Mikäli kaikki se noin 80% oleva rahamäärä jota Suomen valtio on jakanut noin vuodeata 1970 alkaen vieraisiin maihin, pelkästään niiden rahojen määrällä Suomen valtion velka todennäköisesti olisi paljon pienempi kuin nykyisin on? Suomen valtion maksukykyä on siis järjestelmällisesti heikennettu, ehkä jopa jokaisena sellaisena aikana (vaalikaudella) jolloin Suomen valtion on täytynyt ottaa jostain lisää velkaa?
On hyvä huomata, että esimerkiksi yksi lahjoitettu miljardieuroa tuottamattomaan toimintaan niinsanotusti "suomen kansalaisten selästä revittynä" veroina vaatii tulevaisuudessa noin kahden miljardin tulot valtiolle, koska menetetyn yhden miljardineuron hyöty / haitta kotimaan kansalaisten tarpeisiin, jolloin ongelmat on täytynyt siirtää tulevaisuuteen?
Se on ihmeellistä milkälaiset poliityiset voimat pitävät valtaa itsellään vuosikymmenien aikana (kaikkineen selityksineen) kun niille on tärkeämpää pitää ulkopolitiikan rahoitus paremmassa kunnossa kuin Suomen kuntien ja Suomen kaupunkien pitäminen vähintään yhtä hyvällä tasolla kuin ulkomaille ja ulkomaan politiikkan laitetaan rahaan?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nytkö siis pitäisi todistaa, että sinun väitteesi ei pidä paikkaansa?
Yleensä väittäjä perustelee itse oman väitteensä todenmukaisuuden.
Todista sinä, että kuussa ei ole kissan kokoista timanttia :D
Miksi et ole sitä jo hakennut, onko timantti laadultaan niin heikko laatuinen ettei sillä ole arvoa, vai onko timantti liian iso jotta siitä olisi merkittävää arvoa?