"Vähäoireiset koronapotilaat saivat

saivat yllättäen aivo­halvauksen".

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006484858.html?ref=rss

Uusi koronavirus vaikuttaa aiheuttavan äkillisen aivohalvauksen osalle 30- ja 40-vuotiaista potilaista, jotka eivät muuten ole kovin sairaita, amerikkalaislääkärit kertovat CNN:lle.

Jo aiemmin on kerrottu, että covid-19-virus saattaa aiheuttaa veritulppia ja tämä voi selittää aivohalvaukset.

Aivokirurgi Thomas Oxley Mount Sinai Health System -sairaalasta New Yorkista kertoi kollegoidensa kanssa viidestä potilaasta, jotka olivat kaikki alle 50-vuotiaita ja heillä oli vain lieviä oireita koronavirusinfektiosta tai he olivat kokonaan oireettomia. Potilaat saivat kuitenkin aivohalvauksen.

– Virus vaikuttaa aiheuttavan verihyytymiä suurissa valtimoissa ja tämä johtaa aivoverenkiertohäiriöön, Oxley selitti.

– Raporttimme osoittaa 7-kertaisen nousun kahdessa viikossa tapauksissa, joissa nuori potilas on yllättäen saanut aivohalvauksen.
38<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Venäläisten persujen foliohattuilua... ei kun kappas ei ollutkaan.

Äänestä

Donald Dumb on eri mieltä kuten aina.

Äänestä

Olen aina sanonut, että kolesteroli ei ole tulppien syy vaan bakteerit. Bakteeritulehduksen voi saada kuka tahansa.

Äänestä
  • Tarkennan, että bakteerit ovat korkean kolesterolin takana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkennan, että bakteerit ovat korkean kolesterolin takana.

    Kolesteroli ei aiheuta tukoksia kuin henkilöillä joilla se on sairaalloisen korkea. Tulppia aiheuttaa tulehdusjäte verisuonissa. Kolesteroli on elimistön 'paikka-aine'. Kun ihminen ikääntyy, on paikattavaa enemmän, siksi korkeampi kolesterolipitoisuus. Jos kolesterolia lasketaan lääkkeillä, ihmisen keho tuhoutuu ja vanhentuu ennen aikojaan, lihslset surkastuvat ja verisuonet rappeutuvat.

    Äänestä

  • Veritulppien tutkimuksissa on todettu, että kolesterolia on niissä merkityksetön määrä. Esim. sydänveritulpan koostumus on pääasiassa alkueläimet, bakteerit, vapaa kalsium eli "kalkki" yms roskat. Nämä tarttuvat valtimoissa vaurioituneisiin kohtiin ja alkaa kerätä itseensä lisää samaa möhnää. Vaurioita aiheuttaa mm. matala-asteinen tulehdus, tupakointi, verenpaine, myrkyt... Mutta sitten on olemassa muitakin veritulppia. Esim sairauksia, joissa verihiutaleet pakkautuu ja muodostaa tukoksia. Joillain taas hyytymistekijöitä on liikaa ja kun keho korjaa vaurioituneen verisuonen, niin se korjaava tulppa kasvaakin liian isoksi, eikä elimistö ehdi hajottaa sitä. Sitten löytyy mm. pitkiltä lentomatkoilta kuuluisa laskimotukos. Koronavirus ilmeisesti vaikuttaa hyytymistekijöihin korostavasti, eli jos ihmisellä on tehokas hyydytysjärjestelmä, niin se on riski yhdessä koronaviruksen kanssa.

    Äänestä

UK, briteistä tuli samanlainen uutinen,
lapsi kuoli.
Eli virusperhe on aika monipuolinen.

Ei ollut mainintaa oliko vanhemmilla ja mistä lapsi sai tartunnan.

Äänestä
  • Brittilapsilla ei ole vanhempia, siitä johtuu jalkapallohuliganismi

    Äänestä

Kamalaa jos sai aivoihin veritulpan ja selviäisi siitä ja sen jälkeen olisi kuin lapsi ja opettelisi kaiken alusta.

Äänestä

Nyt kerätään kaikki huomiot otsikoihin. Järetöntä ihmisten pelottelua.

Äänestä
  • ...+josta+syystä+ei+ole+mitenkään+hyvä+ajatus+seurata+koko+ajan+tiiviisti+uutisia.+Kun+siis+niistä+uutisista+99%+on+huonoja+ja+lähes+aina+sellaisia,+jotka+eivät+kuitenkaan+vaadi+mitään+välitöntä+toimintaa.+Etenkin+todella+"hyvä"+ajatus+on+lukea+uutiset+juuri+heti+heräämisen+jälkeen+tai+juuri+ennen+nukkumaanmenoa.Rajoittaa+uutisten+lukemisensa+kertaan+päivässä+jonnekin+iltapäivään+niin+ahistaa+vähemmän+ja+pysyy+verenpaineet+kurissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ...+josta+syystä+ei+ole+mitenkään+hyvä+ajatus+seurata+koko+ajan+tiiviisti+uutisia.+Kun+siis+niistä+uutisista+99%+on+huonoja+ja+lähes+aina+sellaisia,+jotka+eivät+kuitenkaan+vaadi+mitään+välitöntä+toimintaa.+Etenkin+todella+"hyvä"+ajatus+on+lukea+uutiset+juuri+heti+heräämisen+jälkeen+tai+juuri+ennen+nukkumaanmenoa.Rajoittaa+uutisten+lukemisensa+kertaan+päivässä+jonnekin+iltapäivään+niin+ahistaa+vähemmän+ja+pysyy+verenpaineet+kurissa.

    Covid-19 Koronavirusta on 33 eri mutaatiota, tällä hetkellä tunnistettua. Niiden tappavuuden ero on miedomman ja tappavimman välillä on 270 - kertainen.

    Äänestä

Ootellaa vain tuloksia italiasta ja espanjasta lopputulos voi olla että suurin vanhusten tappaja olikin samaan aikaan kiertänyt influelenssa. Olihan se yksi juttu jo ettei italiassa ole edes testattu kirjattu korona juolemaksi

Äänestä
  • Kerro vaan jos jostakin löydät todisteita tuosta. Kuullostaisi varsin erikoiselta influenssalta joka yhtäkkiä tappaisi kolmasosan hoivakodin vanhuksista Suomessakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerro vaan jos jostakin löydät todisteita tuosta. Kuullostaisi varsin erikoiselta influenssalta joka yhtäkkiä tappaisi kolmasosan hoivakodin vanhuksista Suomessakin.

    Erityisestikin kun vanhukset Suomessa ottavat säännöllisesti influenssarokotteen eli sen vuoksi eivät tautiin niin helposti sairastu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erityisestikin kun vanhukset Suomessa ottavat säännöllisesti influenssarokotteen eli sen vuoksi eivät tautiin niin helposti sairastu.

    Typerykset. Infulenssarokotteiden tarkoitus on tappaa vanhukset.
    Itse en ikinä ottaisi niitä.
    Tilastojen mukaan vanhusten infulenssakuolemat ovat vuositasolla kymmenkertaistuneet sen jälkeen kun niitä käytiin laajemmin markkinoimaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erityisestikin kun vanhukset Suomessa ottavat säännöllisesti influenssarokotteen eli sen vuoksi eivät tautiin niin helposti sairastu.

    tuossa vähän osviittaa. Nämä rokotteet ja vähäinen antibiooteille resistentit bakteeri kannat tekee suomen tilanteen eriksi. Tuskin TM aivan bullshittiä julkaisee


    Alle 50-vuotiaita virukseen kuolleita on Italiassa vain 17. Kaikki tautiin kuolleet alle 40-vuotiaat ovat miehiä, jotka kärsivät ennalta vakavista sairauksista.

    Tutkimuksesta uutisoiva uutistoimisto Bloomberg huomauttaa, että Italian kuolleisuuslukuja selittänee osaltaan se, että maa ei Suomen tavoin testaa kaikkia koronavirusepäilyjä.
    Italialaisen GIMBE-säätiön mukaan onkin todennäköistä, että noin 100 000 italialaista on saanut tartunnan. Tämä toisi kuolleisuuden lähelle muualla havaittua keskiarvoa.

    https://tekniikanmaailma.fi/tutkimus-yli-99-prosenttia-italiassa-koronavirukseen-kuolleista-karsi-muista-sairauksista/

    Äänestä

Miksi HUS:n Asko Järvinen haluaa Suomeen enemmän kuolleita?????

Äänestä
  • Kun virus jo on levinneenä koko maahan niin kuolleita tulee joka tapauksessa. Pitää yrittää estää se, että sairastumisia tulisi yhtäkkiä ja paljon sillä silloin kuolisi enemmän kuin jos sairastutaan hiljakseen pidemmän ajan kuluessa. Eli vappuna ei todellakaan juhlita porukoissa ja kaupungin puistojen on syytä vappuna olla suljettuna kokonaan.

    Kuinka pitkään itse ajattelit että Suomessa voidaan pitää kovat rajoitukset päällä? Mitä arvelet tapahtuvan kun rajoitukset otetaan pois tai kun ihmiset väsyvät rajoituksiin ja alkavat tarkoituksella rikkoa niitä?

    Jos vähiten vaarassa olevat sairastaisivat taudin ensimmäisenä pois alta niin eniten vaarassa olevien todennäköisyys sairastua on pitkän ajan kuluessa pienempi ja heidän eristyksensä voi päättyä aikaisemmin.

    Äänestä

  • Ne työeläkekassat,siellä on 210 miljardia rahaa T:hiihtäjä 47 härmästä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun virus jo on levinneenä koko maahan niin kuolleita tulee joka tapauksessa. Pitää yrittää estää se, että sairastumisia tulisi yhtäkkiä ja paljon sillä silloin kuolisi enemmän kuin jos sairastutaan hiljakseen pidemmän ajan kuluessa. Eli vappuna ei todellakaan juhlita porukoissa ja kaupungin puistojen on syytä vappuna olla suljettuna kokonaan.

    Kuinka pitkään itse ajattelit että Suomessa voidaan pitää kovat rajoitukset päällä? Mitä arvelet tapahtuvan kun rajoitukset otetaan pois tai kun ihmiset väsyvät rajoituksiin ja alkavat tarkoituksella rikkoa niitä?

    Jos vähiten vaarassa olevat sairastaisivat taudin ensimmäisenä pois alta niin eniten vaarassa olevien todennäköisyys sairastua on pitkän ajan kuluessa pienempi ja heidän eristyksensä voi päättyä aikaisemmin.

    Tällä nykyisellä rajoitustavalla sairaaloiden resurssit riittää, mutta Järvisen ehdotuksen mukaisesti voi äkkiä Helsingin sairaalat pullistella koronapotilaita. Muualla maassa voisi ehkä riittääkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun virus jo on levinneenä koko maahan niin kuolleita tulee joka tapauksessa. Pitää yrittää estää se, että sairastumisia tulisi yhtäkkiä ja paljon sillä silloin kuolisi enemmän kuin jos sairastutaan hiljakseen pidemmän ajan kuluessa. Eli vappuna ei todellakaan juhlita porukoissa ja kaupungin puistojen on syytä vappuna olla suljettuna kokonaan.

    Kuinka pitkään itse ajattelit että Suomessa voidaan pitää kovat rajoitukset päällä? Mitä arvelet tapahtuvan kun rajoitukset otetaan pois tai kun ihmiset väsyvät rajoituksiin ja alkavat tarkoituksella rikkoa niitä?

    Jos vähiten vaarassa olevat sairastaisivat taudin ensimmäisenä pois alta niin eniten vaarassa olevien todennäköisyys sairastua on pitkän ajan kuluessa pienempi ja heidän eristyksensä voi päättyä aikaisemmin.

    Kyllä niitä nuoria ja suhteellisen terveitä löytyy yllin kyllin nyt vappuna ja toukokuussa bilettämään, metsäkallioilla kaljoittelemaan ja grillailemaan, niin että tauti kyllä aivan varmasti leviää ja siitä ei kenenkään tarvitse olla huolissaan, etteikö leviäisi. Vappuna on hyvä olla tiukat rajoitukset päällä niin ettei oltaisi ihan katastrofitilanteessa toukokuun lopulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun virus jo on levinneenä koko maahan niin kuolleita tulee joka tapauksessa. Pitää yrittää estää se, että sairastumisia tulisi yhtäkkiä ja paljon sillä silloin kuolisi enemmän kuin jos sairastutaan hiljakseen pidemmän ajan kuluessa. Eli vappuna ei todellakaan juhlita porukoissa ja kaupungin puistojen on syytä vappuna olla suljettuna kokonaan.

    Kuinka pitkään itse ajattelit että Suomessa voidaan pitää kovat rajoitukset päällä? Mitä arvelet tapahtuvan kun rajoitukset otetaan pois tai kun ihmiset väsyvät rajoituksiin ja alkavat tarkoituksella rikkoa niitä?

    Jos vähiten vaarassa olevat sairastaisivat taudin ensimmäisenä pois alta niin eniten vaarassa olevien todennäköisyys sairastua on pitkän ajan kuluessa pienempi ja heidän eristyksensä voi päättyä aikaisemmin.

    hyvä kun juoppobaarit on kiinni, toivottavasti eivät aukea enää ikinä

    Äänestä

Okei, nyt voi vetää pekonia rauhassa. Tiukka viina pitää suonet auki ja bakteerit loitolla.

Äänestä
  • Makkaralla suonet tukkoon ja koronasta hautaan.

    Äänestä

nCov-2019 on selkeästi suunniteltu väestönharventaja. Ensin tuli SARS-1, jossa oli selkeä heikkous. Se paljasti olemassolonsa äkkiä, jolloin ripeillä toiminnoilla saatiin leviäminen estettyä. SARS-2 sitten on uutta versiota. Se ei paljastakaan itseään heti. Kantaja on riittävän aikaa hyväkuntoinen, joilloin hän ehtii levittämään tautia ja siten sairastuneisuus on laajaa. SARS-2:sta on liikkeellä useita versioita. Mistään itsestään tapahtuneesta muuntautumisesta ei ole kyse näin lyhyellä aikavälillä. Pahinta luokkaa oleva versio on tämä, missä on varajärjestelmä, eli jos ihminen ei menehdy viruksen aiheuttamaan tulehdustilaan, niin sitten menehtyy veren hyytymiseen, kuin käärmeenmyrkyssä. Vaarallisin versio on suunniteltu hyökkämään myös veressä olevien aineiden kimppuun, eli mm. niiden, jotka hyydyttää veren esim. verenvuodossa. Salaliittoteoriat on mitä on, mutta tämä mistä mainitsin, on useiden virologien yms. laboratioriotyöntekijöiden tutkimuksista koostettu.

Äänestä
  • Tää on ihan selvä juttu. Raajoja amputoitu verenkiertohäiriöiden takia, turha länkyttää lepakoista, tai influenssaan viittaavaa.

    Äänestä

  • Erinomainen biologinen ase siis. Harventaa tehokkaasti ylikansoitusta. Avaruusolioiden järkkäämässä laboratoriossamme kiehuu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erinomainen biologinen ase siis. Harventaa tehokkaasti ylikansoitusta. Avaruusolioiden järkkäämässä laboratoriossamme kiehuu!

    Ei tuo kovin tehokas ole kun niin paljon jää henkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuo kovin tehokas ole kun niin paljon jää henkiin.

    Se on riehunut vapaana vasta viitisen kuukautta ja koko maailma kykkii jo kotona paskat housussa. Odotellaan kroonistuneen muodon aiheuttamaa kuolleisuutta 1, 5, 10 vuoden aikajänteellä.

    Äänestä

Eristystoimet, karanteeni, näyttelee osaansa. Liikkumattomuus.

Pari nörttikaveria lähti -90/-00 luvuilla. Toinen kuukahti bussipysäkille ja toinen näppiksen ääreen. Toinen alle ja toinen nippanappa yli kolmikymppisiä.
Molempia yhdisti liikkumattomuus ja aivojen verenkiertohäiriö.

Äänestä

Tuliko se nyt yllättäen, kun jo jokin aika sitten puhuttiin, että korona aiheuttaan veren hyytymistä. Siitä voi seurata loogisesti keuhko- tai sydänveritulppa tai aivohalvaus.

Äänestä
  • Eikä auta vaikka juoksisi maratonin kahteen tuntiin.

    Äänestä

  • kestokänni toimii,alkoholi ohentaa verta tehokkaasti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kestokänni toimii,alkoholi ohentaa verta tehokkaasti

    ja+muistakaa+röökata,+vain+4,4%+sairaalahoitoa+vaativista+potilaista+polttaa

    Äänestä

Päät kiinni nyt ja antakaa taudin tehdä tehtävänsä. Ei se parane karkuun juoksemalla.

Äänestä

onko puhtaatpaperit kausirokotteella moni sairastuu sen saatua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

saivat yllättäen aivo­halvauksen".

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006484858.html?ref=rss

Uusi koronavirus vaikuttaa aiheuttavan äkillisen aivohalvauksen osalle 30- ja 40-vuotiaista potilaista, jotka eivät muuten ole kovin sairaita, amerikkalaislääkärit kertovat CNN:lle.

Jo aiemmin on kerrottu, että covid-19-virus saattaa aiheuttaa veritulppia ja tämä voi selittää aivohalvaukset.

Aivokirurgi Thomas Oxley Mount Sinai Health System -sairaalasta New Yorkista kertoi kollegoidensa kanssa viidestä potilaasta, jotka olivat kaikki alle 50-vuotiaita ja heillä oli vain lieviä oireita koronavirusinfektiosta tai he olivat kokonaan oireettomia. Potilaat saivat kuitenkin aivohalvauksen.

– Virus vaikuttaa aiheuttavan verihyytymiä suurissa valtimoissa ja tämä johtaa aivoverenkiertohäiriöön, Oxley selitti.

– Raporttimme osoittaa 7-kertaisen nousun kahdessa viikossa tapauksissa, joissa nuori potilas on yllättäen saanut aivohalvauksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu