Olen lähemmäs kolmikymppinen nainen, elämä ei ole aina ollut kivaa ja mukavaa - helvettiäkin on riittänyt. Rakastuin yllättäin ja huomasin, etten ole tiennyt onnesta mitään ennen tätä. Rakkaus on ollut ollut kaikkinielevä, ihmeellinen tunne: tekisin ja antaisin kaikkeni enkelini puolesta. Mutta yöllä herään käsittämättömään, hirveään kuoleman ja kuolemisen pelkoon. Näin hereillä ollessa en pelkää kuolemaa ollenkaan, mutta ilmeisesti se pelko jossakin alitajunnassa kummittelee kun nuo pelkokohtaukset ovat niin voimakkaita. Illalla pelottaa jo nukahtaminenkin, kun jännitän sitä hirveää tunnetta.
Mikä sitten pelottaa? Pelkään sitä, että kuolemassa jää niin yksin. Että se viimeistään on se hetki, kun joudun lopullisesti eroon enkelistäni ("kunnes kuolema teidät erottaa..") Pelkään, että kuolema on kylmää ja mustaa, joudun ikuisesti siihen samaan yksinäisyyteen missä olin ennen kuin päädyin enkelini käsivarsille. Suren enkelini puolesta, pelkään että hän kuolee ennen minua ja minä en pysty häntä enää lohduttamaan siellä mustassa kylmyydessä. Tämä on hirveää.
Mikä sitten pelottaa? Pelkään sitä, että kuolemassa jää niin yksin. Että se viimeistään on se hetki, kun joudun lopullisesti eroon enkelistäni ("kunnes kuolema teidät erottaa..") Pelkään, että kuolema on kylmää ja mustaa, joudun ikuisesti siihen samaan yksinäisyyteen missä olin ennen kuin päädyin enkelini käsivarsille. Suren enkelini puolesta, pelkään että hän kuolee ennen minua ja minä en pysty häntä enää lohduttamaan siellä mustassa kylmyydessä. Tämä on hirveää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa siltä, että kärsit jonkin asteisesta paniikkihäiriöstä. Alatko hikoilemaan ajatellessasi asiaa ja sydän alkaa lyömään nopeammin? Mä kärsin paniikkikohtauksista ja nimenomaan yöllä mulla tulee myös jonkin asteinen kuoleman pelko, minulla se ei vain kohdistu noin pitkälle siihen mitä se kuolema on, vaan mun tekee todella pahaa kuunnella omaa sydämen sykettä ja öisin pelkään miten muka sydämeni voisi jaksaa monta vuotta lyödä.
Toki minä saan myös joskus päivisin jonkinasteisia paniikkikohtauksia, mutta ne ovat harvinaisempia. Kerran yöllä heräsin vanhempieni luona siihen, että olin varma, että talossa oli häkää (aiemmin illalla saunakiuas oli jotenkin hajonnut ja vuotanut savua), en saanut hengitettyä ja ilma näytti pimeässä samealta. Herätin poikaystäväni ja kysyin, että pystyykö hän hengittämään. Tilanne rauhoittui kun menin ulos rappusille hetkeksi.
Suosittelen, että menet juttelemaan pelostasi ammattiauttajalle, sillä pelkosi ei todellakaan ole harvinaista.
Katselin viime vuonna TV:stä dokumentin leukemiaan kuolevasta pikkupojasta. Hänellä oli omat ajatuksensa kuolemasta. Hän ei halunnut puhua kuolemsta vaan taivaaseen menemisestä, taivaan kouluunmenemisestä. Siellä ei anneta todistuksia vaan siivet kasvaa joka luokan jälkeen ja silloin on helpompi tulla katsomaan tänne jääneitä. Hän ei halunnut kuolla yöllä kun pimeää vaan päivällä, jlloin taivaassakin on valoisaa. Toiset sanovat helpottavansa kuoleman ajatusta sillä että joku on odottamassa siellä (mitä se kullekin sitten 0n) ja elo vielä jäävät tulevat joskus perässä.
Mina en pelkaa kuolemaa...minulle se symboloi vapautusta maallisista velvotteista ja kivuista...se on kuin "lopullinen armahdus"...sen sijaan jos minua jokin pelottaa, on se TAPA, jolla mahdollisesti kuolen, EI ITSE KUOLEMA.
En usko, etta mikaan niin vahva kuin RAKKAUDEN SIDE katoaa edes ihmisen kuoltua...se on kuin nakymaton lanka eri ulottuvuuksien valilla...
Olen asiasta lahestulkoon 100-prosenttisen varma..:)
Lisaksi uskon siihen, etta ihminen voi halutessaan ottaa ns. "yhteytta kuolleisiin"...
Mutta ymmarran pelkosi...ne johtuvat siita, etta karsit oikeastaan menettamisenpelosta...
ja lohdullinen kirjoitus Sanna@!
Kun rakas koirani eli viimeistä vuottaan, sanoin hänelle, että teemme sitten taivaan ahoilla
aivan huikeita lenkkejä, leikimme ja uimme.
Hänen kuoltuaan, olin jopa sivusilmällä näkevinäni korvansa heinikossa
hyttysiä hätistellen.
Ketjun aloittajalle sanon, että sinun pitää prosessoida kuolemanpelko pois.
Itse teen omaehtoisia psyykkisiä "poislähtöjä" syvien debispiikkien hetkinä.
Duunarille delaaminen on se viimeinen, pinnarillekin pakollinen toimi.
Minä myös kärsin jatkuvasta kuoleman pelosta. Pelkään oikeastaan sitä että sitä joutuisi tilanteeseen, jossa tietäisi pian kuolevansa ja tuo aika kuluisi sitten sen pelon ja kauhun kanssa. Armeliaampaa olisi kuolla äkisti. Kuoleman ja sairauden pelko on jatkuvaa ja päivittäistä. Aamulla herätessä ajatukset kulkeutuvat "entäs jos minulla on kuolettava tauti" tai vastaaviin ajatuksiin. Niistä irrottautuminen on yhä vaikeampaa. Nämä ajatukset ovat tulleet lääkäri- ja tutkimuskäyntien muassa. Minulla on muutama ultraäänitutkimus edessä, näiden kohdalla on ilmoitettu, että ne ovat rutiinitarkistuksia. Silti pelkään tutkimustuloksia - sillä nämäkin tarkistustutkimukset tehdään sattumalta löytyneiden juttujen takia.
Pelkoajatuksia on itseasiassa aika vaikea kuvailla näin kirjoittaen. Välillä ajattelen että olenhan jo saanut elää mukavaa elämää vaikka olen vasta keski-iän kynnyksellä (40v) ja että luopuminen on aina surullista.
Oikeastaan ikävintä tässä on se, että nämä pelkoajatukset pyörivät aivan lakkaamaatta päässäni. Saatan ajatella esim. että tässä sitä nyt ostan tämän tai tuon vaikka saatan ihan kohta olla kuollut. Ajatukset kertakaikkiaan pilaavat päiväni! Olen kertonut niistä parille henkilölle mutten todellakaan viitsi jauhaa niistä tämän enempää. Sitäpaitsi ajatusten kuvaaminen on niin kovin hankalaa ja vaikeaa. Siksi tämänkin selostus on näin sekava! Kiitollisena vastaanotan kaikki mahdolliset ideat, joilla voisin moisen taakan karistaa päästäni;). Hyviä vointeja teille!
Tiia