Pelmaantienristeys.

Anonyymi

Nyt alkaa Pelmaantienristeyksen muutostyöt, kun saivat valituksen kumottua.

Tulee varmasti jonkin sortin uudistuksia ja alkaa tuokin pullonkaula vetämään.
Eikä hätähiset vedä kolmiontakaa eteen, vaikka eihän siinä mitään pahaa ole, kun maksaja on aina silloin tiedossa. Mutta toivottavasti tulee hyvä, eikä sutta tehdä.

30

648

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hieno juttu, vaikka Ylistarossa on kerätty vastustajien adressi, mutta nyt yhteinen etu menee yksityisen kotiseutuaatteen ohi. Huoltoasemalle pääsee varmasti uuden tiejärjetelynkin jälkeen ja on sekin muistettava, ettei pian tarvitse hakea bensaa kun auton voi ladata kotopihassa. Huoltoasemat jäivät myös joskus Kokuella unhoon, mutta hyvin on pärjätty. Valituksen tehnyt politiikan pikkuamatsooni hakee nyt nostetta tällä keinolla. Hyä ettei hänen aisaparinsa ole enää Paao Väyrynen.

    • Anonyymi

      Oikaisu on hyvä asia, mutta suunnitelmaa voisi vähän viilata. Vanhan tienpätkän voisi jättää Seinäjoelta Lapuan suuntaan (ja st:lle) kääntyvien rampiksi. Se helpottaisi varsinkin isojen autojen kulkemista ja vähentäisi pelkoa liikenteen siirtymisestä Rapakujalle.

      • Anonyymi

        Ramppeja voidaan nyt toteuttaa, kun Elyn solmuinsinööri on muualla.
        Rengonharjun solmut ovat mielettömiä.
        Koska Jalaajärvi saa elintasoristeyksen kun osamaksajana on Kurnukka.


    • Anonyymi

      Aina kun Kattelus on jossakin mukana, niin kehittyy sellainenajatus että kuinka se taas tästä saa riidan aikaiseksi. Sitten se vielä hakeeasiaan kuin asiaan syyllisiä. Sellainen vähemmän rakentava henkilö.

    • Anonyymi

      Komia on tuo uusi liikenneympyrä, eikä maksanut kuin satatonnia.

    • Anonyymi

      Sama käsitys Katteluksesta. Pahapäinen räkkyäjä, itseään korostava (vaikka ei ole aihetta), kyyninen jne. Antaisi ohjat muille ajaa tätä Pelmaan tiejärjestelyä, sillä asiasta saattaa kehittyä itseään suurempi revohka ja jonka vanavedessä saisi pitää itseään esillä kun asialliset asiat ovat menneet sivu suun puolue- ym sekoilujen takia. Hoitaisi nyt Ylistaron keskustaan pankkiautomaatin.

    • Anonyymi

      Aina löytyy viisahia kehityksen vastustajia

    • Anonyymi

      Viisaudesta en tiedä, mutta tuollaisesta ilmeettömästä molottajasta olen sitä mieltä että pian se armaan alkaa ajaa ulkomaalaisia ihmisiä Pelmaalta kirveensä kanssa vaikka Kainuuseen. Kylmäkiskoinen jepari joka janoaa julkisuutta.

    • Anonyymi

      Eihän tuolla huoltsikalla käynyt kun paikalliset ja pääsevät sinne uudistuksen jälkeenkin.
      Suurin muutos tulee vain, että Seinäjoki - Vaasa tulee yhtäjaksoisesti etuajo-oikeutetuksitieksi ja turhat mutkat veks'.

      Pääsee sitä Lapuallekin, pitää vain hiukan kiertää, mutta sitten tulee hieno uusi peltipoliisi joka ottaakin jo kaukaa Räps'.

      Tämä valittaja saa varmasti hiukan maksettavaa, mutta tiesikin se jo ennenkuin alkoi valitus rumpansa.

      • Anonyymi

        tulee joo saman lainen kun rengonharjulla että liikenne luistaa ja vieressä seisoo tyhjä huoltoasema tuohon vaan ei tuu ramppia.


    • Anonyymi

      Oikeassa olet Yron St1:llä istuskelee sama porukka joka vietti aikaansa osuuskaupan huoltoasemalla kunes se loppui, ja kulkihan sen ohi iso valtatie.
      Se Rengonharjun huoltoaseman kohtalo oli täysin huoltamon pitäjän syy kun ei mitenkään mainostanut ja markkinoinut sitä ja kaiken lisäksi se taisi olla tuolle paikalle ihan liian iso. Johtaja valitti kun tietyömaalya kävi ruokailemassa työporukoita, jotka haalareissaan pelottivat muut asiakkaat pois. Ei se mikään vilkas aserma ollut ja bensaa saa joka paikasta. Pian sitä taidetaan jakaa ilmaiseksi.
      Kattelus, nyt nimilista, ettei Ylistaron huoltoasemalle saa ulkomaalaisten poiketa.

    • Anonyymi

      On se kauhiaa. Sama homma kuulemma Hämeenkyrös. Siellä todella hyvin toimivat kiertoliittymät, mutta nyt rakennetaan ohikulkutietä. Pohjalaispoliitikot kuulemma käyneet siellä puhumassa hankkeen puolesta. Eivät ajattele Hämeenkyrön yrittäjiä! Piia sinne myös valittamaan! Kaikki valtatiet pitäisi rakentaa kylien kautta. Vt 18 vois purkaa ja muuttaa rapakujan kautta kulkevaksi. Tulisi työtä ja toimeliasuutta! Kyllä pitäisi kaikki itte suunnitella!

    • Anonyymi

      Hämeenkyrön keskustan ympyrä on sopimaton, ahdas ja pätkii likeennettä aiheuttaen pitkiä jonoja. Nyt tielinja vedetään toista kautta ja siitä varsinkin raskas liikenne kiittelee. Hämeenkyröläiset pääseät sujuasti osuuskauppaan, apteekkiin ja kunnanvirastoon ja liikenne luistaa eikä esimerkiksi eteläpohjalaisten yritysten tarvitse nynniä matkalla etelään. Hämeenkyrössä ei taideta luottaa adressien voimaan.

    • Anonyymi

      Tänään Homilla hyvä ja selventävä kirjoitus ipssä. Piia on ollu itte päättämäs tielinjan oikaisusta kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana. Sittemmin riitaantunut kolmen puolueen kanssa ja nyt näköjään vielä ittensäkin kans.

    • Anonyymi

      Itse tämä kyläpoliitikko asian tälle mallille on junaillut, nyt menee murea pihvi ohi suun. Persupopulisti olisi sitä rääpinyt vuosikaudet. Ei asioita noin hoideta. Nyt väsäämään omaan lehdykkään artkkeli, johon lausunto Ilmajoen lukion turpealta rehtorilta ja saman mittaluokan seinäjokelaiselta ylikonstulta ja voisi siinä keikistellä R.Västikin. IP-lehti tulee perässä kun poliittinen toimittajarouva ehtii kiireiltään haastattelemaan.

    • Anonyymi

      Jo on aikoihin eletty kun vastustetaan likenneväylien parantamista. Miksei saman tien ohjata liikennettä Untamalan kautta? Sielläkin oli ennen baari ja kauppa ristiilä, nehän vois avata uudestaan? Ja osuuspankin konttuurin. Jos Ylistaron elinvoima on yhdestä asemasta kiinni niin heikoilla mennään. Tosi asiasssa uusi linjaus tuo lisää mahdollisuuksia liiketoiminnalle, nyt on tilaa suunnitella ja rakentaa.

    • Anonyymi

      Ei sitä ennekään ole yhden yksittäisen huoltoaseman takia tielinjauksia muutettu. Ei Tampereella, Koskuella, Kortesjärvellä, Rengonharjulla ym. Järjetöntä edes vaatia tuollaista.

    • Anonyymi

      Se huoltsikka kannattaa myirä Wileenille halvalla

    • Anonyymi

      Se on sellaista yhteiskunnan kehitys. Parempaan päin. Ei liikennettä voi ohjailla yhden firman mielihalujen mukaan.

    • Anonyymi

      Tällaisia on nämä populisti poliitikot ja itsensä korostajat. Istutaan eka ite päättämäs. sit unohdetaan se ja aletaan valittaa viattomana et voi voi tää ei oo oikein eikä muisteta että ite päätti. sit itsestä kirjoitetaan omaan lehteen kolmantena persoonana.

    • Anonyymi

      lienee tämän kyläpoliitikko Katteluksen päällimmäinen motiivi saada kestoaihe, jota puoluetovereittensa ksnssa vatvoo julkisuudessa. Jo ensimäiset askeleet politiikassa ovat osoittaneet hänen aikeensa, lisää julkisuutta, kitkaa muiden kanssa ja parjaamista ja tuskin mitään rakentavaa. Jos jo menossa neljäs puolue - niin ei muuta kuin monoa ja mäelle. Teinimäistä politiikkaa, jota voi esitellä lehtilipareessaan.

    • Anonyymi

      Itte ensin kaupunginhallituksessa piti asiaa hyvänä ja nyt valittaa. Ylistarolaisia viedään. Vaaleista saa tyhmien äänet. Pöytäkirjat löytyy netistä. Maaliskuu 2018.

    • Anonyymi

      Pelmaan risteys oli alkuun hieno ajatus Lapua, Kauhava, Alajärvi kuihtuu, kun sinisen tie luokitus laskee, mutta ei perkule sen pitänyt Ylistaroa näivettää.

      • Anonyymi

        raskaalle liikenteelle erittäin hyvä ratkaisu kyllä kyläläiset oppii kuukaudessa


    • Anonyymi

      Kohta voimmekin mennä tiedustelemaan lapualta, kauhavalta ja alajärveltä, olisivatko valmiit luovuttamaan rahat yhteiseen hyvään? Heh, heh.

    • Anonyymi

      Miksi liittymän vastustajille ei tullut mieleen hakea tukea Lapualta, Kauhavalta ja Alajärveltä?

    • Anonyymi

      Se on Lapualaisille yks hailee millainen risteys Pelmaalla on, jolla on Lapualle asiaa niin ei muuta kun vilkku päälle ja kohti Kylänpäätä. Jos nyt lapualaisilla sattuis olemaan asiaa Vaasaan niin Komiaa kirkkoa ennen nostaa jalan kaasulta niinkuin ennenkin ja taas kilometrin päässä vilkku oikealle. Eikä tartte jännittää josko joku pirun kiireinen kauppamatkustaja matkalla ABB:lle tunkee väkisin Pelmaan ristiltä väliin. Todella tarpellinen tielinjaus.

    • Anonyymi

      Katteluksella ja kumppaneilla olisi Soinissa nyt herkullinen riita kun tapelevat siellä laskettelukeskuksesta ja sen asioista. Siinne vaan !.

    • Anonyymi

      Ny sonvalamis! Näytti ästeen pihas olevan autoja!? Piia salo jotta liittymä katkaastahan! Kuinkon!?

    • Anonyymi

      Pian Pelmaalla vietetään tiejuhlaa. Virallisen osuuden jälkeen Pia Kattelus esittää laulua ja Ritva Västi tanssahtelee palettia Haapalan kanssa. St1 jakaa ilmaiseksi kahvikupillisen löpöä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3481
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      185
      1567
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1297
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      145
      1162
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      825
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      794
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      789
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      48
      786
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe