Aloitetaanpa uusi ketju koskien asiaa, jota Ateistit ovat tässä viikkojen aikana keskustelussa pohtineet.
Mikä saa uskovan pysymään näkemyksessään viimeiseen asti,vaikka tiede todistaa monet Raamatun kohdat epätosiksi?
Tämä koskee lähinnä palstalla käytävää väittelyä.
Onko asia niin, ettei Uskova halua tai kykene jostain syystä luottamaan tieteeseen ?
Hallitseeko uskovan ihmisen mielen liikkeitä enemmän aivojen tunnepuoli kuin järki ?
Vai joku muu syy ?
Oma näkemykseni on se,että Usko on uskovalle niin vahva identiteetti kysymys, ettei uskova halua ehdollistaa uskoaan ottamalla järkiseikat mukaan ajatteluunsa.
Tämä tarkoittaisi sisäisen rauhan sijaan sisäistä taistelua, pahimmillaan hyvinkin ristiriitaisia ajatuksia.
On helpompi vain uskoa, mutta onko usko edes tarkoitettu sokeaksi tunnetilaksi jota ei itsekään saisi analysoida?
En usko että on, Raamattukin kehottaa meitä lakkaamatta etsimään totuutta, samoin Jeesus kehotti opetuslapsiaan.
Jokainen uskova myös varmasti ymmärtää, että Raamattu ei ole edes tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi.
Otetaan esimerkki vaikkapa homoseksuaalisuudesta, joka on paljon puhuttanut ja jakanutkin viime aikoina uskovia eri leireihin.
Raamatussa tuomitaan tuo asia,jos tulkitsemme asiaa kirjaimellisesti.
Mutta myös muistamme käskyn rakastaa lähimmäistämme, rakkauden kaksoiskäskyn joka on tärkein, ja yli muiden käskyjen.
Ja lisäksi varoituksen tuomitsemisesta,eikö tuossa ole jo iso ristiriita ?
Kumpi on neuvo, jota uskova noudattaa?
Juudaskin petti Jeesuksen luottamuksen,silti Jeesus ei tuominnut häntä.
Eikö siis hyvän Uskovan tunnusmerkkejä ole armollisuus, ja ihmisyyden ymmärtäminen, siihen kuuluvine heikkouksineen ?
Vahva usko Jumalaan on eräänlaista "mukavuusalueella" olemista, vahvaa tunnetta siitä että on turvassa, samalla Jumalan olemassaolo antaa selityksen myös meidän olemassa olollemme.
Tämän turvallisella mukavuusalueella oleminen on hyvin syvällä ihmisen sisimmässä,ja siksi siitä on vaikea luopua.
Ehkä sitä "salaisuuden verhoa" ei uskalleta edes raottaa, siinä pelossa että verhon takaa näkyisikin jotain mitä ei itse toivoisi näkevänsä.
Mikä saa uskovan pysymään näkemyksessään viimeiseen asti,vaikka tiede todistaa monet Raamatun kohdat epätosiksi?
Tämä koskee lähinnä palstalla käytävää väittelyä.
Onko asia niin, ettei Uskova halua tai kykene jostain syystä luottamaan tieteeseen ?
Hallitseeko uskovan ihmisen mielen liikkeitä enemmän aivojen tunnepuoli kuin järki ?
Vai joku muu syy ?
Oma näkemykseni on se,että Usko on uskovalle niin vahva identiteetti kysymys, ettei uskova halua ehdollistaa uskoaan ottamalla järkiseikat mukaan ajatteluunsa.
Tämä tarkoittaisi sisäisen rauhan sijaan sisäistä taistelua, pahimmillaan hyvinkin ristiriitaisia ajatuksia.
On helpompi vain uskoa, mutta onko usko edes tarkoitettu sokeaksi tunnetilaksi jota ei itsekään saisi analysoida?
En usko että on, Raamattukin kehottaa meitä lakkaamatta etsimään totuutta, samoin Jeesus kehotti opetuslapsiaan.
Jokainen uskova myös varmasti ymmärtää, että Raamattu ei ole edes tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi.
Otetaan esimerkki vaikkapa homoseksuaalisuudesta, joka on paljon puhuttanut ja jakanutkin viime aikoina uskovia eri leireihin.
Raamatussa tuomitaan tuo asia,jos tulkitsemme asiaa kirjaimellisesti.
Mutta myös muistamme käskyn rakastaa lähimmäistämme, rakkauden kaksoiskäskyn joka on tärkein, ja yli muiden käskyjen.
Ja lisäksi varoituksen tuomitsemisesta,eikö tuossa ole jo iso ristiriita ?
Kumpi on neuvo, jota uskova noudattaa?
Juudaskin petti Jeesuksen luottamuksen,silti Jeesus ei tuominnut häntä.
Eikö siis hyvän Uskovan tunnusmerkkejä ole armollisuus, ja ihmisyyden ymmärtäminen, siihen kuuluvine heikkouksineen ?
Vahva usko Jumalaan on eräänlaista "mukavuusalueella" olemista, vahvaa tunnetta siitä että on turvassa, samalla Jumalan olemassaolo antaa selityksen myös meidän olemassa olollemme.
Tämän turvallisella mukavuusalueella oleminen on hyvin syvällä ihmisen sisimmässä,ja siksi siitä on vaikea luopua.
Ehkä sitä "salaisuuden verhoa" ei uskalleta edes raottaa, siinä pelossa että verhon takaa näkyisikin jotain mitä ei itse toivoisi näkevänsä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Uskominen tarkoittaa minulle näitä asioita
- Jumala on hyvä, rakastaa minua, hyväksyy minut
- jos jotain pahaa tapahtuu se ei ole Jumalan tahto
- noudattamalla rakkauden kaksoiskäskyä tulen toimeen muiden ihmisten kanssa
- Jumalaan uskominen tarvitsee vain uskoa, missään tieteissä ei ole ratkaisua Jumalan olemassaoloon, muihin asioihin tieteellä on ratkaisut mutta ei Jumalan olemassaoloon.
- on uskottava vain Jumalan hyvyyteen ja olemassaoloon, tieteet todistavat aikaa myöten Jumalan olemassaolon koska Jumala on luonut myös tieteet.
- lopuksi tieteet todistavat Jumalan olevan olemassa,
Näin kuten kerroit,asiat menee paljolti omallanikin kohdalla.
Saa nähdä, saadaanko tästä laajempaa keskustelua aikaiseksi.
Olen joskus miettinyt, että Pyhän Hengen todistus Kristuksesta on niin vahva, että Kristus tekee uskovasta uuden luomuksen. Silloin voi huomata, että kaikki mitä minussa on alkaa etsiä Jumalan tahtoa. Se on kuin rakkauskertomus..Myös ihmisen harkintakykyä ja ajattelua Pyhä Henki haluaa valaista..Silloin saa kuin uuden näköalan moniin elämän kysymyksiin..