Somalinkielisiä uutisia missään?

Jollain tavalla pitäisi somaIivähemmistöäkin tiedottaa koronaviruksesta ja kuinka epidemian aikana pitäisi käyttäytyä. Edelleen näyttävät hilluvan laumoittain ostoskeskuksissa ja juttelevan sillä erikoisella kielellään äänekkäästi.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Husu Huussein antoi meidän ymmärtää, että on kantasuomalaisten velvollisuus tehdä somalinkielisiä ohjeita. Suomea he eivät aio opetella.

Äänestä

Ihan sama millä kielellä heille tiedotetaan, eiväthän he nytkään noudata mitään annettuja ohjeita ja määräyksiä, vaikka hyvin ymmärtävät. Miksi he tekisivät poikkeuksen Koronan kohdalla, huutavat vain rasismia jos heitä määräillään.

Äänestä
  • Ei muuta ko selkään vaan, niin kyllä ne siintä luikkivat muualle.

    Äänestä

Vievät kalliit hoitopaikat vaikka eivät tee niiden eteen mitään.

Äänestä

Yleisradio on muutaman viikon ajan informoinut arabian, somalin, kurdin ja taisi olla persian kielellä.

Kerrankin se pulju tekee jotain hyödyllistä.

En ota kantaa somalien laumakäyttäytymiseen...

Äänestä

30 jo olleet elätettävänä. Mutta eiköhän kohta joku kieltä osaava tee apurahahakemuksen tähän(kin) kohteeseen. Sitä karmeaa virhettä ei pysty enää korjaamaan, siis sitä että nuo päästettiin maahan.

Äänestä
  • Totta turiset

    Äänestä

  • Kiitos

    Äänestä

Keneltä hemmetin jurttaryssältä sinä olet oppinut suomen kielen. Lukija ei tiedä onko kyseessä toteamus vai kysymys?

Äänestä

Nämä Negroidit osaa täyttää jokaisen KELA-tukianomuksen erittäin huolellisesti joten kieli ei ole mikään ongelma tässä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jollain tavalla pitäisi somaIivähemmistöäkin tiedottaa koronaviruksesta ja kuinka epidemian aikana pitäisi käyttäytyä. Edelleen näyttävät hilluvan laumoittain ostoskeskuksissa ja juttelevan sillä erikoisella kielellään äänekkäästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu