Kun Raamattujen kääntämisen historiaa katsotaan, niin näyttää siltä että käännöstyö on ollut historian saatossa pääosin uskollista alkutekstille, tai ainakin sen ajatuksille. Niissä maissa joissa on ollut harrastusta raamatunkäännöstyöhön, sen ovat yleensä hoitaneet uskovaiset ihmiset kuten suuret kirkkoisät, niinkuin nyt esimerkiksi vaikka Luther ja Lutherin ajan uskonpuhdistuksen johtohahmot sekä jakamattoman.- ja alkukirkon aikana vanhat kirkkoisät ja hartaat munkit joiden kristillisen jumalanpelon ja vilpittömän tarkoituksen tunnustivat oikeaoppiset seurakunnat lähes kautta silloisen kristityn maailman.
Koskapa Raamatun viimeiselle lehdelle on kirjoitettu Jumalan käskystä hirmuinen tuomio niille jotka siitä jättävät pois tai lisäävät jotain, -eipä edes keskiaikainen paavinkirkko rohjennut alkaa käännöstyössään poikkeamaan Jumalan sanoista vaan lähtökohtana pidettiin aina jumalanpelkoa ja nöyryyttä pyhän tehtävän edessä. Siksi ainakin meillä vanhemmalla polvella on hyvä syy luottaa siihen että meidän aikoihimme säilyneet, myös suomalaiset kirkkoraamatut aina vuoden -38 käännökseen asti ovat niin turvallisesti käännettyjä että niistä kyllä etsivä autuudentien löytää.
Raamattu ei sanomansa puolesta edelleenkään suuremmin kiinnosta kääntymättömiä, mutta nyt on alkanut aikankin länsimaissa, vanhan kristillisyyden tyyssijoissa ilmenemään kansan-/valtionkirkkokehityksen perusteella sellaista että verovaroilla elävä, mutta kristinuskosta jo kovin vieraantunut laitoskirkko hoitaa edelleenkin käännöstyön organisoimista. Tehtävä on nykypiispoille ja kirkon hallinnolle jäänyt historialliseksi "to do" -asiaksi ja kirkkoraamatulla on säilynyt vieläkin virallinen asema kansamme keskuudessa vaikka nykyisestä kirkkomme hallinnosta ei enää löydykään sanottavasti vilpitöntä jumalanpelkoa ja kristillistä uskoa.
Em. kehityksen seurauksena on siis tultu siihen että virsikirjojen ja Raamatun käännöstyötä tekevät ihmiset, joilta puuttuu kristillinen vakaumus. Tämän onnettoman kehityksen tulokset näkyvät esim. vuonna 1992 uudistetusta Kirkkoraamatusta joka esim. kieliasultaan on sellainen, että se antaa vaikutelman pelkän uudistamisen ilosta uudistamisen vuoksi, vailla todellista tarvetta. KR -38:ssa olleita käännöstapauksia on pyritty väkinäisesti ja väkivalloin manipuloimaan nykykielelle ja monia kohtia on käännetty jopa hävittäen alkuperäisen ajatuksen joka tekstissä on säilynyt vielä 38:n asti.
Sanalla sanoen; kirkkoraamattu -92 on suurelta osin epäonnistunut sekä tavoiteasettelussaan että jumalanpelon ja kristillisen uskon välittämisen tehtävässä jälkipolville. Käännöstyötä ei ilmeisestikään ole johtanut ajatus siitä että säilytettäisiin "isien uskonperintö" tuleville sukupolville mahdollisimman puhtaana ja muuttumattomana, mahdollisimman vähän turmeltuneena ja ihmismielipiteillä sekoitettuna.
Pelkään pahoin, että kun nyt on kulunut pian jo 30 vuotta tuosta edellisestä epäonnistuneesta uudistuksesta, alkaa kirkossa nykyisin valtaapitävä antikristillinen feministisukupolvi ja oikeudettomasti papinvirkaan stunut naispapisto taaskin uudistaa Raamatun käännöstä ja jos saamme elää, joudumme näkemään vieläkin pitemmälle epäpyhyydessä menevän version Raamatusta, josta enää hädin tuskin löytyy lakia ja evankeliumia, syntiä ja armoa!
Ehkäpä tämä kaikki sallitaan siksi että olemme todella tulleet aikaan josta Herramme Jeesus varoitti sanoen:
"Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Tulee aika, jolloin te halajaisitte nähdä edes yhtä Ihmisen Pojan päivää, mutta ette saa nähdä!" (Luuk. 17:22)
Kaiken lopun lähestyessä maailmassa on siis tuleva aika jolloin Jumalan sanaa tuskin enää paljon maan päällä kuullaan koska ihskunta on torjunut sen luotaan.
Kun kansallemme ei ole kelvannut kuulla puhdasta Jumalan sanaa:
"Koska he eivät ole halunneet kuulla kunnon paimenia, kuulkoot sitten kelvottomia ja verityöntekijöitä, simeoneja ja leeviläisiä, jotka ovat luontonsa puolesta kirouksenalaisia ja sen johdosta syöksyvät suin päin epäjumalanpalvelukseen ja kaikenlaisiin rikoksiin." (Martti Luther, Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys)
Koskapa Raamatun viimeiselle lehdelle on kirjoitettu Jumalan käskystä hirmuinen tuomio niille jotka siitä jättävät pois tai lisäävät jotain, -eipä edes keskiaikainen paavinkirkko rohjennut alkaa käännöstyössään poikkeamaan Jumalan sanoista vaan lähtökohtana pidettiin aina jumalanpelkoa ja nöyryyttä pyhän tehtävän edessä. Siksi ainakin meillä vanhemmalla polvella on hyvä syy luottaa siihen että meidän aikoihimme säilyneet, myös suomalaiset kirkkoraamatut aina vuoden -38 käännökseen asti ovat niin turvallisesti käännettyjä että niistä kyllä etsivä autuudentien löytää.
Raamattu ei sanomansa puolesta edelleenkään suuremmin kiinnosta kääntymättömiä, mutta nyt on alkanut aikankin länsimaissa, vanhan kristillisyyden tyyssijoissa ilmenemään kansan-/valtionkirkkokehityksen perusteella sellaista että verovaroilla elävä, mutta kristinuskosta jo kovin vieraantunut laitoskirkko hoitaa edelleenkin käännöstyön organisoimista. Tehtävä on nykypiispoille ja kirkon hallinnolle jäänyt historialliseksi "to do" -asiaksi ja kirkkoraamatulla on säilynyt vieläkin virallinen asema kansamme keskuudessa vaikka nykyisestä kirkkomme hallinnosta ei enää löydykään sanottavasti vilpitöntä jumalanpelkoa ja kristillistä uskoa.
Em. kehityksen seurauksena on siis tultu siihen että virsikirjojen ja Raamatun käännöstyötä tekevät ihmiset, joilta puuttuu kristillinen vakaumus. Tämän onnettoman kehityksen tulokset näkyvät esim. vuonna 1992 uudistetusta Kirkkoraamatusta joka esim. kieliasultaan on sellainen, että se antaa vaikutelman pelkän uudistamisen ilosta uudistamisen vuoksi, vailla todellista tarvetta. KR -38:ssa olleita käännöstapauksia on pyritty väkinäisesti ja väkivalloin manipuloimaan nykykielelle ja monia kohtia on käännetty jopa hävittäen alkuperäisen ajatuksen joka tekstissä on säilynyt vielä 38:n asti.
Sanalla sanoen; kirkkoraamattu -92 on suurelta osin epäonnistunut sekä tavoiteasettelussaan että jumalanpelon ja kristillisen uskon välittämisen tehtävässä jälkipolville. Käännöstyötä ei ilmeisestikään ole johtanut ajatus siitä että säilytettäisiin "isien uskonperintö" tuleville sukupolville mahdollisimman puhtaana ja muuttumattomana, mahdollisimman vähän turmeltuneena ja ihmismielipiteillä sekoitettuna.
Pelkään pahoin, että kun nyt on kulunut pian jo 30 vuotta tuosta edellisestä epäonnistuneesta uudistuksesta, alkaa kirkossa nykyisin valtaapitävä antikristillinen feministisukupolvi ja oikeudettomasti papinvirkaan stunut naispapisto taaskin uudistaa Raamatun käännöstä ja jos saamme elää, joudumme näkemään vieläkin pitemmälle epäpyhyydessä menevän version Raamatusta, josta enää hädin tuskin löytyy lakia ja evankeliumia, syntiä ja armoa!
Ehkäpä tämä kaikki sallitaan siksi että olemme todella tulleet aikaan josta Herramme Jeesus varoitti sanoen:
"Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Tulee aika, jolloin te halajaisitte nähdä edes yhtä Ihmisen Pojan päivää, mutta ette saa nähdä!" (Luuk. 17:22)
Kaiken lopun lähestyessä maailmassa on siis tuleva aika jolloin Jumalan sanaa tuskin enää paljon maan päällä kuullaan koska ihskunta on torjunut sen luotaan.
Kun kansallemme ei ole kelvannut kuulla puhdasta Jumalan sanaa:
"Koska he eivät ole halunneet kuulla kunnon paimenia, kuulkoot sitten kelvottomia ja verityöntekijöitä, simeoneja ja leeviläisiä, jotka ovat luontonsa puolesta kirouksenalaisia ja sen johdosta syöksyvät suin päin epäjumalanpalvelukseen ja kaikenlaisiin rikoksiin." (Martti Luther, Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.