Olen tehnyt sen eteen todella paljon töitä

Olenko ainoa jota ärsyttää kun yrittäjät ja/tai muut rahallisesti menestyneet ihmiset pauhaavat kuinka paljon ovat menestyksen eteen tehneet töitä? Tätä kuulee nykyään hyvin paljon ja sillä ikään kuin ylpeillään. Kun 30 vuotias Jonne ajelee jollain loisto autolla, ja sanoo tehneensä sen eteen todella paljon töitä, olen tikahtua nauruun. Mutta en kuule tätä vastaan ikinä juuri mitään vastalauseita.

Tähän on saatu uskomaan myös hyvin suuri osa ei menestyneistä ihmisistä. Esimerkiksi yhtiöjohtajien palkkoja ei saa kritisoida, koska he ovat tehneet sen eteen todella paljon töitä. Mielestäni on naurettavaa selitellä suhteettoman suuria tuloja, joita kukaan ihminen ei tarvitse tällä tavoin. Sama pätee yrityksiä perustaneisiin ihmisiin. Hyväksyn että he hankkivat enemmän, niin sen täytyy olla, mutta jos yritys tekee suurta voittoja ja samalla lomauttaa ihmisiä ja sen perustajat, omistajat ja johto ovat kritiikin ulkopuolella, koska ovat tehneet menestyksen eteen paljon töitä, on ajattelu mielestäni väärillä raiteilla. Näen ainoastaan ahneita ihmisiä, jotka pitävät onnekkuutensa vuoksi itseään köyhiä parempina, ahkerampina ja viisaampina.

En ole katkera. Kuulun itse keskiluokkaan, olen opiskellut aika pitkään ja ollut kohta 20 vuotta töissä, nykyään teen toistakin työtä oikeastaan vain huvikseni. Voisin sanoa tehneeni aika paljon töitä, en silti ole hyvin menestynyt rahallisesti. Äitini on kolunnut työelämänsä aikana kaikki kurjimmat työt siivoojasta-vanhustenhoitoon, hän on kohta eläkeiässä ja tehnyt töitä aina todella kovasti, silti hän elää köyhyysrajalla. Isästäni voisin sanoa oikeastaan lähes samaa. Sukulaisissani on sekä menestyneitä ja köyhiä ihmisiä. Lähipiirissäni on muutamia todella rikkaita, heistäkin osa hokee tuota mantraa, että on tehnyt sen eteen todella paljon töitä. He sanovat sen niin, että välillä uskon heidän itsekin sen uskovan. Noh, ehkä se onkin totta, mutta niin tekee todella monet köyhätkin paljon töitä.

Mielestäni meidän olisi aika alkaa arvostamaan kaikkia ammatteja yritysjohtajista siivoojiin, he kaikki ansaitsevat sen, ja matalapalkka aloilla olevat ansaitsevat roiman palkan nousun. Vaikka suomi on hyvä maa elää ja olla, ja varmasti myös talouden suhteen yksi tasa arvoisimmista maista,on meilläkin paljon korjattavaa. Tämänkin asian suhteen voisimme olla esimerkkinä maailmalle. En haluaisi nähdä että yhteiskuntamme menee joka asiassa kohti Amerikan mallia, jossa on käsittääkseni todella suuret luokkaerot.

Mielestäni meidän ja yhteiskunnan hyvyyttä pitäisi mitata sillä kuinka hyvin sen huonoiten toimeentulevilla menee. Eli kuinka hyvin pidämme huolta huonompi osaisista ja vähemmän onnekkaista.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Viimeisessä kappaleessa kiteytit hyvin olennaisen.
Esim. kansanedustajan 5000-6000 € sopeutumiseläkkeen voisi jakaa niille perheille, jotka voivat käyttää vain 100 € ruokaan viikossa.

Äänestä
  • No se olisi yksi esimerkki. Tietysti on hyvä pitää kansanedustajan palkka ja edut sellaisena, että sinne haluaa vielä niitä tämän maan älykkäitäkin. Mielestäni jo nyt on nähtävissä, että sinne pääsee vähän muillakin avuilla. Ihmiset ovat sen verran (ehkä terveestikin) itseään ajattelevia, että suuntaavat tarmonsa sinne missä siitä on heille itselleen eniten hyötyä. Jos kansanedustajan työstä karsitaan kaikki edut ja palkka minimiin, alkaa sinne karsiutua myös vähemmän viisasta sakkia. Väheksymättä ketään, jokaiselle pitäisi löytyä työ ja ammatti jossa on hyvä ja viihtyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olenko ainoa jota ärsyttää kun yrittäjät ja/tai muut rahallisesti menestyneet ihmiset pauhaavat kuinka paljon ovat menestyksen eteen tehneet töitä? Tätä kuulee nykyään hyvin paljon ja sillä ikään kuin ylpeillään. Kun 30 vuotias Jonne ajelee jollain loisto autolla, ja sanoo tehneensä sen eteen todella paljon töitä, olen tikahtua nauruun. Mutta en kuule tätä vastaan ikinä juuri mitään vastalauseita.

Tähän on saatu uskomaan myös hyvin suuri osa ei menestyneistä ihmisistä. Esimerkiksi yhtiöjohtajien palkkoja ei saa kritisoida, koska he ovat tehneet sen eteen todella paljon töitä. Mielestäni on naurettavaa selitellä suhteettoman suuria tuloja, joita kukaan ihminen ei tarvitse tällä tavoin. Sama pätee yrityksiä perustaneisiin ihmisiin. Hyväksyn että he hankkivat enemmän, niin sen täytyy olla, mutta jos yritys tekee suurta voittoja ja samalla lomauttaa ihmisiä ja sen perustajat, omistajat ja johto ovat kritiikin ulkopuolella, koska ovat tehneet menestyksen eteen paljon töitä, on ajattelu mielestäni väärillä raiteilla. Näen ainoastaan ahneita ihmisiä, jotka pitävät onnekkuutensa vuoksi itseään köyhiä parempina, ahkerampina ja viisaampina.

En ole katkera. Kuulun itse keskiluokkaan, olen opiskellut aika pitkään ja ollut kohta 20 vuotta töissä, nykyään teen toistakin työtä oikeastaan vain huvikseni. Voisin sanoa tehneeni aika paljon töitä, en silti ole hyvin menestynyt rahallisesti. Äitini on kolunnut työelämänsä aikana kaikki kurjimmat työt siivoojasta-vanhustenhoitoon, hän on kohta eläkeiässä ja tehnyt töitä aina todella kovasti, silti hän elää köyhyysrajalla. Isästäni voisin sanoa oikeastaan lähes samaa. Sukulaisissani on sekä menestyneitä ja köyhiä ihmisiä. Lähipiirissäni on muutamia todella rikkaita, heistäkin osa hokee tuota mantraa, että on tehnyt sen eteen todella paljon töitä. He sanovat sen niin, että välillä uskon heidän itsekin sen uskovan. Noh, ehkä se onkin totta, mutta niin tekee todella monet köyhätkin paljon töitä.

Mielestäni meidän olisi aika alkaa arvostamaan kaikkia ammatteja yritysjohtajista siivoojiin, he kaikki ansaitsevat sen, ja matalapalkka aloilla olevat ansaitsevat roiman palkan nousun. Vaikka suomi on hyvä maa elää ja olla, ja varmasti myös talouden suhteen yksi tasa arvoisimmista maista,on meilläkin paljon korjattavaa. Tämänkin asian suhteen voisimme olla esimerkkinä maailmalle. En haluaisi nähdä että yhteiskuntamme menee joka asiassa kohti Amerikan mallia, jossa on käsittääkseni todella suuret luokkaerot.

Mielestäni meidän ja yhteiskunnan hyvyyttä pitäisi mitata sillä kuinka hyvin sen huonoiten toimeentulevilla menee. Eli kuinka hyvin pidämme huolta huonompi osaisista ja vähemmän onnekkaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu