Noin vuosi sitten kärsin aivoverenvuodon, johtui verenpaineesta ja kumarassa tekemästäni ponnistuksesta. Seurauksena oli toispuoleinen halvaantuminen ja puheongelmat. Kolmessa-neljässä kuukaudessa puhe palasi ennalleen, aktiivinen terapia auttoi. Liikuntakykyni koheni, kaikki lihakset ottivat käskyt vastaan.
Vielä lihaksissa on heikkoutta ja eniten itseäni haittaava ominaisuus, joka välillä pistää minut toimintakyvyttömäksi 1-2 viikoksi. Siitä kysyisinkin saman kokeneilta,
mistä johtuu, onko hoitokeinoja, lääkehoito, jne?
Vaiva on ilmennyt n. kuukauden välein, juuri kun on alkanut tuntua että kunto paranee ja kävelylenkin pituutta saa kasvatettua 1-2km:iin.
Oikean puolen lihakset alkavat puutua ja tuntohäiriöt ottavat valtaa. Jatkuva pistely vie huomion, korvissa kuuluu jatkuva korkea ujellus. Lepoasento paljolti helpottaa olotilaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei, onko sydämesi tutkittu ?
Itsellä on vaiva, etten pääse kävelemään puolta kilometriäkään
ennenkuin sydän jo sakkaa ja tulee outoja oireita, liikkuminen on vaikeaa
ja tulee "aivosumua" ja pään kohinaa, näköäkin haittaa hetkellisesti joskus.
Vika on mielestäni sydämen toiminnassa/verenkierrossa,
mutta sydänultra ei paljastanut mitään muuta kuin pienen aorttaläppävuodon.
Asia jäi nyt sikseen.
Sydämen toiminnalliset häiriöt voi aiheuttaa monenlaisia oireita.