Yrittäjät kovia valittamaan

Anonyymi

Todellisuudessa asiakaspalvelu pettää. Hämeenkadulla yksi kenkäkauppa ilmoittaan olevansa nyt jälleen toiminnassa erillisellä lapulla ovessa, eikä korona siten ole enää esteenä. Mutta eipä ole todellisuudessa, minkä olen kahtena päivänä kokenut. Varsinkin näin korona-aikana käytän ns. kivijalkaliikkeitä,, jolloin ulkoilmasta pääsee suoraan kauppaan ja muutoinkin nissä on paras palvelu opastuksineen. Ainakaan tuollaisille ei pitäisi jakaa niitä ylimääräisiä tukiaisia, eli koronatukiaisia.

11

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tallusta nykyisillä kengilläsi, en pahastu vaikka ne ovatkin hieman lintallaan.

      • Anonyymi

        Näin korona-aikana tuo lienee paras neuvo.Vielä lisäisin vanhan sanonnan " Kallen kengät on lantallaan, ja Lintan kengät kallellaan". Eipä ole vanhan ajan kenkäkauppoja enää, ainakaan tässä kyläpahasessa. Mentävä kivikylään asti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin korona-aikana tuo lienee paras neuvo.Vielä lisäisin vanhan sanonnan " Kallen kengät on lantallaan, ja Lintan kengät kallellaan". Eipä ole vanhan ajan kenkäkauppoja enää, ainakaan tässä kyläpahasessa. Mentävä kivikylään asti.

        Kivikylää lähempänä kivijalkaliikkeinä löytyy Riihimäeltä ainakin kaksi ja parkkipaikan saa läheisyydestä.


    • Anonyymi

      Ei niille mikään riitä kun Lintilältä kinuavat tukiaisia, mutta hoitajille eivät anna lisää liksaa!!!! Asiasta oli äsken aamu-tv.ssä ihmettelyä. Koronan takia jatkuvasti suojukset kasvoilla, mutta palkanlisää ei vain tule vaikka toiset ovat TES.n jo aikoja sitten tehneet. Kunnat valittaa rahapulaa, mutta veroäyri % eivät halua nostaa. Tutkimuksen mukaan kansalaisista 79 % kannattaa verojen korotusta kunhan terveyspalvelut vain toimisivat.

    • Anonyymi

      Minun kokemuksen mukaan valittajia ja arvostelijoita ovat ne, jotka eivät ikimaailmassa pystyisi muuhun kuin valittamiseen. Puhumattakaan yrittäjäksi alkamisesta.
      He ovat "Kelan hommissa". Takuuliksa kerran kuussa. Kyllä sillä taas kuukauden jaksaa valittaa ihan kaikesta.
      Millähän heitä saisi pois itse kaivetusta montusta ? Esimerkillä ?
      Ehkä, mutta se esimerkki olisi saatava alkamaan jo 5-vuotiaasta lähtien.

    • Anonyymi

      Minun kokemuksen mukaan valittajia ja arvostelijoita ovat ne, jotka eivät ikimaailmassa pystyisi muuhun kuin valittamiseen. Puhumattakaan yrittäjäksi alkamisesta.
      He ovat "Kelan hommissa". Takuuliksa kerran kuussa. Kyllä sillä taas kuukauden jaksaa valittaa ihan kaikesta.
      Millähän heitä saisi pois itse kaivetusta montusta ? Esimerkillä ?
      Ehkä, mutta se esimerkki olisi saatava alkamaan jo 5-vuotiaasta lähtien.

      • Anonyymi

        Nuo valittajat ovat yleensä punaviher hippejä, kuten vaikka niitä Li Anderssonin äänestäjiä.

        Toinen suuri valittajien ryhmä ovat kaiken maailman luuseri anarkistit. Nehän ovat usein syrjäytyneitä kouluttamattomia luusereita ja Kelan tukien pitkäaikaisia nauttijoita, eikä niistä koskaan mitään muuta taida tullakaan.


    • Anonyymi

      Aloittaja kommentoi. Kenkiä löytyi sopuhintaan Riihimäeltä Hämeenkadun varrelta ns. kivijalkaliikkeestä. Usein tulee käytyä ostoksilla naapurikaupungissa, eli jotenkin siellä hommat osataan hoitaa fiksummin. Hyvinkääläisiä tapaa siellä muutoinkin ostoksilla. Tuohon yrittäjyyteen ja "Kela-syyttelyyn" sen verran että mikähän taho niitä tukiaisia nykyisin vaatii eniten?

      • Anonyymi

        Riihimäellä on pienet kivijalkaliikkeet palvelleet hyvin koronan aikaankin ja voi varata omia aikoja. Käyn mieluummin Riihimäellä ostoksilla.


      • Anonyymi

        Eiköhän niitä tukiaisia vaadi edelleenkin sama porukka kuin on jo vuosikymmeniä vaatinut ja saanut. Kauppareissutkin tehdään "tukiaisautolla", jonka polttoainekulut vähennetään kuluina.


    • Anonyymi

      Ostin uudet Niken juoksukengät,
      nyt pääsee helpommin raiskaajia pakoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      330
      8014
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      2490
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2230
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1896
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1462
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1301
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1264
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1240
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1127
    Aihe