Virus tuli ja vei "suurilta johtajilta" tikkarin kädestä. Suunnitelmana oli jatkaa parrasvaloissa loistaen talouden ja sotilaallisen voiman saattelemana aina tuntemattomaan tulevaisuuteen asti.
Trump ja Putin joutuvat pinnistämään mielikuvituksensa äärirajoille keksiäkseen riittävän suuren valheellisen mielikuvan, jonka avulla koronan tuhot saadaan muiden syyksi ja kansa uskomaan omaan sankaruuteen.
Näppärää olisi nyt yhdistää voimat ja syytellä toisiaan.
Trump ja Putin joutuvat pinnistämään mielikuvituksensa äärirajoille keksiäkseen riittävän suuren valheellisen mielikuvan, jonka avulla koronan tuhot saadaan muiden syyksi ja kansa uskomaan omaan sankaruuteen.
Näppärää olisi nyt yhdistää voimat ja syytellä toisiaan.
Vastaukset 91
Vanhimmat
En ole kyllä Putinin kohdalla huomannut tuota, pikemminkin Boriksen ja Trumpin kohdalla. Putin antaa vain välttämättömät lausunnot, eikä ryhdy politikoimaan tai WHO:ta syyttelemään, fiksu mies, ihailen, en ihaile Stalinia, enkä Porosenkoa.
Ehkä sinulla on jäänyt jotain huomaamatta ...
Mitä suurempi vale, sitä paremmin uppoaa ja jää kuulijalta huomaamatta.
Putin heittäyty aikoinaan uskovaiseksi, jotta näyttäisi uskottavammalta uskovaisten näkökulmasta.
Älymystö taas tietää, tämän hyväksi huijauskeinoksi.
Uskonnoilla on paimennettu tyhmää kansaa aina.
Kerro, mikä on jäänyt huomaamatta.
Sellainen jää huomaamatta, mitä ei ole koskaan lausuttu.
Etkö osaa soveltaa aloittajan lausetta "Suunnitelmana oli jatkaa parrasvaloissa loistaen talouden ja sotilaallisen voiman saattelemana aina tuntemattomaan tulevaisuuteen asti" Putiniin itse, vai pitääkö se vääntää rautalangasta?
En ole kyllä huomannut tuollaista uskovaiseksi heittäytymistä. Sekö oli se tikkari, jonka otit pois Putinilta.
Sitten et ole seurannut Putinin touhuja ollenkaan.
Tulevaisuuttahan emme yksikään tiedä. Tikkarihan voidaan ottaa pois vaikka Tanskan pääministeriltä. Nassen ei kannata nuolaista vielä. Ei ainakaan laumana.
Putin ei veisi tikkaria lapsen suusta ellei siitä ole hyötyä hänen bisneksilleen.
Siellä mainittiin Trumpkin, oliko hän vain kyytipoika Putin-säikeelle.
Olisit voinut tehdä aloituksenkin omalla koneellasi ja jättää vaimon kone virusvapaaksi vyöhykkeeksi.
Miten niitä voi seurata, Verkkouutisia lukemalla, vai. Verkkolehden putinjutut ovat kaikki täällä nettinassen referoimana ja maustamana.
"Siellä mainittiin Trumpkin, oliko hän vain kyytipoika Putin-säikeelle."
Asia koskee myös Trumpia, mutta jos nyt edes joskus yrittäisit kyetö hahmottamaan palstahierarkiaa, niin huomaisit, että kommenttini oli osoitettu vastaajalle, joka ei ymmärtänyt, miten asia koski Putinia.
"Olisit voinut tehdä aloituksenkin omalla koneellasi ja jättää vaimon kone virusvapaaksi vyöhykkeeksi."
Olisin toki, jos olisin tehnyt tämän mainion aloituksen, mutta kuten huomaat, en tehnyt, vaan sen teki joku anonyymi.
"Tulevaisuuttahan emme yksikään tiedä. Tikkarihan voidaan ottaa pois vaikka Tanskan pääministeriltä. Nassen ei kannata nuolaista vielä. Ei ainakaan laumana."
No aloituksen pointti kyllä näkyy jo Putinin kohdalla mainiosti. Putin joutui lykkäämään sekä vallankaapauksestaan aikomaansa "kansanäänestystä" että voitinpäivän juhlia, joilla hän yritti tunkea itseään saamaan osansa sotaveteraaneille osoitetusta kunniasta, vaikka hänellä itsellään ei ollut tuon voiton kanssa mitään tekemistä eikä ollut vielä edes syntynyt, kun sota käytiin. Ja sen lisäksi venäläiset ovat hyvin pettyneitä Putinin toimiin koronakriisin aikana ja hänen suosionsa on romahtanut.
Kokeile venäläistä mediaa. Vinkkinä muutaman vuoden uutisoinnit pääsiäiäsestä.
Olen eri mieltä.
Esimerkiksi eilen TV uutisissa kerrottiin, että USA:ssa on jo 22 milj. työtöntä mikä on hirveä luku jopa yli 300 milj. ihmisen maassakin. Vastaa jo n. 400 000 työtöntä Suomessa. Kun maassa ei ole mitään yhteiskunnan turvaa työttömille ja eläkkeetkin romahtavat yritysten voittojen romahtaessa niin maassa on jo näkyvillä merkkejä mielenosoitusten muuttumisesta väkivaltaisiksi mellakoiksi.
Jenkkien on nyt vain hyväksyttävä ja sallittava muutama miljoona kuollutta joukkohautoineen.
Kun kirjoitan, että asia koskee Putinin lisäksi myös Trumpia, niin mistä olet eri mieltä?
"Esimerkiksi eilen TV uutisissa kerrottiin, että USA:ssa on jo 22 milj. työtöntä mikä on hirveä luku jopa yli 300 milj. ihmisen maassakin. Vastaa jo n. 400 000 työtöntä Suomessa. Kun maassa ei ole mitään yhteiskunnan turvaa työttömille ja eläkkeetkin romahtavat yritysten voittojen romahtaessa niin maassa on jo näkyvillä merkkejä mielenosoitusten muuttumisesta väkivaltaisiksi mellakoiksi."
Epäilemättä.
"Jenkkien on nyt vain hyväksyttävä ja sallittava muutama miljoona kuollutta joukkohautoineen."
Ei ole. Itse hyväksyisin mieluummin joitakin väkivaltaisia mellakoita. Mutta otapa huomioon, että Trump itse lietsoo noita mellakoita.
"Trump itse lietsoo noita mellakoita."
Ei lietso.
Vaan jenkkien epätoivo kun niiden elintaso on täysin romahtanut tässä ihan lähitulevaisuudessa. Niin ihmisten mellakointi siellä jenkkilässä yleistyy sitten todella nopeasti. Kansalliskaartikin on jo täydessä hälytysvalmiudessa jenkkilässä.
Sisällissota on jenkeissä jo nyt hyvinkin lähellä.
” Esimerkiksi eilen TV uutisissa kerrottiin, että USA:ssa on jo 22 milj. työtöntä mikä on hirveä luku jopa yli 300 milj. ihmisen maassakin. Vastaa jo n. 400 000 työtöntä Suomessa.”
Matematiikka on aina ollut Venäjän Tiltun heikko kohta?
USA:ssa on 329 miljoonaa asukasta, joten 22 miljoonaa työtöntä vastaa 334.000 Suomessa!
"USA:ssa on 329 miljoonaa asukasta, joten 22 miljoonaa työtöntä vastaa 334.000 Suomessa!"
OHHOH!!
Onko Suomessa nyt jo noin paljon työttömiä?
Ei hyvältä kyllä nyt näytä Suomen tulevaisuus.
"Ei lietso."
Miksi sinun pitää valehdella kaikesta, tästäkin. HS:n otsikko tänään:
"Trumpin yllyttämät mielenosoittajat vaativat luopumista rajoituksista, yli 20 asiantuntijaa tyrmää NY Timesissa haaveet nopeasta paluusta vanhaan arkeen"
"Vaan jenkkien epätoivo kun niiden elintaso on täysin romahtanut tässä ihan lähitulevaisuudessa. Niin ihmisten mellakointi siellä jenkkilässä yleistyy sitten todella nopeasti."
Kyse on paitsi työttömyyden räjähtämisestä, myös Trumpin lietsomista mielenosoituksista.
"Kansalliskaartikin on jo täydessä hälytysvalmiudessa jenkkilässä."
Huoh. Kansalliskaarti USA:ssa on jo toiminnassa, kuten Yleltä voimme lukea:
"Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo määränneensä kansalliskaartit avustamaan New Yorkia, Kaliforniaa ja Washingtonia, jotka ovat tällä hetkellä maan koronavirusepidemian keskiössä.
Presidentin mukaan alueille lähetetään muun muassa lisäsairaalapetejä sekä kasvosuojaimia seuraavan 48 tunnin kuluessa."
"Sisällissota on jenkeissä jo nyt hyvinkin lähellä."
USA on toki monella tavalla jakautunut, mutta sisällissota siellä on edelleenkin vain tiltujen haave, jonka te olette saaneet Venäjän propagandasta,
"fiksu mies, ihailen"
- meillä on toki kaikilla omat ongelmamme
Aloitanko Putinin syntymästä ...
"Ehkä sinulla on jäänyt jotain huomaamatta ..."
Ai niin, en ihailen Bideniä tai Trumpiakaan.
En usko.
Propagandan alkeiskussillakin jo kerrotaan, että kun valheen toistaa kyllin monta kertaa ja monesta eri tuutista, niin osa tyhmästä kansasta alkaa uskoa siihen.
Uskovat silloinkin kun valhe on täysin uskomatonta potaskaa, ja se on todistettu valheeksi.
Tämän kansan tyhmyyden tietäen hoitivat propagandansa Hitler ja Stalin ja Mao, näin toimivat myös nykyjohtajat, Putin, Trump ja lukuisat muut.
9/11 on hyvä näyttö isosta valeesta, joka upposikin kohtuullisesti median avittamana.
Nythän me tiedämme.
Mitä luulet tietäväsi?
Se, että USA ryntäsi Afganistaniin kostamaan saudien manööveriä oli tietenkin se suuri valhe.
Ei se ollut valhe, kyllä amerikkalaiset ihan oikeasti menivät Afganistaniin.
Ja ihan oikeasti tulevat poiskin sieltä. Paskareissu, mutta tulipahan tehtyä.
Juuri niin, ei se mikään valhe ole.
#Mitä luulet tietäväsi?#
En luule mitään, mutta tornit räjäytettiin vastoin virallista totuutta.
Ei niitä räjäytetty. Tiedät kyllä, että se olisi ollut mahdotonta toteuttaa. Tornien räjäytys olisi vaatinut kuukausien valmistelut, eikä sellaista voi tehdä huomaamatta.
#Ei niitä räjäytetty. Tiedät kyllä, että se olisi ollut mahdotonta toteuttaa. Tornien räjäytys olisi vaatinut kuukausien valmistelut, eikä sellaista voi tehdä huomaamatta.#
Älä viitsisi enää, virallinen tutkimus on valmistunut ja se on yksiselitteinen....arvaappa, mitä tahoa uskotaan?
Mikä ihmeen virallinen tutkimus? Luuletko, että rakennusten panostaminen olisi voitu tehdä salassa? Vedetty kilometreittäin kaapelia, sadat rakennusmiehet olisivat poranneet seiniä ja valmistelleet purkuräjäytystä. Kukaan ei nähnyt sellaista eikä kukaan ole kertonut olleensa mukana urakoimassa.
No, ei ainakaan sinua tai Tiltulauman ”titkimusta”:-D
Yksinkertainen jankuttaja.
Alaskan yliopiston tutkimuksen rahoitti Architects and Engineers for 9/11 Truth -järjestö (AE911Truth), jolla on takanaan yli 3200 arkkitehtiä ja insinööriä. Järjestön perustaja ja puheenjohtaja, arkkitehti Richard Gage totesi toiveikkaana, että median ja hallituksen viranomaisten on otettava huomioon tutkimuslöydökset ja käynnistettävä uusi, täydellinen tutkimus. AE911Truth ja sitä tukevat 9/11-iskujen uhrien omaiset aikovat myös vaatia NISTiltä virallisesti korjausta tutkimusraporttiinsa.
Päälähteet
Architects and Engineers for 9/11 Truth (25.3.2020): WTC 7 Not Destroyed by Fire, Concludes Final University of Alaska Fairbanks Report
J. Leroy Hulsey, Zhili Quan ja Feng Xiao (25.3.2020): A Structural Reevaluationof the Collapse of World Trade Center 7: Final Report
Ei rakennuksia siitä huolimatta olisi voitu panostaa salassa. Sellainen on täysin naurettava väite.
"Älä viitsisi enää, virallinen tutkimus on valmistunut ja se on yksiselitteinen....arvaappa, mitä tahoa uskotaan?"
JA pazkanmarjat ole .......
Arvataan ... EI AIVAN VARMASTI AINAKAAN KALTAISTAS PAZKANJAUHAJAA!!!!!!!!!!
IMHO.
C'moon, edistääkö tämä nyt yhtään NATO:n saamista Suomeen.
NATO ei ole mikään esine, mitä voi viedä jonnekin. Mutta Suomen voi liittää NATO:on.
Oisko niin, että pienillä on pienet valeet ja suurilla suuret.
Porukassa nuo suuremmat valeet ehkä paljastuu aiemmin, yksin voi tulla huijatuksi paljon pitempään. Pienelle valtiolle se voi olla kohtalokasta.
Nasse se leipoi suuren taikinan, suolaks aikoi laittaa koko Suomen maan, aijai nassukka turha on sun toiveesi, vapaa on nyt Suomen maa NATO:n vainoista.
NATO tuo panssarinyrkki Patton Pompannapin Parolaan, pukee paronin vaatteisiin jne.
Tiltulla on korkki auennut aikaisin aamusta.
Erehtyi ilmeisesti pullosta .... tais olla tömäkkää liuotinta. :-)
Putin istuu vuoren uumenissa itsekseen. Ruokaa, juomaa ,Aku Ankkoja ja Disneyn piirrettyjä on sadaksi vuoden varasto.
Pillimehua jopa 200 v. varasto.
No tuollainen Putinhan on helppo nitistää, miksei sitä ole vielä tehty?
Kun siinä on se vuori ja kansalliskaarti Putinin ja kansan välissä.
Putin ei toimi niinkuin NATO#Hildunen
Luulet liikaa itsestäsi
Kuka on Hildunen?
Maailman johtajat on toimineet kukin tyylillään mutta on myös tunnustaneet koronan aiheuttaman uhan terveyden hoidolle ja omalle taloudelleen.
Helppoahan se ei koska kukaan ei tiedä minkä vuoren sisällä Putin on.
Minulla on aavistus joka perustuu Aku Ankkoihin ja pillimehuun. Sekä Putinin maaniseen innostukseen pukeutua erilaisiin roolileikki asuihin. Putin lentäjänä,matruusina,kenraalina, valtiomiehenä...astronauttina.
Putte on perkele joulupukin varmuusvarastossa korvatunturilla ihan tonttuna.
Limperiä otettiin vitjamunista kiinni ja lingotttiin pihalle. Ei lobareita HX-hankeeseen!
Jaaa ..... kaltaises pikku hin**ari on ehtinyt senkin jo tarkistaa ... tosin vain mielikuvituksessaan.
Häviänkö jotakin, jos en osallistu tämän säikeen kommentointiin?
Jokaisen lukijan tulee joko haukkua tai kehua Putinia tai Trumppia tässä säikeessä vähintään kerran päivässä.
Jos et osallistu, jätät täyttämättä kansalaisvelvollisuutesi.
Paljastus Israelista: USA antoi ennakkovaroituksen Covid-19 pandemiasta Wuhanissa – Hälytti Israelin ja Naton jo marraskuussa.
Times of Israel uutisoi, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut antoivat hälytyksen koronaviruksen leviämisestä Kiinassa jo varhain marraskuun puolivälissä. Asiasta on uutisoitu laajasti mm. Israelin televisiossa.
Kanava 12:n uutisissa paljastettiin, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelut olivat tietoisia Wuhanissa odotettavissa olleesta epidemiasta jo marraskuun toisella viikolla. Asia on vahvistunut salaisen dokumentin vuotamisesta julkisuuteen.
Alkaa asettua uomiinsa, hyökkäys ihmiskuntaa vastaan ilman Trumpin antamaa valtuutusta.
Huomatkaa kuinka Trump ja Vladimir ovat olleet puhelinyhteydessä, ynnä Xi.
Venäjän ja Kiinan apu jenkkilään kertoo myös siitä, ettei Trump ole ollut tietoinen asiasta?
Onneksi sinä olet tietoinen näistä asioista ja kerrot meille :)
Vain toveri Rommelille on Putte-boy pelkkä ”Vladimir”, joka ”rajaa” Krimiä! Ja vain Rommelin yksinkertaiseen yläpäähän uppoaa jokaikinen salaliittoteoria! Henkinen epävakaus saa outoja ilmentymiä?
Kun varoitus Yhdysvalloista annettiin, sitä ei ollut saatavissa mistään julkisesta lähteestä. Raportin mukaan tiedustelupalvelut tiedottivat biouhasta myös presidentti Donald Trumpin hallintoa, mutta joka ei ollut osoittanut asiaan kiinnostusta. Yhdysvallat päätti tiedottaa asiasta kahdelle liittolaiselleen, sotilasliitto Natolle ja Israelille – erityisesti Israelin asevoimille, raportissa sanotaan.
Jätä sen mv paskan lukeminen., Kiina tiedotti ensimmäisenä asiasta ja jopa minä tiesin siitä ettei se mitään salaista ollut.
Koskas ajattelit itse lopettaa mv:n lukemisen. Jos et ole lukenut mistä tiedät että juttu on mv:stä.
Sehän tässä hiertää, faktat ovat kirosana.
Se siis on motiivisi syöttää tännekin Venäjän valhepropagandaa.
Trump, Putin ja Xi kertoilevat jo kaikki omia jänniä satujaan koronasta ja pesevät itseään puhtaaksi muita syyllistämällä.
Trump syyttää WHO:ta, Xi CIA:ta ja Putin paikallishallintoaan.
Heidän omissa toimissaan ei tietenkään ole mitään vikaa.
Kunnon katastrofista saa aina hyvät ainekset omaan sankaruuteen.
Putin, Trump ja Xi osaavat kyllä tämän pelin.
"Pärkkele", sanoi Putin, "taas me ryssittiin".
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006496991.html
Linkistäsi:
"–Toisaalta on tullut yhä selkeämmin esille, että Putinin hallinto on ollut täysin avuton – poikkeuksellisen avuton – hoitamaan tätä kriisiä. Virheitä on tullut virheiden perään. Yhtään ainoaa onnistunutta hetkeä ei voi nähdä, Lassila arvioi."
USAn terveysministeriön mukaan koronaan kuoli USAssa porukkaa jo heinäkuussa 2019 eli USAlla on ollut aikaa varautua mutta ei ole tehnyt mitään.
Mytomaaninen venäjän tiltu levittelee venäjä hallinnon propagandavalheita. Ei mitään uutta tuossa.
Onko usan terveysministeriö valehtelija
Laita linkki USA:n terveysministeriön tiedotteeseen. Tai olet valehteleva tiltu.
Tuuuuskimpa ..... mutta kaltaises vdun MITÄTTÖMYYS, on sitä TODISTETUSTI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
TIRSK!.
Ei ole, mutta sinä olet.
NatoHilduset voi etsiä itse linkin USAn sairauksien torjuntakeskuksen johtajan Robert Redfiedin nimellä vaikka hän ei ole tätäkään uutista kumonnut
https://www.globalresearch.ca/ten-questions-for-the-u-s-where-did-the-novel-coronavirus-come-from/5707035
No niin, tiltu hyvä. Kerropa sinä nyt itse, missä kohdassa linkin takana olevassa Global Reserarchin kirjoituksessa on Redfieldin tai terveysviranomaisten lausunto aiheesta? Näytäpä se kohta - sitä nimittäin ei siellä ole.
Eikö NATO@Hilduliini osaa googlata mutta voi olla että Roberttia on kielletty sanomasta milloin niitä koronaan kuolleita löytyi.
Oli toinenkin uutinen jota en viitsi etsiä jossa kuolleen omainen kertoi omaisensa kuolleen viime vuoden syyskesällä USAssa.
Arvasinkin, että sinulla ei ollut mitään todisteita. Kärysit taas kerran valehtelusta.
''Nyt tarvitaan suuria valeita''
No siihenhän meiltä löytyy oikea ammattilainen, ihan tältä palstalta.
Sen ansioluettelosta kun löytyy kenkälaatikon kokoisia ydinvoimaloita ja tuhansia muita uskomattomia kertomuksia, saisi kerrankin oikein toteuttaa itseään.
Niin löytyi nimittäin USA
Heh heh, on se valehtelija vaikkei mistään mitään ymmärräkään, lukutaitokin on vähän niin ja näin.
Trump, Putin ja Xi
Kolme ammattivalehtelijaa. Kuka vetää pisimmän tikun korona -pelissä ?
Avuttomat totuuttakaihtavat NATO@Hilduliinit saavat kuulla Robert Redfieldin suusta että vuonna 2019 flunssaan kuolleista löytyi korona. Keksikää parempia valheita ensi kerralla
https://www.c-span.org/video/?c4860848/user-clip-cdc-director-coronavirus-related-deaths-thought-flu
Onko Putin rajannut itsensä Kremliin, kun ei ole näkynyt viime aikoina.
Kyllä se virkaaikana on Kremlissä ei tuo ole näkymättömäksikään ole muuttunut vaan joka päivä esiintyy mediassa.