Matti Apusta pidetään suurena visionäärinä ja talouden tuntijana.
Media ihannoi hänen ajatuksiaan ja tietämystä.
Minä tyhmänä en ymmärrä jos kuollut työtön aiheutta rasitusta Apusen yhteiskunnalle.
Jos työtön kuolee veronmaksaja kustantaa hautajaiskulut ja yritys voi laskuttaa sievän summan itselleen.
Matti Apusen ajattelun mukaan suuri köyhien kuolleisuus on suuri säästö rikkaille ja suuri mahdollisuus yrityksille.
Joten Apusen toivoma suuri kuolleisuus auttaa yritystoimintaa.
Matti Apunen haluaa antaa keppiä jo kuolleille työttömille
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Katollisilla oli keinot lyödä jo kuollutta. Onko Matti jo löytänyt uudet ruoskat? Sipilällä on tarjolla jos Matin aivoissa on tyhjää.
- Anonyymi
Apunenhan on tunnettu Trumppi fani.Ja kyllähän samaa "neroutta"molemmilta löytyy.Kas ku ei Apunen ole suositellut koronan hoitoon esim.solariumia ja lasolia..
- Anonyymi
Pelle, joka valtasi koko sirkuksen – Donald Trump on luupääoikeiston poptähti
Donald Trump on omin voimin laskenut poliittisen oikeiston tasoa enemmän kuin yhdeltä mieheltä uskoisi mahdolliseksi. Hän haluaa tehdä konservatiivisuudesta räkäfarssin, kirjoittaa Matti Apunen.
- Anonyymi
Mutta kuka maksaa yritystuet jos työläiset katoavat kartalta , maanomistajatko?
- Anonyymi
Velkaa niihin on nytkin otettu. Sinä ja minä elätetään suuryrityksiä, jotka tahkoavat miljardien voittoja. Miksi meidän suomalaisten palkansaajien pitää tukea suuryrityksiä?
Lintilän mukaan, EU ei hyväksy yritystukia? Vittu, että valehtelee. Hyväksyy suuryritystuet -
kuten näemme .
Näitä "viisaita" riittää ja "osaajia" mutta jos pitäis oikeasti itse kantaa vastuu ja päättää Suomen asioista, niin johan menee jauhot suuhun!
Huudella voi mitä vaan. Se on nähty tässä koronakriisissä satavarmasti.
Yleensä ne joista ei ole vastuunkantoon, huutaa eniten.- Anonyymi
Vartiaisen lääkkeillä maailma saa samanlaisen lisää. Seven up and one more please.
- Anonyymi
Eiköhän pikkuhitlereitä riitä kotimaassa ja maailmalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad591105- 42861
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että315627Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114604- 51598
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 65514