Mutta edes "perintöarvasta" ei tarvitse nykyään maksaa. Verotus voitaisiin kuitenkin hoitaa arpajaisveron kautta, jolloin saajalle jäisi vain nettosumma kuten lottovoitostakin. Suomessahan lottovoittosta on maksettu jo verot toisin kuin esim. Yhdysvalloissa.
Perintö on saajalleen kuin lottovoitto
Anonyymi
34<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Oikea veroprosentti perinnöille on 100. Valtio osaa käyttää ylimääräiset resurssit tasapuolisemmin kuin yksilö.
Hehheh! Peruskateellinen kommari taas vinkumassa, kun omilta vanhemmilta ei jäänyt isän ryyppäämisen jäljiltä perinnöksi kuin velkaa. Vaikkei sitä tietenkään tarvinnut maksaa, niin kyllähän lommaria vituttaa, ja kun sukulaisensa Jaska ( ei kommari) peri vanhempansa omaisuuden, kaksion Punavuoresta ja 100000 käteistä, niin vitutus on huipussa!
Hehe, mitä oikein selität? Ihan kuin olisit jotenkin ansioitunut itse kun siittiön uimisen vuoksi juuri sinä synnyit. Oletko jotenkin " pätevämpi" kun perit jotakin? Ainahan on ollut tiedossa, että pennut tuhoavat hyvänkin yrityksen perittyään kun ei vaan ole kykyä ja pitää ostella perintörahoilla leluja, siihen vain kyvyt riittää. Tämä ei ole mikään kommarikateus ( et edes tiedä, mikä on kommari) vaan faktaa.
Valtio voi nyt jakaa rahat Italian ja Ranskan pankeille, kun Kreikkaan jo jaettiin aikaisemmin.
300 miljardia pitäisi maksaa Ranskan ja Italian puolesta, koska niiden veronmaksajat eivät halua maksaa.
Suomihan jo lupasi torstain EU kokouksessa että "kyllä täältä hoituu"...
Rahat annetaan persuille.
Persut jakaisi rahat omalle kansalle ja kehittäisi oma kansa ensin -periaatteella toimintoja.
Persut ei anna kansalle yhtään mitään.
Lottovoittohan se on syntyä Suomeenkin. Jotkut saavat siis tuplajättipotin.
Otetaan perinnöt pois kaikilta ja maksetaan niillä valtion velkaa.
Sehän nyt on täysi vale, että perintö olisi nykyään veroton, kyllä siitä menee täysi perintövero. Ainoastaan Ruotsissa ei ole perintöveroa.
Perintövero hankaloittaa yritysten toimintaa, kun veron joutuu maksamaan ja se on yrityksen osakkaille henkilökohtainen rasite kun sitä ei voi vähentää yrityksen tuloista.
Perintöveron maksaa perinnön antaja. Saaja näkee vain pankkitilille taivaanlahjana ilmestyneen rahasumman. Sehän tuossa onkin varsinainen epäkohta, koska saaja ei ole laittanut rikkaakaan ristiin, vaan saa kaiken ilmaiseksi.
Palautahhan nyt mieleesi se Janne Niskan tapaus, jossa Niska oli testamentannut omaisuuden työntekijöilleen. Kaikki omaisuus siirtyi työntekijöiden (yrityksen toimiva johto) haltuun ja osakkaat joutui hakemaan lainaa pankista selvitäkseen perintöverosta, muuten koko yritys olisi pitänyt panna lihoiksi.
Vaikka yrityksen kassassa on rahaa veron maksu voi tyhjentää yrityksen kassan ja seurauksena on selvitystila, pahimassa tapauksessa menee nurin, jollei rahoitus pankilta turvaa jatkoa.
Toisin sanoen osakkaat joutuu henkilökohtaiseen takausvastuuseen rahoituslaitokselle perintöveron takia.
Palautahhan nyt mieleesi se Janne Niskan tapaus, jossa Niska oli testamentannut omaisuuden työntekijöilleen. Kaikki omaisuus siirtyi työntekijöiden (yrityksen toimiva johto) haltuun ja osakkaat joutui hakemaan lainaa pankista selvitäkseen perintöverosta, muuten koko yritys olisi pitänyt panna lihoiksi.
Vaikka yrityksen kassassa on rahaa veron maksu voi tyhjentää yrityksen kassan ja seurauksena on selvitystila, pahimassa tapauksessa menee nurin, jollei rahoitus pankilta turvaa jatkoa.
Toisin sanoen osakkaat joutuu henkilökohtaiseen takausvastuuseen rahoituslaitokselle perintöveron takia.
Perintöä ei ole kenenkään pakko ottaa vastaan. Ahneudesta pitääkin rangaista.
Tällä periaatteella toimimalla loppuukin kaikki yrittäminen Suomesta. Myös perintövero siirtyy perinnönsaajan maksettavaksi, jollei perinnön jättäjä ole sitä maksanut.
Miten niin loppuisi? Päin vastoin pitää yrittää entistä enemmän, koska ei saa mitään valmiina. Kyllä se yrittäminen loppuu viimeistään haudassa.
Mistä lähtien sossun luukuilla makailijat ovat jotakin yrittäneet? Suomessa makaillaan ideaalityöttöminä eikä tehdä mitään, oli tilanne kuin tilanne.
Luukku maksaa aina, eikä mitään tarvitse tehdä.
kaikki tuet pois, niin alkaa makailijoillekin se työ maistua. Jos ei työ maistu, ei tarvitse maistua ruoankaan suussa.
Mitä yrittämistä on elellä jonkun toisen hankkimalla omaisuudella?
Se on pieni lottovoitto jo kerran verot maksettu kun saat 20000e
ylimenevä osa on verollista.
nuo suomen raharikkaitten pennut joutuu maksamaan veroa ainakin jonkin verran joskus.
Talot myyty, ja kaikki varallisuus poistettu kuolevilta henkilöiltä ja niillä paikattu valtion velkaa jonka ovat itse tehneet.
Maksaako Valtio jos perinnöksi saakin velkaisen yrityksen Peritövero on moninkertainen siitä on jo maksettu moneenkertaan mutta niin vaan Valtion pitäisi vielä saada tuhkatkin pesä Kommunisteille voisi laittaa Haittaverot oli perintöä tai ei
Ei perinnön saaja ole maksanut penniäkään mistään, kuten ei lottovoitostakaan.
Viher-vasemmisto ei halua, että kovalla työllä ja moneenkertaan verotettua omaisuutta ei saisi antaa edes lapsilleen, puhumattakaan ventovieraista ihmisistä.
Ihmisten kannattaa tajuta, että SDP ja punalippu eivät ole tätä päivää..
Jokaisen+tulee+kerätä+omaisuutensa+omana+elinaikanaan.+Vanhempien+omaa+syytä,+jos+eivät+osaa+lahjoittaa+omistaan+lapsilleen+elinaikanaan.+Ahneuttahan+se+itse+asiassa+on,+ja+ahneudesta+pitää+rankaista+aina+kovimman+mukaan.
Perintöveron+tulee+olla+100 %,+jottein+omaisuus+pääse+keskittymään.+Sehän+on+suuri+ongelma,+öykkärisuvut,+ja+heidän+perseitään+nuolevat+kokoomuspoliitikot.
Kolmannen polven perijät eivät ole tehnee eläessään mitään töitä.
Jos perintö on enintään 20 000 €, se on verovapaata. Vasta sitä suuremmasta perinnöstä joutuu maksamaan veroa.
Sovitaan+sitten+noin.+20+tonnia+verottomana+ja+ylimenevä+osuus+100 %+vero.
verotukseen+pitää+tehdä+lakiin++pykälä+jos+on+ollut+valtion+virkamies+tai+poliitikko+tehtaan+pamppu+.
joka+on+omaisuuden+saanut++valtion+tai+kunnan+varoista+.
vero+60%
Menisit töihin demu niin voisit saada perintöä lapsillesi.
Katkera vihainen perijä voisi tehdä niinkin perintö jos jäisi saamatta: polttaa talot lapset toiselta perijältä, jättää vain isännän, toisen perijän, isännän itkemään.
Eihän oli mitään robleemaa jos kaikki olisi tasavertaisia.
nyt on 2kerroksen väkeä vähintään.
toiset on yli ahneita ja rahavuori kasvaa perintö sen myötä.
Perinnöillä rikastuneilla on varaa hamstrata jopa 4-kerroksista vessapaperia.
Kyllä perintö pitäisi jäädä lapselle täysimääräisesti. Jos ajatellaan vanhemman kannalta niin moniko työskentelee sen vuoksi että omaisuus jaetaan viherkommarihallituksen tuhlattavaksi. Kyllä vanhempi toivoo aina että tehty työ jaa oman lapsen hallintaan vasurivihreän sosialistin sijaan.
Vanhemmat voivat lahjoittaa omaisuutensa kakaroilleen elinaikoinaan. Jos on ahne ja yrittää pitää kaiken itsellään, niin menettää tietenkin kaiken valtiolle. Ahneudesta pitää rankaista raskaimman mukaan.
Ja kaikista tuloista pitää maksaa veroja. Ei voi olla mitään ilmaisia lounaita. Yhteiskunta ei toimi sillä tavalla. Järjestäytyneen yhteiskunnan ylläpito vaatii veronsa. Mitä useampi veroja maksaa, ja mitä useammasta purosta verotuloja saadaan, sitä pienempi on keskimääräinen vero per kansalainen.