Marin: emme päätä asioista, olemme edelleen impotentteja

Marinin mukaan hallitus ei vieläkään päätä mistään, mutta on ilmeistä, että on liian myöhäistä sallia massatilaisuudet, joten ne päätettiin kieltää koska ne ei muutenkaan olisi toteutuneet koska hallituksen impotenssin takia kukaan ei osta lippuja.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Impotentti?
Hallitus ei taaskaan saanut kerrottua exit-startegiaa, jonka tekemiseen olisi ollut jo kaksi kuukautta.

Sen sijaan hallitus on ostanut paskaa ja jakanut kultamunia. Omasta mielestään varmaan ihan ansiokasta.

Koululaiset eivät pääse kouluun, koska asia ei hallitusta kiinnosta, eikä se varsinkaan kiinnosta opetusministeriä, joka on liian kiireinen puukottaessaan tovereita selkään.

Marinin hallitus tullaan muistamaan hallituksena, joka ei tehnyt yhtään päätöstä itse. Osassa vahvistettiin tapahtunut ja lopuista luettiin Iltalehdestä.

Kaikkein parastya on, että halltus on tajunnut olevansa paska ja kutsuu itsekin toimiaan hybridistartegiaksi. Se on pilkkanimi sille, ettei ole strategiaa. Ainakaan Marinin huumorintaju ei ole kadionnut minnekään.

Äänestä

Marinin mukaan (YLE) pitää uskaltaa tehdä päätöksiä vajavaisen tiedon perusteella ja pitää olla USKOTTAVA suunnitelma ulos koronasta.

Hienoa, että Marin lukee lehtiä.
Olisiko mitenkään ajateltavissa, että Marin noudattaa omia puheitaan?

Ei muuten, mutta varmasti tuohon hommaan olisi tarjolla pätevämpiäkin...

Äänestä

Aika surullista, kun toimittajat hehkuttavat kerta toisensa jälkeen hallituksen tekevän päätöksiä ja joka koskaan ei päätöksiä tule.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Marinin mukaan hallitus ei vieläkään päätä mistään, mutta on ilmeistä, että on liian myöhäistä sallia massatilaisuudet, joten ne päätettiin kieltää koska ne ei muutenkaan olisi toteutuneet koska hallituksen impotenssin takia kukaan ei osta lippuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu