ihan noin vain kadulla, olisi paljon enemmän sairastuneita. Vaikka maski on harvinainen, ei vielä ole niitä 30 000 kuollutta, kuten perspojat ennustivat huhtikuun lopussa olevan. Heidän mielestään marin vieläpä henk.kohtaisesti on syypää koko tautiin. On mullakin jonkinlainen hengityssuoja, mutten vielä ole ulkoillessani käyttänyt ja muualla en käy. Jos mun lapset tulisi parvekkeen alla möykkäämään kaasunaamari pääsdä, oot idiootti kun kuuntelet ylen uutisia ja kuolet, jos et pistä sitä erityishyvää venttiilisuojaa, jonka toin sulle . Kun kaupungissamme on alle 5 tapausta. Tuokin vanhus häpesi lastaan, jolla kai menee vähän kovaa. Vanhukselle näkyy kauppa tuovan ruoat, joskus kävelee hyväkuntoisena lenkkejä. Ei ole pojasta apua kuin naapureita naurattamaan.
Jos korona tarttuisi ilman maskia,
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toisaalla kerrottiin että suurin osa ihmisistä ei levitä sairautta, vai pieni osa on ns. supertartuttajia jotka tautia levittävät.