"5g-mastojen tuhotyöt ovat nyt levinneet myös Ruotsiin. Länsinaapurissa on tehty kaksi mastoihin kohdistunutta iskua. Örkelljungassa kaadettiin 70 metrinen masto iltahämärissä jo 16. maaliskuuta".
https://www.tivi.fi/uutiset/tv/2cc1d7d1-8abe-4107-9a44-7a6d3ba2554c
Viisi päivää myöhemmin samaa temppua yritettiin myös Skoonen Klippanissa. Masto sai yrityksessä ainoastaan vaurioita.
Mastoihin kohdistuneista iskuista kertoi Aftonbladet vasta muutama päivä sitten.
Iskujen uskotaan liittyvän erityisesti Britanniassa ja Hollannissa levinneeseen uskomukseen, jonka mukaan 5g-mastoilla ja koronan levinneisyydellä olisi jonkinlainen yhteys.
Ruotsissa on pyöritelty muina mahdollisina iskun taustavoimina ulkomaisia tiedustelupalveluja sekä militantteja ympäristöryhmiä.
Ruotsin poliisi varoittaa uusien iskujen olevan mahdollisia.
https://www.tivi.fi/uutiset/tv/2cc1d7d1-8abe-4107-9a44-7a6d3ba2554c
Viisi päivää myöhemmin samaa temppua yritettiin myös Skoonen Klippanissa. Masto sai yrityksessä ainoastaan vaurioita.
Mastoihin kohdistuneista iskuista kertoi Aftonbladet vasta muutama päivä sitten.
Iskujen uskotaan liittyvän erityisesti Britanniassa ja Hollannissa levinneeseen uskomukseen, jonka mukaan 5g-mastoilla ja koronan levinneisyydellä olisi jonkinlainen yhteys.
Ruotsissa on pyöritelty muina mahdollisina iskun taustavoimina ulkomaisia tiedustelupalveluja sekä militantteja ympäristöryhmiä.
Ruotsin poliisi varoittaa uusien iskujen olevan mahdollisia.
Vastaukset 69
Vanhimmat
Venäjä yrittää lietsoa epävarmuutta.
Niin persutkin, ties vaikka "ruotsin persut", mikä niiden nimi nyt olikaan, olisi tämän takana.
Tässä hieman informaatiota 5g verkoista ja mitä ne mahdollisesti aiheuttavat. Suosittelen katsomaan. Kestää ainoastaan 10min.
https://www.brighteon.com/da127bf4-2f0c-424d-8dbe-3911c96e5cda
Kaikki länsimaiden ongelmat ja oudot tapahtumat yritetään nykyään selittää Venäjällä / Putinilla. Se on kyllä tosi kätevää että on tuollainen syntipukki ja saatanahahmo jota osoitella.
Venäjän hyödylliset idiootit toivottavasti saavat ansaitsemansa rangaistukset tuhotöistään.
Voi paha venäjä taas. Ei voi muuta sanoa tuohon tyhmyyden huipentumaan.
Ryssät lietsoo jos sotaa Suomea vastaan perättömällä suomalaisten tekemällä kansanmurhalla ja siihenhän sopii tietoliikennemastojen tuhoaminen.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006480585.html
Luuletko ettei tuota tapahtunut puolin ja toisin tuohon aikaan. Vaikka minulla on täysi kunnioitus sotaveteraaneja kohtaan ja heidän tekemiään uhrauksia kohtaan, siltikään en heittäydy tekopyhäksi ja ala ajattelemaan että sodankäynti oli suomalaistenkaan puolelta sääntöjen noudattamista. Sota on sotaa.
Ne on tilastoitu ihan rehellisesti mitä sotavankileireillä kuoli, mutta nuo haudat ovat stalinan itsensä tapattamia ryssiä ja jopa suomalaisia, suomalaisiahan se tapatti suhteessa eniten. Etkö ole sen vertaa seurannut mistä joukkohaudoista kyse.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006289698.html
Sotarikos se on myös vähäinenkin. Ja varmasti Stalin tapatti aikanaan paljon myös omiaan, mutta en siltikään lähde väittämään ettei suomen puolella olisi tapahtunut sotarikoksia myös suomalaisten toimesta. Eksyy vaan keskustelu itse aiheesta eli 5g verkoista pahasti tässä.
Paljonko luulet että tatjanalle tarvinnut maksaa tuosta tarinasta :)
Ryssät ei tarvinneet mitään syitä tappaakseen vankeja eikä ketään taatusti hoidettu. Suomella ei ole mitään häpeämistä historiassaan ryssien suhteen, hyvin voivan näköisiähän nuo lapset tuossakin kuvassa ovat. Olisivat kuolleet nälkään ilman suomalaisia.
Ei vaan kuolivat nälkään suomalaisten surkeilla ruuilla, olisivat lihoneet amerikansäilykkeillä, joita suomalaiset kaukopartiomiehet kävivät varastamassa Muurmannin radalta.
Mikä saa nuoren naisen harrastamaan trollausta? Ilmeisesti raha.
Ei tainneet ryssät paljon lihoa vaikka söivät toisiaan, putinan vanhemmatkin söivät muut lapset, harmi etteivät putinaakin.
Vihervassarit tuhotöissä ihan selvästi.
5G on lännen salainen ase.
Uusiin 5G puhelimiin seurantasofta käyttöjärjestemiin jota ei voi poistaa.
5G ei aiheuta ja edistä koronaa.
Tuleva yhteiskuntamme on valvontayhteiskunta.
Dynyä vaan niiden mastojen alle saatana.
Äärinatseilla tuntuu olevan hirveä tuhoamisvimma?
Kiina on 5G verkkojen johtava maa. Kiinalaisten kehittämä korona virus tuhoaa 5G verkkojen avulla, käyttää verkkoja Euroopan tuhoamiseen.
"levinneeseen uskomukseen, jonka mukaan 5g-mastoilla ja koronan levinneisyydellä olisi jonkinlainen yhteys"
Mistä meistä kukaan tietää, onko kyse uskomuksesta. Kansalaisia on jo niin paljon viilattu linssiin eliitin taholta että kuka voi olla varma, etteikö koronavirus ja 5G olisi osa väestönvähennystä.
Hiukan sama kuin PM, STM:n, HUS:n ja THL:n johtajat kertoisivat rivissä, että koronavirus ei ole vaarallinen, vaan ihan tavallinen kausi-influenssa ja vaikka se Suomeen jonain päivänä saapuisikin, joka toki on mahdoton ajatuskin, niin se lentää ilmojen halki ohi Suomen niin kuin Tsernobylin saastepilvetkin.
Kuka hullu uskoo vielä viranomaisiin, koska he saavat korvauksen siitä, että kusevat saappaaseesi ja he ovat ensimmäisiä jotka jättävätuppoavan laivan.
PS. hallintarekisterilaki - pääomasijoittajat - valtion omaisuuden yksityistäminen ja myynti ;)
Voit itse tutustua 5G toimintamekanismiin hyvinkin helposti. Se ei ole mitään salaista tietoa.
En tiedä mikä motivaatio joillakin on levittää väärää tietoa aiheesta ja minkälaiset henkilöt mokomiin salaliittoteorioihin uskovat, mutta typerää se on.
Toivottavasti Suomeen ei leviä tämä hömpötys, mutta toisaalta on meille levinnyt muitakin aivan käsittämättömän typeriä uskomuksia, kuten litteän maan kannatus. Tämä 5G salaliittoteoria ei sinäänsä poikkea yhtään noista muista.
Se on tyo mystinen eliitti, joka on vastuussa ihan kaikesta siitä mitä ei perspölön maailmankuvaan mahdu. Ja paljoahan sinne ei mahdu.
"Mistä meistä kukaan tietää, onko kyse uskomuksesta"
Jokainen joka on opiskellut (ja oppinut) elektroniikaa tietää, aivan varmasti. Tietenkin, mikä tahansa elektromagneettinen signaali on vaarallinen kunhan vaan on lähettimessä riittävästi tehoja. Tehoja kyllä tarvittaisiin 5g:n millimetrikaistoillakin äärimmäisen runsaasti, ja vaarallisuuus jäisi kärähtämiseen kuumuuden takia.
Radiolaitteiden signaali lähetetään antennista ja kaikilla antenneilla on jokin säteilykuvio tai säteilykenttä, ne ovat erittäin huonoja nimityksiä koska jokamies yhdistää säteilyn ionisoivaan säteilyyn, parempi nimitys on (antennin) suuntakuvio.
Ionisoiva säteily on niin niin äärimmäisen lyhytaaltoista (ja siis erittäin energistä) että se kykenee tökkimään atomin elektroneita sijoiltaan ja rikkomaan molekyylejä. Ionisoivasta säteilystä käytetään myös nimitystä radioaktiivinen säteily (kuten x-ray, gamma-ray) ja nimitys radioaktiivinen sätely on sekin hyvin huono nimitys koska jokamies yhdistää merkkijonon "radio" radiolaitteisiin.
5g:n ylimmät taajuudet ovat radiotaajuusalueeksi kutsutun aallonpituusalueen yläpäässä mutta siitä on vielä pitkä matka IR aallonpituusalueeksi kututtuun alueeseen, IR tulee sanoista Infra Red.
IR aallonpituusalueella oleva elektromagnettinen signaali omaa sen verran energiaa että se lämmittää tehokkasti vettä ja biologista massaa. Lämpö aiheutuu kitkasta jota syntyy kun aineen eletronit vähän huojuvat. Kyseessä on siis lämpösäteily jollaista voi kokea esimerkiksi saunassa.
IR alueen yläpuolella (siis vieläkin lyhyempi aallonpituus) on hämmästyttävän kapea, mutta hyvin kiehtova taajuusalue jota kutsutaan näkyvän valon alueeksi. Näkyvä valokaan ei ole vaarallista, paitsi jos tehotiheys on äärimmäisen suuri ja katsoisi paljain silmin aurinkoon (jota ei pidä edes kokeilla, silmän verkkokalvo vaurioituu/palaa lopullisesti). Iholle näkyvä valo ei aiheuta mitään vauriota.
Näkyvän valon yläpuolella (siis vieläkin lyhyempi aallonpituus) on sitten UV alueet. UV tulee sanoista Ultra Violet. Niitä on perinteisessä määrittelyssä, UVA, UVB, ja UVC. UVA ja UVB ruskettavat, ja saattavat polttaa ihoa sekä saattavat aiheuttaa ihosyöpiä. UVC tekee edellä olevaa agressiivisemmin mutta sitä ei pääse auringosta maan pinnalle asti. Sitä voi tuottaa UVC lampulla ja myös esimerkiksi kaarihitsatessa sitä syntyy, ja hyvin korkeilla vuorilla vuorikiipeilijät ryhtyvät punertamaan helposti, se johtuu siitä että siellä UVC:tä hieman esiintyy ja se polttaa ihoa.
Ja sitten, UV alueiden yläpuolella ovat ionisoivat säteilyt, niiden allonpituus on aluella 1 pm (yksi pikometri) ... 1 nm (yksi nanometri). 5g:n taajuuksien lyhimmät aallonpituudet ovat luokkaa 3,5 mm, eli luokkaa 10 miljoonaa kertaa pitempi kuin ionisoivan säteilyn aallonpituus.
Vuonna 1964 CIA keksi termin ”salaliittoteoria” ja iskosti sen julkiseen keskusteluun mustamaalatakseen niitä lukuisia epäilijöitä, jotka kyseenalaistivat Warrenin komission päätelmän, että presidentti John F. Kennedyn murhasi yksinäinen asemies Lee Harvey Oswald, joka puolestaan murhattiin poliisin huostassa ennen kuin häntä voitiin kuulustella.
Eli on ihan turvallista laittaa kätensä mikroaaltouuniin?
Kaikki mikroaaltosäteily on jossain määrin ioinisoivaa, joskin yleensä häviävän vähän. Mitä enemmän hankalia heijastuksia ja korkeampia tehoja, sitä enemmän. Edes laboratoriossa säteily ei käyttäyty täysin epästokastisesti, puhumattakaan rakennetusta ympäristöstä.
5G on täysin tarpeetonta teknologiaa, joka kuluttaa silmittömästi energiaa. Ja on vaarallista.
"Kaikki mikroaaltosäteily on jossain määrin ioinisoivaa"
Ei. vaan aivan kaikki säteily _voi_ olla ionisoivaa, se on lähtökohtaisesti kiinni vain aallonpituudesta ja tehosta. Mutta kun koko maapallolla ei ole tarjolla niin paljon sähkötehoa että radiotaajuisen laitteen lähettämä energia saataisiin riittävän suureksi, niin on järkevää sanoa että radiotaajuinen energia ei ionisoi.
"Eli on ihan turvallista laittaa kätensä mikroaaltouuniin?"
Mikroaaltouunin sanotaan käyttävän mikroaaltoja. Käsite mikroaallot syntyvat historiallisena aikana jolloin keksittiin tutka ja jolloin radiot toimivat aallonpituuksilla jotka oli luokaa puoli metriä ... pari kilometriä.
Mikroaaltouunit toimivat noin 2,5 Ghz paikkella eli erittäin lähellä taajuusaluetta jolla toimii 4g ja sen langattomat WAN:it yms, ja aivan samalla taajudella jolla myös 5g toimii (lukuunottamatta 5g:n linkkejä joille on varattu vähän suurempia taajuusalueita). 2,5 GHz on luokkaa 12 cm (12 senttimetrin) aallonpituus, nykyaikana sen kutsuminen mikroaalloksi on hyvin harhaanjohtavaa. Edes 5g:n linkkitaajudet eivät ole mikroaaltoja, niiden aallonpituus on luokkaa 3,5 mm (3.5 millimetriä, eli 3500 mikrometriä).
Kättä ei kannata laittaa mikroaaltouuniin koska tuolla taajuudella oleva energia lämmittää vettä ja biologista massaa aika tehokkaasti, mutta ei ionisoi. Älypuhelin ja langattomat tukiasemat lämmittävät täsmälleen saman fysiikkan ansiosta kuin mikroaaltouuni, erona on vain laitteiden lähetystehot joten emme kykenene aistimaan älypuhelinten ja langattomien tukiasemien aiheuttamaa lämpötilan nousua.
Ruuan kypsymistä mikroaaltouunissa on verrattu vanhenemiseen. Jos se lähetin on kerrostalossa pari metrin päässä niin vanhentaakohan ihmistä vaikkapa 10 vuodessa kuinka paljon.
"Ruuan kypsymistä mikroaaltouunissa on verrattu vanhenemiseen"
Se on kelvoton vertaus, ruoka mätänee, homehtuu, kuivuu tms vanhetessaan.
Auringonpaisteessakin lämpenee ja kuivuu mutta mikrossa nopeammin. Vanheneminen ja pilaantuminen on eri asia, ihmisetkin vanhenee ulkonäöltään nopeammin kun ovat paljon auringossa. Säteily vanhentaa.
https://tekniikanmaailma.fi/tahan-on-tultu-5g-torneja-poltettiin-britanniassa-taustalla-kahelit-salaliittoteoriat-yhteydesta-koronavirukseen/
Eipä kovin yllättävää:
"Toistaiseksi on vaikea sanoa, mistä trollikampanja 5g:n ja koronaviruksen yhteydestä on peräisin. Yksi potentiaalinen kandidaatti on Venäjä, joka pyrkii murentamaan länsimaiden turvallisuutta organisoiduilla misinformaatiokampanjoilla. Venäjän tiedetään levittäneen valheellista tietoa sekä koronaviruksesta että 5g-verkosta aiemminkin."
Etkö seuraa, USA on sen takana, Kiina johtaa ja nyt on tarkoitus saada Kiina kiini. Miten kävi Suomelle 70-luvulla ksylitolin kanssa USA.
Amerikasta nämä ovat lähtöisin. En usko minkään valtion olevan siinä takana, vaan ihan yksittäisten henkilöiden.
"Amerikasta nämä ovat lähtöisin."
Venäjän rooli ei ole niinkään ollut luoda uusia salaliittoteorioita vaan valita niistä sopivia joita se sitten bottifarmiensa avulla vahvistaa.
Matut tulee kalliiksi, pienikalloiset uskoo mitä tahansa, kohta alkavat polttaa noitia toreilla.
Miksi väität noin?
Katsohan missä maissa noita mastoja eniten tuhotaan ja länsimaissakin suurin osa matuja.
Venäläisten masinoimaa terroria
... ja idiootit tekevät Putinin työt Putinin omien palkattujen joukkojen puolesta.
Suomen hallitus: Emme olleet tietoisia 5g verkkojen vaarallisuudesta kansalaisille, teemme kaikkemme, että 5g ei aiheuta lisää kuolemia.
Näin arvioidaan tapahtuvan:
https://etn.fi/index.php/13-news/10680-venalaiset-bottiverkot-levittavat-5g-koronavaitteita
Kaikenmoista, vähän outoakin.
5g uskotaan vahvasti liittyvän korona kuolemiin. Mahtava sattuma, tähän tullut yllättäen mukaan erikoisen matala kuolleisuus. Lisää salaliittoon uskoa ja uusia iskuja.
Kohta 5g tolppaa menee nurin kuin savotalla puita.
Uskotaan juu, mutta ainoastaan täydellisten hörhöjen joukoissa.
Ihmiskunta kehittyy.
Keskiajalla mustansurman aikaan tapettiin juutalaisia, noidiksi epäiltyjä naisia ja kissoja, koska uskottiin, että nämä ovat syypää tautiin (kissathan itse asiassa torjuivat ruttoa tappamalla rottia). Nyt taikauskoiset hysteerikot tuohavat vain teknologiaa. Merkittävää kehitystä 700 vuodessa? Vain onko?
Kyllä, 700 vuotta on mitätön aika kosmisessa mitassa.
Tosin tähden elinkaaren lopussa asioita tapahtuu hyvinkin ripeästi:
☀
Seuraava looginen fuusiotuote olisi sinkki, mutta sinkin valmistaminen ei enää vapauta energiaa, josta aiheutuva ulospäinsuuntautuva säteilypaine pitäisi tähteä kasassa. Siksi luhistuminen jatkuu esteettä, ja ydintä ympäröivät kerrokset luhistuvat ytimen mukana. Kaikki tämä tapahtuu muutamassa sekunnissa.
☀
Myös alkuräjähdyksen ensimmäisten sekuntien aikana tapahtui paljon.
5g tolpat ovat puuta tai terästä. Myönteinen vaikutus näkyy heti. Tänään olleet Korona kuolemien tilastot erikoisen matalat 😁
1010 kuollut tänään, on jopa kummalista.
Nyt 2400 tänään. Etköhän katso päivän alkupäästä kun loppupäätä pitäisi vertailla jos ylipäätään
G5 verkko aiheuttaa terveyshaittoja. Siitä vaan ei tiedetä tarpeeksi. Kannattaisi olla vähän varovainen etukäteen. Kompaan mastojen kaatajia. Asia ei ole vähäinen. Hyvä kun ruotsalaisista löytyy enemmän energiaa vastustaa huonoa kehitystä.
Joskus aikanaan huudettiin näin:
"Suomipoika tule tänne, niin saat leipää."
Nykyään huudetaan "Suomi-idiootti kaada 5G masto niin suojelet naapuruston terveyttä". Ja yllytyshullut idiootit sitten tekevät työtä käskettyä.
Hyvä että tekevät.
Jospa korona aiheuttaa päähän pieniä veritulppia ja järki seis mut suht normaali vähän aikaa.
Siinä tapauksessa tällä hetkellä maailmassa reilu 3 miljoonaa varmistettua toistaiseksi vielä piilevää naurutauti potilasta ja se se tulee kalliiksi.
Vähintään eläkkeelle laitettava sillä voiko koronaa sairastanut enää toimia matkustaja reittikoneen kapteenina varmasti tekemättä Saksalaiset.
Vastaavaan lentoon en haluaisi joutua.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000899564.html
5g yhteyden tarkoitus hyvin luonnoton, pitää ihmiset erillään, tuossa on yhteys taudinkuvaan, mihinkä kuuluu eristäytyminen, lainvalvojat ovat miltei avuttomia työssään, sillä paholaisen valtakunta on tuhoutumassa, itsensä tuhoten.
Esivalta on Jumalan hallinnassa
https://www.youtube.com/watch?v=8nbbPvV4ltw
Lahkolaispersuhan tästä sekoilusta vielä puuttuikin.
Suvakkifemakkotrolleja ei totisesti puutu :)
Kirjoittaja on vihervasemmistolainen puunhalajaa. Että äläpä vääristele.
Viherpiipertäjät ja vasemmistolaiset lietsovat alkukantaista vihaa ja raivoa kaikkea edistyksellistä vastaan. Kun 2G-verkko kehittyi kohti 3G-verkkoa, oli samankaltaista kuhinaa ja salaliittoteorioita. Kun 3G-verkko kehittyi kohti 4G-verkkoa, sama perseily jatkui. Ja nyt 5G-verkon aattona on pistetty turbovaihde päälle ja peräsuoli 2 tuumaa ulkona raivotaan hampaat irvessä. Eikö tätä roskaväkeä saada kuriin?
5G-verkon taajuus on sitä luokkaa, että säteily uppoaa muutaman millin syvyyteen ihossa. 3G- ja 4G-säteily senttien syvyyteen. Eikö herätä? 5G ei ole, eikä tule olemaan terveysriski, jota mm. 2G oli kaikkein voimakkaimmin. Ihmiset voivat rauhassa ostaa 5G-luureja ja viritellä kotiverkkoja.
Ja mitä tulee 5G:n ja koronaviruksen yhteyteen... kuka näitä aivopieruja oikein tehtailee???
Niinpä, miten helvetissä elävät virukset liittyisi radioaaltoihin.
Joo,kannattaa katsoa tuo yhdessä viestissä oleva linkin video. 5G verkkoa ei todellakaan pitäisi nyt vielä käyttää ja avata kunnes on oikeasti todistettu ettei näillä taudeilla ,maailman vallalla ja millään puhelinverkoilla ole mitään yhteyttä. Jos on tekijät kiinni ja vastuuseen heti. Kaikkea kyllä nykymaailmassa keksitään jo tehdä ja viranomais
reagoinnin on oltava sen mukaista suojellakseen kansalaisiaan.
Mihinkään ei voi enää luottaa vaan kaikki on tarkastettava ja todettava ettei mistään ilmiöstä,koneista,biologiasta,kemiasta,energiasta koidu vaaraa ihmiselämälle ja antaa sitten vasta lupa käyttää jotain tai mitään juttua tai ilmiötä maailmassa,ei pätkääkään ennen tai seurauksena voi todellakin olla heti kaikkien ja koko elämän tuho.
Pohjanmaan häjyt persut kävivat tihutöissä. Pohjanmaan persut, niikon tavoin, uskovat koronan johtuvan 5 g mastoista. Ja uskovan ja levittävän vehkalan nwo-harhoja. Jos joutavat sukupuoligenitaalien pohtimiselta ja naisten halveeramiselta.
Pohjanmaan persu ei oikein ymmärrä yleistä dataliikenteen valvomista, misdä ei yksilöt erotu. Hän kehoitti ihmisiä pitämään kännykkää kiinni ja jättämään kotiin, ettei operaattorit pysty näkemään alueellisia liittymien määriä. Heh vainoharhaa. Ja tämmöisia auktoriitteja sitten kaikki ykskertaset kylähullut uskoo.
Ei kylläkään kertonut uskovansa, vaan mainitsi ohimennen mitä huomannut kerrottavan. Suvakeilla luetun-kin ymmärtäminen vaikeaa.
... ja Putin taputtaa käsiään kun kahelit Venäjän levittämien salaliittoteorioiden vuoksi sabotoivat tietoliikenneyhteyksiä. Onnistunutta hybridivaikuttamista ja bonukset Pietarin Tiltulle.
LAITTAKAA MASTOIHIN KAMERAVALVONTA..KUVAA TARKKAAN KETKÄ MASTOJEN JUURELLA TOUHUAA..JA KATSOKAA ETTEIVÄT OLE JO LAITTANEET RÄJÄHDYS PANOKSIA VALMIIKSI..ITÄSUOMESSA OLI RYHMÄ JOTA KIINOSTI VAAN MASTOT??????
Ottaen huomioon mastojen tolkuttoman lukumäärän ja niitten iän, niin on selvää, että kaatuilevat ilman huoltoa - niitä ei korjailla. Ei kannata. 5G-6G asemat eivät tarvitse mastoja. Peitto haetaan muun infran antamin mahdollisuuksin - mm. kerrostalojen katot - lyhtypylväät ..
5G teknologiasta päästään kohta eroon kun tulee 6G ja 7G