En ole rasisti, en köyhä enkä persu

Mutta persumainen ajatus minulla on että yhteiskunnan tuella eläviä maahanmuuttajia ei tarvita Suomessa.

Kun olen yli kolmekymmentä vuotta kokenut ulkomaan työ matkoillani rasismia en missään tapauksessa halua kokea sitä kotimaassani.
Olen nähnyt että suomi on ollut maailman rasistivapain maa maailmassa.

Tilanne on kuitenkin muuttunut radikaalisti maahanmuuton myötä.
Viimeisin rasistinen ele oli kättelystä kieltäytyminen.
Suomessa rasistisin ryhmä ovat afrikan ja lähi-idän maista saapuvat sossun rahoilla loisivat eri kansallisuutta edustavat "uussuomalaiset".
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyse ei ole mistään "persumaisesta ajatuksesta", vaan ihan normaalista perinteisestä ja tervehenkisestä isänmaallisuudesta ja suomenmielisyydestä.

Ei pidä mennä suomalaisvastaisten kiihkomamuttajien halpaan ja alkaa käyttää heidän valheellista retoriikkaansa.

Arvomädättäjä-vasurit ovat voittaneet, jos ja kun alamme käyttämään heidän valheellista kieltään!

Muistakaa nyt vihdoin tämä tärkeä totuus.

Äänestä

Perussuomalainen tai ei, eiköhän perussuomalaisuudella tarkoiteta ihan periunteistä suomalaista ajatus maailmaa. Itsensä työllä eläåttävät ovat aina hyväksi itselle ja maalle ei sosiaalipummit jotka tulee takapajuloista maahamme tai tunkeutuvat tänne ja haluavat että suomaliset elättää heitä, sellaista ei pidä hyväksyä. Minä olen perussuomalaisten jäsen vaikka en heidän kanssaan ole kaikesta samaa mieltä pääasiat kuitenkin yhtenee kuten ilmasto toimet ja haitallinen maahanmuutto sekä suomalaisten etu ja hyvinvointi edellä edetään.

Äänestä

helsingin väkimäärä lisääntyi v 2019 n 5700 hengellä ja siitä pakolaisia ja mamuja n 4600 henkeä
Mamut tarvitsee mm esunnot

ei ihme että helsingissä asuntojen hinnat on kalliimpia kuin new yorkin manhattanilla

Äänestä
  • Kaikki Helsingin seudulla nykyään rakennettavat talo ovat luxusta. Se on yksi syy asuntojen kalleuteen. Toinen syy löytyy siitä, että niihin asutetaan pakolaisia, joiden vuokran maksaa Kela.
    Silloin ei tarvitse tinkiä vuokran suuruudesta, eikä talojen laadusta.

    Äänestä

Isänmaalisuudesta ja kansallismielisyydestä on tehty rikos ja pahe nykypäivänä, kun haluat oman maan ja kansa parasta asiassa kuin asiassa.

Äänestä

Kaikesta tuosta huolimatta palstalla esiintyvä toverimme Moktar pitää sinua täysin persuna sillä muut eivät voisi ajattella tuolla tavoin. Toverimme on huutanut täällä, että hän on valansa vannonut Luojan läsnä ollessa ja pitänyt kätensä pystyssä, vaikka minkälainen vihollinen hyökkäisi maahamme. Eniten toverimme pelkää naapurimaan Ruotsin tilannetta, jos siellä alkaisi vallankumous ja valtavat Börjeistä ja Allaheista koostuvat laumat hyökkäisivät tänne meidän maahamme.
Arvaten toverimme poistaa tämän koska hänellä on huonoitsetunto
"Nyt nauretaan taas "

Äänestä

Tulee aina väistämättä mieleen suomea järkyttänyt turun terroriisku ja tekijän muistaa kaikki, TURVAPAIKANHAKIJA" marokosta. JUURIKIN NÄIN. Tapahtuman jälkeen turun torilla oli "suvakkeja" joilla kyltit mukana ei sijaa rasismille, mun kyltissä olis lukenut kuolema terroristeille ja heitä puoluteleville.

Äänestä
  • "Tapahtuman jälkeen turun torilla oli "suvakkeja" joilla kyltit mukana ei sijaa rasismille, "

    Oliko tuo terroriteko oikeasti rasistinen vai mistä nämä suvakkien kyltit muistuttivat ?
    Muslimin ei tarvitse olla rasisti tehdessään veritekoja sillä hänen uskonsa opastaa tekemään tuon kaulojenkatkominen ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mutta persumainen ajatus minulla on että yhteiskunnan tuella eläviä maahanmuuttajia ei tarvita Suomessa.

Kun olen yli kolmekymmentä vuotta kokenut ulkomaan työ matkoillani rasismia en missään tapauksessa halua kokea sitä kotimaassani.
Olen nähnyt että suomi on ollut maailman rasistivapain maa maailmassa.

Tilanne on kuitenkin muuttunut radikaalisti maahanmuuton myötä.
Viimeisin rasistinen ele oli kättelystä kieltäytyminen.
Suomessa rasistisin ryhmä ovat afrikan ja lähi-idän maista saapuvat sossun rahoilla loisivat eri kansallisuutta edustavat "uussuomalaiset".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu