STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoo STT:lle tekstiviestitse, että Suomi ei liittynyt vuonna 2014 EU:n yhteishankintasopimukseen sikainfluenssan jälkeen syntyneessä Pandemrix-tilanteessa, missä lapsia sairastui narkolepsiaan.
– EU:n yhteishankinta on lähtökohtaisesti koskenut rokotteita, joita Suomi on saanut hankittua itse edullisemmin, Varhila sanoo.
Varhila sanoo, että tarkkailijan asemasta sopimuksen osapuoleksi liittyminen edellytti ensisijassa arvioinnin siitä, onko Suomen linja muuttunut alkuperäisestä ja jos on, mitä juridisia asioita sopimukseen liittyminen edellytti kansallisesti.
Otettu suoraan Demokraatista, joten vasemmistotrollinkin on pakko uskoa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.