteettia vastaan. Ymmärtävätköhän edes täysin missä mennään.
Kasvosuojainfarssikin jatkuu... kotihoitoon lähetetty aivan kuin suodatinpusseja joihin niitattu kuminauhat ja leipäpussin ja nekin kaiken lisäksi aiheuttaneet allergisia reaktioita. Ehkä kannattaa tehdä kemialliset testit VTT-llä tai tullilabrassa. Montako virhettä vielä pitää tehdä!

Äänestä

...siis vähän yli 3000 piti kirjoittaa...

Äänestä

Hengityssuojainten riittävyydestä annettiin ristiriitaisia tietoja, nyt kuolleisuuslukuja korjaillaan? Ottaako kukaan vastuuta? Epäilen että vastuunkantajia ei löydy. Kauanko tällainen menettely menee läpi?

Äänestä

Iltalehden mukaan THL:n asiantuntija lausui:

"Eivät nämä luvut ole absoluuttisia totuuksia. Näissä on niin paljon päiväkohtaista vaihtelua."

Aika mielenkiintoinen näkemys, että kuolleiden määrä "vaihtelee" eli myös laskee, siis kuolleet heräävät uudelleen henkiin.

Äänestä
  • Kuka on käskenyt pimittää nämä tiedot...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Suomessa – tieto Helsingin hoivakotikuolemista ei ole mennyt THL:lle asti".

https://yle.fi/uutiset/3-11310966?origin=rss

Kymmenet koronavirusinfektioon liittyvät kuolemat näyttävät puuttuvan Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) päivittäin julkistamista tiedoista.

THL kerää julkistamansa tiedot sairaanhoitopiireiltä, jotka puolestaan kokoavat ne omien sairaaloidensa lisäksi alueidensa kunnista ja kaupungeista.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) tiedoissa Helsingin kaupungin ilmoittamiksi kokonaiskuolinluvuiksi oli vielä torstai-iltana merkitty vain 18 koronan aiheuttamaa kuolemaa. Perjantaina luku oli 20 kuolemantapausta.

Helsingin kaupunki kertoi kuitenkin aiemmin, että jo pelkästään alueen hoivakodeissa on kuollut 48 ihmistä.

Luvuissa olevan heiton suuruusluokka näyttää siis olevan kymmeniä kuolleita, mutta lukumäärä riippuu siitä, keneltä kysytään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu