Pizzamafia huijannut yli miljoonan edestä

"Päätekijän epäillään jättäneen maksamatta palkkoja ja arvonlisäveroja yli 350 000 euron edestä. Palkatta jääneet työntekijät ovat olleet Irakista, Kreikasta ja Nigeriasta.

Erikoissyyttäjä Ilkka Kalliokuljun mukaan työntekijät on asetettu epäedulliseen asemaan heidän kansallisen tai etnisen alkuperänsä, kansalaisuutensa ja kielensä perusteella.

– Heidät on asetettu huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi heidän taloudellista ahdinkoaan, työnantajasta riippuvaista asemaansa sekä heidän ymmärtämättömyyttään ja tietämättömyyttään, syytteessä todetaan.

Haastehakemuksen mukaan päätekijä on muun muassa laatinut tekaistuja ostokuitteja yli 700 000 euron edestä. Hän on myös erehdyttänyt verottajaa ilmoittamalla liian suuria vuokrakuluja ja Kelaa ilmoittautumalla työttömäksi ja hakemalla asumistukea."
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006484002.html

Tuollaisia ne karvakädet ovat, ei mitään hyötyä Suomelle, pelkkää haittaa. Kaikki pitäisi häättää pois täältä.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nuohan huijaa kaikki, kerran oli MOTissa, on aivan järjestelmällistä ja valtion aiheettomasti maksamat veronpalautukset huijauslaskuista lähettävät terroristeille. Sama kaikissa länsimaissa. Käyttävät mitä tahansa jätelihaakin tai jopa ihmislihaa kuten Ruotsissa.

Äänestä

Ja pissamafian pomo turkkilainen. Ä-lämit huijaavat toisiaan minkä suomalaisten huijaamiselta ehtivät.

Äänestä
  • Väliin murhapolttoja kun yrittävät vakuutuspetosta tai polttaa kilpailijan yrityksen.

    Äänestä

Kuinkahan moni noista saanut koronarahaakin satatonnia tai vähintään kymppitonnin.

Äänestä

Noille kokkareet ja hyysärit haluaa halpatyövoimaa, miten rehelliset suomalaiset voi pärjätä.

Äänestä

Suomen toivo, kuppaavat lopun mitä hyysäreiltä jää.

Äänestä

Oletko joskus törmännyt rehelliseen turkkilaiseen??

Äänestä
  • Tai arabiin, ei sellaisia olekaan, vääräuskoisiahan pitää kusettaa koko ajan.

    Äänestä

Jos Suomessa olisi älykäs valtionhallinto niin tuollaisia uutisia ei olisi.

Äänestä
  • Mahtaa hyysärit olla ylpeitä kultamunistaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Päätekijän epäillään jättäneen maksamatta palkkoja ja arvonlisäveroja yli 350 000 euron edestä. Palkatta jääneet työntekijät ovat olleet Irakista, Kreikasta ja Nigeriasta.

Erikoissyyttäjä Ilkka Kalliokuljun mukaan työntekijät on asetettu epäedulliseen asemaan heidän kansallisen tai etnisen alkuperänsä, kansalaisuutensa ja kielensä perusteella.

– Heidät on asetettu huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi heidän taloudellista ahdinkoaan, työnantajasta riippuvaista asemaansa sekä heidän ymmärtämättömyyttään ja tietämättömyyttään, syytteessä todetaan.

Haastehakemuksen mukaan päätekijä on muun muassa laatinut tekaistuja ostokuitteja yli 700 000 euron edestä. Hän on myös erehdyttänyt verottajaa ilmoittamalla liian suuria vuokrakuluja ja Kelaa ilmoittautumalla työttömäksi ja hakemalla asumistukea."
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006484002.html

Tuollaisia ne karvakädet ovat, ei mitään hyötyä Suomelle, pelkkää haittaa. Kaikki pitäisi häättää pois täältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu