Kaupunki on aloittamassa yt-neuvottelut TKL:n kuskien irtisanomiseksi. Syy on joukkoliikenteen suosion romahtaminen. Ihmiset eivät enää käytä tautipesäkkeitä.
Ratikkahan on vielä bussiakin vaarallisempi infektoija, koska yksi matkustaja saattaa tartuttaa yli 200 tervettä matkustajaa. Tai no, tervettä ja tervettä. Ratikan käyttäminenhän on itsessään jo osoitus mielenterveysongelmista.
Ratikkahan on vielä bussiakin vaarallisempi infektoija, koska yksi matkustaja saattaa tartuttaa yli 200 tervettä matkustajaa. Tai no, tervettä ja tervettä. Ratikan käyttäminenhän on itsessään jo osoitus mielenterveysongelmista.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Minusta kylläkin vaikuttaa siltä, että mielenterveysongelmat ovat aloittajalla.
Monella muulla suoli24 palstoille kirjoittavalla on teksteistä päätelle myös puutteellinen lääkitys.
Vapautuu työvoimaa Isänmaan palvelukseen. Ei tarvi kerjätä ulkomaista työvoimaa maatiloille. Uudelleen koulutus ja pellolle ahkeroimaan. Ratikka on hyvä liikennöinti väline, asiakkaita riittää. Nyssellä halua enää kukaan matkustaa,on se niin eilinen vehe.
Isomahainen ratikkakuski ei pärjää peltotöissä. Saa huonolla tuurilla slaagin.
Ratikkaan leveämmät pyörät alle ja aura perään, niin onnistuu kyntöhommat.
Pk seudulla joukkoliikenneyhtiö supistaa rajusti. Kuulemma alkaa olla konkurssi yksi vaihtoehto, ellei saa lisää rahaa ja paljon. Silti pienipalkkaisten joukkoliikenteen käyttäjien työpanos on välttämätön. Ruvetaanko hoitsuille ja keittäjille jakamaan taksiseteleitä, kun joukkoliikenne suljetaan kannattamattomana?
Nämä ovat niitä talouden ilmiöitä, joiden takia Ruotsi alusta asti tajusi olla laittamatta "kaikkea kiinni".
Vastaava säästö saataisiin aikaan , kun ratikkatyömaa pistettäisiin jäihin pariksi vuodeksi.
Hanskat tiskiin
Koronan vaikutuksia nyt mutta kyllä yleisesti ihmiset hyvin käyttää joukkoliikennettä.
Käyttivät. 1 9 hengen tilataksi riittää, koska 10 hengen kokoontumisrajoitukset.
Koronan vai poliitikkojen vaikutuksia?
Fiksut tajuavat, että vaikka on tietty henkilömäärä rajana, niin kyseessä on enemmänkin mittasuhde. Tyhmät laskevat sitten oikeasti sormillansa että montako siinä ympärillä seisoo.
Siinä uutisessa, jonka minä aiheesta luin, ei puhuttu irtisanomisista mitään. Mistä sinä luit uutisen, jossa niistä puhuttiin?
Jos ei saa palkkaa, niin on aivan sama mitä silmänlumetta tarjotaan titteliksi.
Et siis tiedä asiasta mitään. Vaikka se on helppo ja yksinkertainen.
Mistä asiasta et tiedä? Meinaatko maksaa kuskeille jatkossa palkan?
Pärjäät niin täällä kuin muuallakin paremmin, jos opettelet lukemaan paremmin.
Pärjäävätkö kuskit ilman palkkaa?
En tiedä. Kysy heiltä ja kerro vastaus tänne. Ei sulla muuten olisi linkkiä siihen uutiseen, jossa kerrotaan irtisanomisista?
Ihan yleisellä tasolla kiinnostaa tietää kuinka ilman palkkaa pärjätään.
Eihän ratikkaa enää nykyaikana mihin tarvita, aivan hullun hommia puhuakaan tollaisesta.
Ratikka linjastolla voi käyttää omaa resiinaa ensin lihasvoimalla ja tulevaisuudes sähkömallit korvaa mekaanisen, linjastoa täytyy kyllä laajentaa reilusti?🤔🤔🤔
RATIKKA ON YKSI TAMPEREEN LEHMÄNKAUPOISTA, KOKOOMUKSELLE TASAMAAN TUNNELI, VIHREILLE RATIKKA !
RAKENNETAAN VAIN KORRUPTIORAHOJEN TAKIA KAIKKIA TURHAA !
SEURAAVAKSI SARA HILDENIN TOINEN MUSEO JA TAMMELAN JALKAPALLOSTADION 6500 KATSOJALLE JA RATINA SEISOO TYHJÄNÄ, 12 000 KATSOJAPAIKKAA.
KAUPUKILAISTEN MAKSUJA PITÄÄ KOROTTAA, YLI 1 000 000 000 € KONSERNIVELAN TAKIA !
KUKAAN EI IHMETTELE KUN AAMULEHTI ON SAMASSA JUONESSA !
Ratikka on tämän vuosituhannen tärkein hanke Tampereella, mutta sitä ei olisi saatu ilman Kokoomuksen tunnelia. Tasamaan tunneli, keskusareena ja Ratinan kauppakeskus ovat sieltä turhimmasta päästä, mutta ratikka on ainoa tarpeellinen.
Ketkut ulos valtuustosta
Miten valtuusto on täynnä ketkuja?
Kuka ne sinne on äänestänyt.
Mielikuvamarkkinointi tulevaisuudesta on tehnyt tehtävänsä.
Äänestäjillä itsellään ei ilmeisesti ole ollut kiinnostusta tai hajuakaan siitä, miten kaupunki toimii ja kuinka jokainen päätös vaikuttaa kokonaisuuteen.
Lyhytjänteiset ihmiset ovat äänestyskopeissa numeroita lappuihin kitjoitelleet.
Tai eivät ole viitsineet piitata poliittisesta päätöksesteosta ollenkaan ja jättäneet äänestämättä.
Rahaa tuli taas kaupunginkassaan,hieno päätös. 100 vuoden päästä pystytetään patsas Ratikka torille. 4 uljasta naista seisoo pysty päin,katse tulevaisuudessa.