Mitten vitun tyhmä pitää olla että äänestää demareita

...tai muita vassaripuolueita?
Muun koronasössimisen lisäksi hallitus sössi täysin maskikaupat, mutta se ei olekaan siinä vaan alkaa paljastua perusteellista sössimistä jo edellisen dem-vas-vihr-hallituksen HVK-toiminnasta, v. 2014.

Kyseisen hallituksen aikaansaannoksia oli myös mm. historiallisesti suurin jättityöttömyys, historiallisesti suurin velkaantuminen ja velkaantumisnopeus ja historiallisesti suurimmat veronkorotukset sekä miljardilahjoitukset EK:lle, takuuvalheilla höystettynä.

Tämä hallitus tulee lyömään nuo edelliset ennätyksensä joka saralla ja lisää ennätyksiin ruumiiden määrän.

Eikä mitkään varoitukset auta. Ensi vaaleissa demarit taas lupaavat vappukorotuksia kuukausi -pari ennen vaaleja ja taas demareille tipahtelee ääniä urnaan.
98<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 98

Vanhimmat

Tuoreessa muistissa on vihervasureiden järjestämät "koululaiset huutamaan ilmaston puolesta eduskuntatalon rappusille" juuri ennen vaaleja tapahtumat.
Ikinä en ole äänestänyt mitään näistä vihervassarirupujoukoista.

1Äänestä
  • Linkki väitteeseesi, muutoin valetta.

    1Äänestä

  • Jos Sipilän kepu, Orpon kokoomus ja Soinin/Halla-ahon porvaripersut olisivat nyt vallassa, olisimme todella kusessa. Silloin olisi myös yksityistämis-SOTE, jonka Krista Kiuru ja Annika Lapintie onneksi valiokuntaväännöllään kaatoivat. Attendon hoivakotikoronakuolemat olisivat tämän hetkistäkin yleisempiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos Sipilän kepu, Orpon kokoomus ja Soinin/Halla-ahon porvaripersut olisivat nyt vallassa, olisimme todella kusessa. Silloin olisi myös yksityistämis-SOTE, jonka Krista Kiuru ja Annika Lapintie onneksi valiokuntaväännöllään kaatoivat. Attendon hoivakotikoronakuolemat olisivat tämän hetkistäkin yleisempiä.

    Persut olisi jopa pystynyt estämään epidemian tulon Suomeen, mutta viherpunikit eivät halunneet, koska heillä unelma missään toimimattomasta monikulttuurisuudesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut olisi jopa pystynyt estämään epidemian tulon Suomeen, mutta viherpunikit eivät halunneet, koska heillä unelma missään toimimattomasta monikulttuurisuudesta.

    Nämä sallivat turvapaikkahaun, vaikka mitkään kansainväliset sopimukset eivät päde poikkeusoloissa. Ja mistä tiedätte että nyt ei tulisi elintasomiehiä esimerkiksi Ruotsista jossa he ovat maan alla? Tämä sallimus on törkeintä suomalaisten pilkkaamista.

    Äänestä

  • Usassa protestiaallot leviävät ja Trump kehoittaa vapauttamaan demokraattiosavallat koronatoimenpiteistä! Republikaanit osoittavat mieltään useissa osavaltioissa:

    https://www.youtube.com/watch?v=Su-9wXq9ylw

    Äänestä

  • Sipilä+romahduttimonen+perheiden+ostovoiman+ja+talouden+.Jopa+eläkeläisillä+ei+enää+varaa+lääkkeisiin+.Hoitoalalla.+.+Lapset+eivät+päässe+lomille+.Naapurinkin+hoitajankin.+osti+lapsille+vain+jätskit+ähtärin+matkan+sijaan.Mutta+eihän+maataloustukiloiset+tätä+tajua+kun+tukee+lappaa+ovista+ja+ikkunoista+milloin+milläkin+nimikeellä.Niin+laittoihan+sipilä+yritystenkin+talouden+kuntoon.Mutta+ei+paljon+lämmitä+Köyhää++joka+maksaa++kaiken+tämän+maatalous+listen+huvittelunsos+hallituksen+ja+"arvojohtaja"+sipilän+aikaansaannoksia:Subjektiivista+päivähoito-oikeutta+rajattuVuorotteluvapaan+ehtoja+kiristettyVanhempainvapaan+päivärahoja+leikattuSairastavan+vuosilomaa+leikattupalauttamalla+siihen+omavastuupäivätVuosiloman+kertymistä+vähennettyäitiys-,+isyys-+ja+vanhempainvapaan+ajaltaAnsiosidonnaisen+kestoa+leikattu+100+päivälläKiky+leikkasi+julkisen+sektorin+lomarahoja+30+%Vuosittaista+työaikaa+pidennetty+24+tunnillaTyösuhdeturvaa+heikennetty+(mm.+koeaikaapidennetty,+takaisinottovelvollisuuttalyhennetty+ja+pitkäaikaistyöttömänmääräaikaisuuksia+helpotettu)Aikuiskoulutustuen+kestoa+lyhennetty(19+kk+->+15+kk)+ja+perusosaa+leikattu+15+%Ammatillisen+koulutuksen+määrärahojaleikattu+190+miljoonaa+euroaKorotetusta+työttömyyspäivärahasta+luovuttuLähes+kaikkia+Kelan+etuuksia+leikattu(mm.+lapsilisää,+äitiys-,+isyys-+javanhempainpäivärahaa,+peruspäivärahaaja+kansaneläkettä)Yleisen+asumistuen+perusomavastuutasuurennettuOpiskelijoiden+opintorahan+osuuttapienennetty+ja+lainaosuutta+kasvatettuPalkkatuella+tehdystä+työstä+kertyväätyössäoloehtoa+kiristettyAktiivimalli+leikkasi+työttömyysturvaaKasvatti+kansalaisten+maksamat+maataloustuet+ennätyssuutiksiSamoin+yritystuet+en+n+ätyssuuriksi+Suunnitteilla+oli+myös:„+Irtisanomissuojan+heikentäminen„+Aktiivimalli+2Samaan+aikaan+kuitenkin+Pörssiyhtiöt+voittoja+ovat+tehneet+koko+Sipilän+hallituskauden.+Tänä+keväänä+yritysten+omistajat+tulevat+nostamaan+yhtiöistään+rahaa+noin+14+miljardia+euroa+osinkoina,+Viime+keväänä+nostivat+12,+4+miljardia,+vuoden+2017+keväällä+11,3+ja+vuoden+2016+keväällä+nostivat+10,2+miljardia+euroa.+Yritykset+ovat+siis+tehneet+reippaita+voittoja+joka+vuosi,+mutta+kilpailukykyä+ja+kasvua+eivät+vain+halunneet+luoda.Sipilän+hallitus+valtaan+päästyään+ryhtyi+kurjistamaan+kansaa+ja+kikyttämään.+Kasvua+ei+vain+syntynyt.+Hallituksen+järjestämät+varat+ja+muut+rahan+arvoiset+helpotukset+yrityksille+valuivat+vain+osinkoina+yritysten+omistajien+taskuihin.+Valtaosa+sijoittajista+investoi+yrityksiin+olettaen,+että+yritysjohto+keksii+liikeideoita.+Mutta+onko+nyt+niin,+että+suursijoittajat+eivät+luota+yritysten+kasvuun,+vaikka+rahaa+on?+Jos+näin+on,+kyllä+silloin+suursijoittajien+pitää+ryhdistäytyä+ja+aloittaa+kasvuhankkeiden+luominen.+Paljon+puhutaan+yrittämisen+urheudesta+ja+kasvun+luomisesta+riskeistä+huolimatta,+mutta+kun+sille+luodaan+aina+vain+parantuvia+edellytyksiä+niin+yritysten+omistajat+nostavat+rahat+ja+pistävät+päänsä+pensaaseen.+Työtä+odottavat+ne+lukuisat+yhden+hengen+yrityksetkin,+jotka+ovat+syntyneet,+kun+työnantajat+ovat+ulkoistaneet+palkkatyötä.Maataloustukiloinen

    Suomen kansa kn surimmaksi osaki palkka töissä ilman pääoma tuloja .ääsis miksi äänestää kokoomusta joka ajaa palkaveron korottamista mutta rikkaiden. Pääomatulojen alenamista
    Pääomatulojen vero joita harvala duunariola on on 10 pros. Ja palkaverotus siinä 20- 30 pros. välillä

    Tietnkin jos haluaakusta oman punkaan kanattaa äönestää riistäjäänsä

    Myskin oikeistopuolueet vaststaa aina duunarin palkan korotuksia ja haluaa ilmaistahaa yriykilleen ja tukiaisi jo t ka duunari aina maksaa veroissaan.

    Kaikki muut vaan saa loistukia taloonpoijjaat ja yritykset .
    Jatas dunari maksaa kaiken

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut olisi jopa pystynyt estämään epidemian tulon Suomeen, mutta viherpunikit eivät halunneet, koska heillä unelma missään toimimattomasta monikulttuurisuudesta.

    Persut ovat myös kehittäneet syöpälääkkeen ja ratkaiseet maailman nälkäongelman, mutta viherpunikit eivät ole suostuneet julkaisemaan persujen keksintöjä.

    Mielikuvituksesi on tainnut päästä kesälaitumelle, kun laukkaa niin kovaa. Yksikään maa ei ole kyennyt estämään koronan tuloa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linkki väitteeseesi, muutoin valetta.

    Mitään linkkejä ei viherpunikeille anneta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut ovat myös kehittäneet syöpälääkkeen ja ratkaiseet maailman nälkäongelman, mutta viherpunikit eivät ole suostuneet julkaisemaan persujen keksintöjä.

    Mielikuvituksesi on tainnut päästä kesälaitumelle, kun laukkaa niin kovaa. Yksikään maa ei ole kyennyt estämään koronan tuloa.

    Anteeksi nyt vain. Ei korona tullut, se haettiin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä sallivat turvapaikkahaun, vaikka mitkään kansainväliset sopimukset eivät päde poikkeusoloissa. Ja mistä tiedätte että nyt ei tulisi elintasomiehiä esimerkiksi Ruotsista jossa he ovat maan alla? Tämä sallimus on törkeintä suomalaisten pilkkaamista.

    Onkohan se palautettu irakilainen, joka ammuttiin, mutta onkin elossa, tulossa jo uudelleen Ohisalon ottolapseksi.

    Äänestä

Demarien+kannatus+ylittää+pian+30%+ja+pressujen+alittaa+kymmenen,+HÄHHHÄHHHÄ!

Äänestä
  • Siinä yksi jo otsikossakin mainittu. Että kyllä niitä vaan löytyy.

    Äänestä

  • Kun koronahuuma laantuu, demarit palaavat sortamaan sorvin ääreen omaa kansaamme kaikilla helvetin ilmastomaksuilla, haittamaahanmuutolla, jne jne. Tämä kannatus on vain piikki joka tulee vääjäämättä alas kun arki taas joskus alkaa.

    Luuletteko todella että yksi tauti saisi puolueen intohimot tukahdutettua? Ei ikinä se puolue ala puolustamaan omaa kansaamme. Vuosikymmenet se on huutanut glöbälismin säkä mönikylttyyrisyyden ihänyyttä, eikä sitä tämä tauti miksikään muuta. Painakaa mieleen, että se ei yksinkertaisesti tapahdu. Hölmölä kun on kyseessä, niin aina vaan mennään samaan retkuun. Säälittää syvästi nämä ihmiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun koronahuuma laantuu, demarit palaavat sortamaan sorvin ääreen omaa kansaamme kaikilla helvetin ilmastomaksuilla, haittamaahanmuutolla, jne jne. Tämä kannatus on vain piikki joka tulee vääjäämättä alas kun arki taas joskus alkaa.

    Hurjat veronkorotukset menevät afrikkalaisille, tulos...enemmän huumekauppaa ja rais-jotakin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun koronahuuma laantuu, demarit palaavat sortamaan sorvin ääreen omaa kansaamme kaikilla helvetin ilmastomaksuilla, haittamaahanmuutolla, jne jne. Tämä kannatus on vain piikki joka tulee vääjäämättä alas kun arki taas joskus alkaa.

    Luuletteko todella että yksi tauti saisi puolueen intohimot tukahdutettua? Ei ikinä se puolue ala puolustamaan omaa kansaamme. Vuosikymmenet se on huutanut glöbälismin säkä mönikylttyyrisyyden ihänyyttä, eikä sitä tämä tauti miksikään muuta. Painakaa mieleen, että se ei yksinkertaisesti tapahdu. Hölmölä kun on kyseessä, niin aina vaan mennään samaan retkuun. Säälittää syvästi nämä ihmiset.

    Demarit sortaisivat duunareita halpatyövoimalla joka laittaa duunarit etsimään uutta työtä. Kuinka masokistista kansa voikaan olla että tällaista duunareille kauheuksia tekevää puoluetta kuten demarit ovat, äänestää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä yksi jo otsikossakin mainittu. Että kyllä niitä vaan löytyy.

    remurit äänestivät 1917 itsenäisyysjulistusta vastaan ja aloittivat terrorin ja kapinan
    venäläisen sotaväen tuella ja aaseilla 1918
    mitä remurit täällä vielähuutelevat

    Äänestä

SDP on Suomen ylivoimaisesti suosituin puolue ja kannatus nousee kuin raketti. Niin se vaan on. Tervetuloa todellisuuteen persurukka...

Äänestä
  • Koronahuuma on syynä siihen. Mutta kun koronahuuma teiltä demareilta loppuu, paluu arkeen on tyly. Silloin piikki katkeaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronahuuma on syynä siihen. Mutta kun koronahuuma teiltä demareilta loppuu, paluu arkeen on tyly. Silloin piikki katkeaa.

    Sorvi odottaa demareita koronahuuman jälkeen. Sitten se sama kansan sorto jatkuu, johon jäittekin ennen koronaa. Mitä tämä tietää kannatukselle, mieti sitä.

    Luuletko sinä että demarit muuttaisivat vuosikymmenten maailmoja halaavaa politiikkaa yhden taudin takia? Se ei yksinkertaisesti tapahdu. Oma kansa ei ole meinannut ennen koronaa mitään, eikä se meinaa sen jälkeenkään. Paina tämä mieleen poika.

    Luuletko sinä demari että demarit yhtäkkiä muuttuisivat oman kansan sekä kansallisvaltion puolustajiksi, kun he vuosikymmenet ovat huutaneet ”glöbälismin säkä mönikylttyyrisyydän ihänyyttä”? He ovat sielunsa myyneet piip, eivätkä muutu. Globalismille ainakin ovat myyneet sielunsa.

    Globalismiin ei todellakaan kuulu oman kansamme etu. Siihen kuuluu tavaroiden halpatuonti Kiinasta sekä massamaahanmuutto joka tuhoaa kansallisvaltiot, ellei liittovaltio sitä tee. Nämä asiat ovat ilmastolle myrkky, sekä ne levittää koronaa tehokkaasi.

    Äänestä

  • Et selvästi elä todellisuudessa.

    Minua sääliksi käy ne höynäytetyt jotka tämä taudin takia luulevat nyt demareita koko kansan puolueeksi joka olisi kansan asialla muka. Kun demarihallitus jätti ovet auki turviksille, mitä tämä kertoo sen puokueen prioriteeteista sekä arvoista? Oma kansa on toissijainen kansa. Sitä se kertoo.

    Puolueen.

    Näytät olevan se SKE-porukan surkuhupaisa hahmo. Aidanseipäätkin nauraa :D

    Äänestä

Velkaantuminen johtuu siitä että porvarihallitusten kuppaamat rahat eivät palaa kiertoon hallitusten vaihtuessa.

Äänestä
  • Hallituksella on kansan mandaatti hoki se Sipilä kin kun vei eläkeläisten lääkkeet
    Ja antoi rikkaille turhuuteen kansan tarvitsemat

    Äänestä

  • Vain pääomatuloilla elävän kannattaa äänestää kansanriisto puolue kokoomusta.

    Duunarit elättää vetonmaksullssn koko tukia yrittäjien loossit

    Tukias asioita niin tajuutte.

    Kaikki muut saavat aina tukiaisina t takaisi n

    Kuin duunari saavaan maksaa kaiken

    Miksi näin. Miksi kaikki muut ovat vetottomia

    Äänestä

  • Hyvä kommentti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain pääomatuloilla elävän kannattaa äänestää kansanriisto puolue kokoomusta.

    Duunarit elättää vetonmaksullssn koko tukia yrittäjien loossit

    Tukias asioita niin tajuutte.

    Kaikki muut saavat aina tukiaisina t takaisi n

    Kuin duunari saavaan maksaa kaiken

    Miksi näin. Miksi kaikki muut ovat vetottomia

    Jos ei olisi yrittäjiä, ei olisi duunareilla työtä. Ei mulla muuta.

    Äänestä

  • Tämä hallitus ottaa urakalla lisää velkaa, että saisi yhä vain lisääntyville kullanmuruille elätyksen maassa. Milloin kansa sanoo touhulle ei? Sitä päivää ei saateta nähdä.

    Äänestä

Paljon älykkäämpi .kun tuollainen aivoton persu tai suomen syöjä kokoomuslainen.🤣

Äänestä
  • Hallituksella on kansan mandaatti hoki se Sipilä kin kun vei eläkeläisten lääkkeet
    Ja antoi rikkaille turhuuteen kansan tarvitsemat

    Äänestä

Miten vitun tyhmä pitää olla, että äänestää oikeistopuoleita? Ne vain kyykyttävät kansaa. Edellinen sellainen kyykytti aktiivimallilla.

Äänestä
  • Laisesi veroja maksamaton sossuloinen ei joudu maksamaan mitään mitään hallituksen hävitykestä. Mutta veroa maksavat joutuvat.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laisesi veroja maksamaton sossuloinen ei joudu maksamaan mitään mitään hallituksen hävitykestä. Mutta veroa maksavat joutuvat.

    Porvaripersu tuksin tuntee edellisen kommentin kirjoittajaa joten valehtelet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porvaripersu tuksin tuntee edellisen kommentin kirjoittajaa joten valehtelet.

    tuskin

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työmarkkinatuesta? Mutta ei sossuavustuksista.

    Tuo+kohtuullisen+muhkea+20%+lienee+sosiaalitukea+kattava.

    Huomenta vähäjärkinen. "Porvaripersu" tuli taas.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo+kohtuullisen+muhkea+20%+lienee+sosiaalitukea+kattava.

    Valtion kassasta otetusta rahasta palautetaan osa valtion kassaan. Ja sinun mielestäsi tuo kasvattaa verokertymää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtion kassasta otetusta rahasta palautetaan osa valtion kassaan. Ja sinun mielestäsi tuo kasvattaa verokertymää?

    Tuo on eri keskustelu jonne yrität johdatella. Kommetti oli oikaista käsitys ettei tuen saaja maksa veroja. Tukien maksaminen on kuitenkin liiketoiminnallista valtion sisällä ja ne luovat verokertymää monilla tavoin ja hyötyjä eri tahoille.

    Äänestä

Olisi tosi edesvastuutonta olla äänestämästä sdp .tä. Näinä vaikeina aikoina.

Äänestä
  • No mitä hyvää se puolue tekee?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mitä hyvää se puolue tekee?

    Kerro mullekin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mitä hyvää se puolue tekee?

    Minä sanon mitä se tekee. Ottaa turviksia yhäkin maahan vaikka oma kansa kärsii. Tämä on oman kansan pilkkaamista. Laittaa Uudenmaan auki vaikka se tietää koronan leviämistä muualle tehokkaammin. Myöhästeli näiden puutteellisten toimien aloituksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerro mullekin.

    Rahoitti kaikille konsulenteille uudet autot sitä hyvää demu teki

    Äänestä

HVK:n virkavastuulla toimivat virkamiehet tyrivät maskikaupat ja potkut tuli kolmelle osaamattomalle ja laiskalle äijälle.

Äänestä

Umpitollo riittää.

Äänestä

En ymmärrä myöskään kaikkien noiden töpeksimisien jälkeen tuota sossujen kannatusta. Uskomattoman kamalaa!

Terv. Perussuomalainen nainen

1Äänestä
  • Sanna Marinin hallitus saa täyden luottamukseni koronakriisin hoidosta. Hyvää työtä. <3

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanna Marinin hallitus saa täyden luottamukseni koronakriisin hoidosta. Hyvää työtä. <3

    Presidentti on pitänyt pikkutytöt asiassa kriisin hoidossa

    Äänestä

Mitä eikös Persut enää olekaan ykkönen? Buuaah buuaah hahahhehehheh...

Äänestä

Never and ever voisin kuvitella olevani sossu (=kommari).

Ei tulisi edes pienen ikäni vuoksi äänestää jotakin joka haluaa jakaa minun omaisuuttani ja jolla on aina kädet mun taskuissani.

Äänestä
  • Nyt viisaat yrittäjät kuppaavat valtion taikaseinästä rahaa.

    1Äänestä

  • Jos mitään sosiaalisuutta ei olisi maailmassa,miksi näin nuorena kuvittelet että kukaan ostaisi sulta mitään? Edes työtäsi vaikka kuinka olisit raketti-insinööri tai uuden keksijä? Kuka kuvittelet olevasi,parempi kuin muut,niknkö? Kannattaa jo nuorena unohtaa nuo haaveet ja alkaa vähän ihmillisemmäksi,elät pitempään.
    Yleensä mitä kusipäisemmäksi ja tylymmäksi muita ihmisiä kohtaan elämässäsi tulet ,sitä aikaisemmin täältä lähdet ja kuolet,ainoastaan tämä on fakta.
    Pitkään eläneistä voi sanoa kaikista että ovat enemmän tai vähemmän sosiaalisia ihmisiä ja arvostavat aina myös kanssa ihmistä ja heidän olemassaoloaan.
    Että miettikää sitä nuoremmat ennen kuin fasistinuralle lähdette,se on loputon suo jonka päässä häämöttää vaan ennenaikainen hauta,mutta jokainen askeltaa niin kuin askeltaa,valitettavasti.

    Äänestä

Ei Persut porvareita ole. Niistähän on kuoriutunut sosialisteja tässä kriisin aikana. Valtiolta pitäisi nyt kovasti saada rahaa: tukea ihmisille ja yrityksille, kouluruoat pitäisi saada kannettuna kotiin ja kovemmat eristystoimet. Töiden tekemisestä ei puhetakaan ja siitä, että talous pitäisi saada taas rullaamaan. Siis sama sakki, joka haukkuu muita ihmisiä kommareiksi ja punikeiksi. Niin hauskaa. :D

Äänestä
  • Tarkoitushan on saada yritystoiminta ja työllisyys rullaamaan koronan jälkeen niin että veronmaksajia riittäisi. Vassut puolestaan haluaisi kansalaispalkan, jotta tyhjäntoimittamisella ja kaduilla huutelu kylttien kera olisi mahdollista. Ehkä kohta ehdottavat rynnäkkökiväärejä jaettavaksi kaikille, että voisi huutelun kera ammuskella ilmaan kuten kunnon kehitysmaissa ainakin.

    Äänestä

  • Minä olen aina ollut oikeistolainen. Äänestän jatkossakin ainoaa puoluetta joka oman kansan puolia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen aina ollut oikeistolainen. Äänestän jatkossakin ainoaa puoluetta joka oman kansan puolia.

    Joka pitää oman kansan puolia. Se on Persut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen aina ollut oikeistolainen. Äänestän jatkossakin ainoaa puoluetta joka oman kansan puolia.

    Äänestin joskus 80-luvulla kokkareiden ehdokasta. Enää en kusekaan siihen puolueeseen päin.

    Puolue heitti kotiuskontoisänmaa-arvot pois, ja nyt niitä edustaa Persut kun puhutaan merkittävistä puolueista.

    Äänestä

.."Onks kaikki hyvin"-hallitus alkoi, luvattiin 1000 lääkäriä ja 4000 sairaanhoitajaa, kun estettiin valinnanvapauden mahdollisuus suomalaisille. Luvattiin myös "vappusatasia" eläkelläisille.
Viher-vasemmistohallitus ehdotti jopa postin jakajia koputtelemaan vanhusten ikkunoiden taakse ja kyselemään "onks kaikki hyvin" , myös kotiin kuljetusta postin taholta suoraan kotiin omilla avaimilla ääliö hallitus ehdotti. Hallitus myös pyrki saamaan Suomeen halpatyövoimaa omastatakaa, jälleen postiin kohdistuvista omituisista hankkeista johtuen.
Hallitus ei pitänyt tarpeellisena ottaa Presidentin ehdottamaa aputyökalua mukaan valtavan kriisin hoitamisen apuna. Nyt paljastanut useita kohtalokkaita erehdyksiä ja asiantuntemattomuutta erilaisten asioiden hoidossa. Kymmenittäin vanhuksia kuollut ja sairaanhoitajiakin sairastunut hallituksen tekojen takia. Ei estetty lentokentiltä valuvaa viruksen tuontia ja sama toistuu koko ajan pohjoisessa Ruotsin tuomisina työmatkaliikenteessä.
Hallitus olisi kaadettava, Suomi tarvitsee nyt viisaita talouspoliittisia tekoja- ei helikopteri rahoja ja huijareita..

Äänestä
  • Työttömiä suunniteltiin myös työllistettävän mm. hoivakoteihin. Tokihan työtön hitsari, säiliöautonkuljettaja tai muovipuristimen käyttäjä tuollaisen homman osaa, ei siinä alan koulutusta tarvita. Eikä niinmuodoin tietenkään palkkaakaan tarvi maksaa, työttömyyskorvaus riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työttömiä suunniteltiin myös työllistettävän mm. hoivakoteihin. Tokihan työtön hitsari, säiliöautonkuljettaja tai muovipuristimen käyttäjä tuollaisen homman osaa, ei siinä alan koulutusta tarvita. Eikä niinmuodoin tietenkään palkkaakaan tarvi maksaa, työttömyyskorvaus riittää.

    Kommunistin ruoska opettaa nopeasti.

    Äänestä

Mielestäni olet syväkurkku

Äänestä

No, avauksen tyylistä voi muodostaa mielipiteensä jonkun tahon älynlahjoista ja jos se sattuisi vaikuttamaan äänestyspäätökseen, niin mikäs siinä sitten.

Äänestä
  • Aloittaja vaikuttaa tervejärkiseltä mutta ainakin joka tapauksessa puhuu totta
    Kerro mikä aloituksessa ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

Tää aloittajan teksti on tyypillistä provoa persuilta. Ensinnäkin tossa on paljon kirjoitusvirheitä, ei oo taidettu kouluu käydä loppuun asti. Toiseksi, ihan v...tun tyhmä logiikka, ihan kuin valtion asioiden pyörittäminen olisi 1 1.

Ja kolmanneksi, demareiden piikkiin en laittaisi maskikauppoja. Miksi ylipäätään tarvii ettiä syyllisiä kun sen sijaan asioihin voisi etsiä ratkaisuja? Onko tää opittu jostain vanhan ajan neuvostoliitosta?

Toki se on ymmärrettävää sikäli, että nämä populistipuolueet (ja niitä kannattavat vääräleuat) jaksavat pitäytyä nimenomaan tässä populistisessa mallissa, jossa etsitään sitä syyllistä, muttei minkäänlaista ratkaisua.

Äänestä
  • Viisas ja hyvä kommentti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viisas ja hyvä kommentti.

    Oli jos uskoo vassaripropagandaan. Eikä ollut kirjoitusvirheitäkään, ne taitaa olla kommentoijalla itsellään.

    Äänestä

  • Demariministerit ainakin karttavat vastuutaan. Ja nähdäänhän tälläkin palstalla sama. Aina kun puhutaan jostain demariperäisestä virheestä, tulee kysymyksiä, että miksi Sipilä tai persut eivät korjanneet asiaa.
    Esim. demareiden junailemat eläkeleikkurit, jotka ovat pudottaneet kymmeniä tuhansia vanhuksia köyhyysrajan alle, on yksi tällainen asia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Demariministerit ainakin karttavat vastuutaan. Ja nähdäänhän tälläkin palstalla sama. Aina kun puhutaan jostain demariperäisestä virheestä, tulee kysymyksiä, että miksi Sipilä tai persut eivät korjanneet asiaa.
    Esim. demareiden junailemat eläkeleikkurit, jotka ovat pudottaneet kymmeniä tuhansia vanhuksia köyhyysrajan alle, on yksi tällainen asia.

    No miksi sipilä tai persut eivät korjanneet asiaa, kerro nyt, äläkä karta vastuuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viisas ja hyvä kommentti.

    Typerä kommentti.

    Äänestä

  • Kommenttisi silkkaa paskaa. Osoita aloituksessa yksikin kohta, joka ei pidä paikkaansa?

    No?

    Aivan niin. Et kykene siihen, koska aloitus on täysin ja kokonaan totta ja asiaa.

    Äänestä

Persupersupersupersu... siinämantraa.

Äänestä

Ei tartte odottaa ensi vaaleihin, isojako on jo päällä. Riittää kun kertoo että aikoo kehittää uuden suklaan tai lakritsin niin sata tonnia rävähtää tilille. Jos kehittäisi kaarnalaivaan toisen maston niin tulisi varmaan jo miljoona.

Äänestä
  • Riittää kun demari tai kepuli sanoo tekevänsä jotain. Tukirahat on tilillä ennen kuin saa lausetta loppuun.

    Äänestä

Persut eivät ehtineen kun lähtivät hallituksesta petturi-Soinin temppujen takia.

Sipilä taas ei ole köyhien asialla.

Olennaista kuitenkin on se, että demarit tai vassaritkaan eivät ole. Ja vihreät eivät ole suomalaisten puolella laisinkaan.

Äänestä

Kuunnellaanpa hetki persuvihaajan kiukuttelua ja vollotusta.

Hihi

Äänestä

...palstatärisijä löytää aina keskusteluihin ja alkaa tärisemään teennäistä persuvihaansa.

Äänestä

No justiinsa, kuin sinä joka jaksat jauhaa tätä politiikan paskaa. Kaikki puolueet on samanllaisia sikoja. Kun he saavat hieman valtaan, niin se jälkeen on oma etu pääasia.

Äänestä
  • Vassareiden sikailu kyllä oli selvästi nähtävissä Kataisen hallituksessa. Tuntuu käsittämätöntä, että joku voi olla niin tyhmä että kuvittelee niiden ajavan köyhienja duunareiden asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vassareiden sikailu kyllä oli selvästi nähtävissä Kataisen hallituksessa. Tuntuu käsittämätöntä, että joku voi olla niin tyhmä että kuvittelee niiden ajavan köyhienja duunareiden asiaa.

    Nyt pitäisi saada takakaisin Sipilän hallitus niin saataisiin koronan varjolla väkiluku neljään miljoonaan ja karmea tulevaisuus sille neljälle miljoonalle no 3 950 000.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt pitäisi saada takakaisin Sipilän hallitus niin saataisiin koronan varjolla väkiluku neljään miljoonaan ja karmea tulevaisuus sille neljälle miljoonalle no 3 950 000.

    Marin hoitaa väkiluvun kuuteen miljoonaan.
    Suomalaisia niistä on ehkä kolme miljoonaa.

    Usko pois vaan, että Suomi on karmea paikka elää vaalikauden lopussa jos tähänastinen meno jatkui. Hallitus on antanut itselleen vapaat kädet ottaa rajattomasti velkaa ja jaella rahaa minne itse haluaa. Ja poliitikot perinteisesti jakaa sitä itselleen ja omilleen.

    Kataisen hallitus on kaikilla mittareilla mitattuna ollut Suomen tuhoisin hallitus. Ja hänen synnyttämille raunioille Sipilä alkoi rakentaa. Sen huonompia lähtökohtia ei ole ollut kuin sota-aikana.

    On turha arvailla mitä Sipilä nyt tekisi koska vain todellisuus ratkaisee.

    Äänestä

Kyllä demariäänestäjienkin hymy hyytyy, mutta pari kuukautta ennen vaaleja taas kerrotaan joku valhe, ja hups....taas ylistetään demareita.

Äänestä

Ei välttämättä tyhmä mutta köyhä joka ei ole viitsinyt nähdä vaivaa saada kunnon ammatti rahaa ja töitä.

Äänestä

Tätä asiaa ihmettelee joka päivä.

Äänestä

Hyvä aloitus - ja tosi.

Äänestä

Hyvä ja viisas aloitus.

Äänestä

Suoraan asian ytimeen

Äänestä

Totta.

Äänestä

Päinhelvettiämenee.
Vainvassutovattyytyväisiä.

Äänestä

Ruumiskasat kasvaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

...tai muita vassaripuolueita?
Muun koronasössimisen lisäksi hallitus sössi täysin maskikaupat, mutta se ei olekaan siinä vaan alkaa paljastua perusteellista sössimistä jo edellisen dem-vas-vihr-hallituksen HVK-toiminnasta, v. 2014.

Kyseisen hallituksen aikaansaannoksia oli myös mm. historiallisesti suurin jättityöttömyys, historiallisesti suurin velkaantuminen ja velkaantumisnopeus ja historiallisesti suurimmat veronkorotukset sekä miljardilahjoitukset EK:lle, takuuvalheilla höystettynä.

Tämä hallitus tulee lyömään nuo edelliset ennätyksensä joka saralla ja lisää ennätyksiin ruumiiden määrän.

Eikä mitkään varoitukset auta. Ensi vaaleissa demarit taas lupaavat vappukorotuksia kuukausi -pari ennen vaaleja ja taas demareille tipahtelee ääniä urnaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu