Miten on mahdollista, että jääkairausnäyte

paksulta jäätiköltä porattaessa voi olla kilometrejä pitkä ja sisältää satojen tuhansien vuosien ikäistä jäätä, vaikka taikauskoiset pellet väittävät Maan olevan vain 6000 vuotta vanha?

Jääkairausnäytteitä on porattu muun muassa Grönlannista, Antarktikselta ja vuoristojen jäätiköistä. Saatuja jäänäytteitä säilytetään alle metrin pituisina pötköinä kylmässä.
41206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Jääkairanäyte kertoo paikallissään vaihteluista, mitkä eivät ole vuoden aikojen vaihteluja vaan sään vaihteluja vuoden sisällä.

Äänestä
  • Mistäs sinä taikauskoinen valehteleva pelle tuollaisen "faktan" löysit?

    Annapa linkki "tietolähteeseesi".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistäs sinä taikauskoinen valehteleva pelle tuollaisen "faktan" löysit?

    Annapa linkki "tietolähteeseesi".

    Annappa linkki tietolähteeseen, ettei väite pidä paikkansa. Se pitää paikkansa.

    Jäähän syntyneet kerrotumumat aiheutuvat paikallissään vaihteluista mm. auringon sulattamasta lumesta ja tiivistyneestä lumisateesta. Jään sisältämä vesi ei sisällä orgaanisia aineita, jotta kerrostustumien ikä voitaisiin kalibroida. Jäässä on kuitenkin ilmakuplia, joista voidaan tehdä mielikiintoisia havaintoja, mutta kerrostuman ikää ei voida niistä määrittää.

    Onko kaikki uskovaiset noin tyhmiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko kaikki uskovaiset noin tyhmiä?

    Tässä on uutinen, joka kertoo toisen maailmasodan aikaisten lentokonehylkyjen olevan 80 metriä syvällä Gröönlannin jäätikössä. Jäätä on sinne syntynyt yli metri vuodessa. Tämä todistaa sen, ettei muutaman sentin välein esiintyvät jääkerrostumat ole vuoden aikojen vaihtelua vaan paikallissään vaihtelua. Gröönlannin jäätikkö on tuossa paikassa 2,8 km paksu, mikä on syntynyt runsaan 2000 vuoden aikana.

    https://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/jenkkihavittajat-sulatetaan-esille-gronlannin-jaatikosta/52080/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko kaikki uskovaiset noin tyhmiä?

    Jään ikä määritetään muun muassa siinä olevien hiilidioksidikuplien hiili-14-pitoisuuksista isotooppeihin perustuvalla iänmääritysmenetelmällä. Eri jääkairausnäytteiden perusteella määritetyissä kylmien ja lämpimien tapahtumien iänmäärityksissä on isoja eroja: isotooppeihin perustuvat menetelmät ovat epätarkkoja. Esimerkiksi Vostok-jäänäytteestä on tehty 5 eri iänmääritystä, joiden poikkeama on kairauksen syvyydestä riippuen 300–7000 vuotta. Tämän vuoksi jääkairausnäytteistä ei voida määrittää maan tai jäätikön alimpien kerrosten ikää. Mittausmentelemien virheet ovat liian suuret johtopäätösten tekemiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä on uutinen, joka kertoo toisen maailmasodan aikaisten lentokonehylkyjen olevan 80 metriä syvällä Gröönlannin jäätikössä. Jäätä on sinne syntynyt yli metri vuodessa. Tämä todistaa sen, ettei muutaman sentin välein esiintyvät jääkerrostumat ole vuoden aikojen vaihtelua vaan paikallissään vaihtelua. Gröönlannin jäätikkö on tuossa paikassa 2,8 km paksu, mikä on syntynyt runsaan 2000 vuoden aikana.

    https://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/jenkkihavittajat-sulatetaan-esille-gronlannin-jaatikosta/52080/

    Annoit valheellista tietoa.

    Grönlannin jäätikkö koostuu kerroksittain pakkautuneesta lumesta yli sadan tuhannen vuoden ajalta ja se sisältää arvokasta tietoa menneisyyden ilmastosta. Viime vuosikymmeninä tiedemiehet ovat tehneet jääkairauksia jopa kolmen kilometrin syvyyteen.

    Jääkairauksista tutkijat ovat saaneet tietoa lämpötiloista, meren tilavuudesta, sademääristä, alemman ilmakehän kemiasta ja kaasun koostumuksesta, tulivuorten purkauksista, auringon vaihteluista, aavikoitumisesta, meren pinta-alasta ja metsäpaloista.

    Nämä erilaiset ilmastotapahtumat ovat tallentuneet jäätikköön paremmin kuin missään muualla luonnon olosuhteissa, kuten puun renkaisiin tai sedimenttikerroksiin.

    >>>Grönlannin jäätikkö koostuu kerroksittain pakkautuneesta lumesta yli sadan tuhannen vuoden ajalta ja se sisältää arvokasta tietoa menneisyyden ilmastosta. Viime vuosikymmeninä tiedemiehet ovat tehneet jääkairauksia jopa kolmen kilometrin syvyyteen.<<<

    Iänmääritykset on todetty jäljempänä vääriksi. Jäästä on löytynyt 80 metrin syvyydeltä toisen maailmansodan aikaisina lentokoneita. Tämä osoittaa, että kolme kilometriä paksu jää on syntynyt noin 2000 vuoden aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä on uutinen, joka kertoo toisen maailmasodan aikaisten lentokonehylkyjen olevan 80 metriä syvällä Gröönlannin jäätikössä. Jäätä on sinne syntynyt yli metri vuodessa. Tämä todistaa sen, ettei muutaman sentin välein esiintyvät jääkerrostumat ole vuoden aikojen vaihtelua vaan paikallissään vaihtelua. Gröönlannin jäätikkö on tuossa paikassa 2,8 km paksu, mikä on syntynyt runsaan 2000 vuoden aikana.

    https://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/jenkkihavittajat-sulatetaan-esille-gronlannin-jaatikosta/52080/

    Yhdestä metristä pakkaslunta syntyy n. 15cm jäätä.

    Siten 2500 metrin paksuinen jääkerros on vaatinut n. 16 700 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhdestä metristä pakkaslunta syntyy n. 15cm jäätä.

    Siten 2500 metrin paksuinen jääkerros on vaatinut n. 16 700 vuotta.

    "sivistyneelle"

    Valhesivistyneelle Unohtuiko Grönlannin jääkerrostumain sulamisvaiheet?

    Yhtälössä virheellistä tietoa. Etkö tiedä maan iäksi n.6000v?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "sivistyneelle"

    Valhesivistyneelle Unohtuiko Grönlannin jääkerrostumain sulamisvaiheet?

    Yhtälössä virheellistä tietoa. Etkö tiedä maan iäksi n.6000v?

    Mikäli otetaan sulamisvaiheet huomioon Maan täytyy siis olla ainakin vanhempi kuin tuo 16 700 vuotta.

    Äänestä

Evoluutioon uskovien tiedemisten mukaan maa on 4,6 miljardia vuotta vanha. Tämä on vain arvaus, koska ei ole olemassa mitään tieteellistä menetelmää määrittää maan kuoressa olevien mineraalien ikään miljardeja vuosia taakse. Radiohiiliajaitus toimii korkeintaan noin 50.000 vuotta, minkä jälkeen löydöksestä on poistunut kaikki radiohiili ja radioaktiivisuutta ei voi enää mitata. Muitan radiomittausmenetelmiä on, mutta niitä ei pystytä kalibroimaan, joten niillä ei ole mitään todistuarvoa.

Maan ikä 4,6 miljardia vuotta on helppo todistaa vääräksi tieteellisin menetelmin. Kuu etääntyy maasta muutaman sentin vuodessa, koska vuorovesi-ilmiö ja maan pyörimisenegia antaa Kuulle lisää vauhtia. Maa ei voi olla 4,6 miljardin vuoden ikäinen, koska silloin Kuu olisi ollut jo paljon kauempana avaruudessa, missä se nyt on. Kun maan ikä lasketaan Kuun erkanemisvauhdin perusteella Kuun minimikieroradasta lukien, niin maan maksimi-iäksi saadaa murto-osa 4,6 miljardista vuodesta.

Kuukiviessä on radioaktiivisia miniraaleja, joiden puoliintumisaika tiedetään. Tämän perusteella Kuun iäksi on saat määritelttyä noin 6000 vuotta. Maahan tuoduista kuukivistä on löytynyt isotooppeja mm. uraani 236 ja torium 230, jotka muuttuvat lyijyksi viimeistään 50.000 vuodessa. Tämä todistaa, ettei kuu ole 4,5 miljardia vuotta vanha, vaan tuhansia vuosia vanha. Samaan lopputulokseen päästää, kun tehdään radiohiiliajoitukset raakaöljystä, kivihiilestä ja timanteista.

Äänestä
  • Älä nyt yritä pistää tieteelliseksi. Maa ei ole litteä, joten jotkut uskovat eikä vain muutaman tuhannenn vanha. kaikesta muusta maailmankaikkeudesta on vain vähän tietoa. Suuri tuntematon, josta me ihmiset emme voi ymmärtää. Suuri Jumala?

    Äänestä

  • Tässä loistava kirja, jossa taikauskoisten eniten käyttämät valheet on paljastettu:

    https://books.google.fi/books?id=iqtyKwA6__wC&pg=PA79&lpg=PA79&dq=moon thorium 230&source=bl&ots=dOH-ha7_Pi&sig=ACfU3U1beCBNAyzj_-BHUTRmaP-nJJhYPw&hl=fi&sa=X&ved=2ahUKEwjblYDr2o_pAhUrl4sKHaxyBtEQ6AEwAHoECAcQAQ#v=onepage&q=moon thorium 230&f=false

    Siinä kerrotaan myös uraani-236 ja torium-230 väittämä emävalheeksi.

    Äänestä

Yli tuhat luonnontieteen alan korkeassa asemassa olevaa tohtoria ja professoria ovat allekirjoittaneet julkilausuman, etteivät he usko Darwinin evoluutioteoriaan. Tämän nimiluettelon allekirjoittajilla tulee olla tohtorin tutkinto joltakin luonnontieteen alalta, kuten biologiasta, kemiasta, matematiikasta, tekniikasta, ATK:sta tai muista luonnontieteistä; tai vaihtoehtoisesti olla lääketieteen tohtoreita, jotka toimivat lääketieteen professoreina:

https://dissentfromdarwin.org/about/fin/

Evoluutioteoria ei ole tieteellisesti todistettu ja lisätutkimukset ovat antaneet varteenotettavaa vastanäyttöä siihen, ettei evoluutioteoria ole totta. Evoluutioteoriasta on tullut pikemminkin tieteen tekijöiden uskonto, joka ei perustu todelliseen tieteelliseen todisteluun, vaan on mielikuvituksen tuotetta.

Äänestä
  • Aivan oikein. Tuo esimerkki antaa aiheen ajatella, että noin 50 vuodessa syntyy 80 metriä jääkerrosta jäätiköihin. Niissä saattaa olla paljon enemmän kerrostumia kuin 50 kappaletta, mikä johtuu paikallissään vaihtelusta.

    Äänestä

Uskovaiset ajattelevat poikkuksetta yksiuloitteisesti. He eivät voi käsittää, että luonnossa mikään ei tapahdu vuodesta toiseen samalla nopeudella. Menisivät mokomat takaisin peruskouluun.

Syvyys, josta lentokoneet löydettiin ei kerro mitään jään muodostumisnopeudesta. Välillä jäätä modostuu ja välillä se sulaa. Siksi jopa 10km paksu jääkerros on voinut sulaa välillä kokonaan pois. Tämä tarkoittaa sitä, että jäätä ei ole muodostunut noin 80m 65 vuodessa, kuten väitettään, vaan lentokoneet olivat voineet pudota sellaiseen kohtaan jäätikköä, joka oli putoamishetkellä sula tai jää on ollut tarpeeksi ohut, jotta painava lentokone porautuisi iskunvoimasta jääkerroksen läpi. Vesi on sittemmin kerroksittain jäätynyt, mikä on eri asia kuin uuden jään muodostuminen putoamiskohdan päälle.

He eivät myöskään ymmärrä, että kaikki vaikutta kaikeeen. Tämä tarkoittaa sitä, että kaukaisten mutta kooltaan jättiläismäisten Jupiterin ja Saturnuksen vetovoimat vaikuttavat välillä negatiivisesti kuun erkanemisnopeuteen. Eli nuo käsittämättömän suuret voimat vetävät Kuuta takaisin Maata kohti, tarkemmin kohti Jupiteria/Saturnusta, myös silloin kun Kuu, Maa ja nuo jättiläiset eivät ole kutakuinkin samalla suoralla.

Äänestä
  • Eihän ne koneet ole mihinkään syöksyneet, vaan ne ovat laskeutuneet jäätikölle, joten koneet ovat vahingoittumattomia. Eli koneet eivät ole pudonneet vaan askeutuneet hallitusti.

    Aika jolloin ensimmäinen kone sulatettiin esiin on siis 50 vuotta.
    Koneet laskeutuivat 1942, ja ensimmäinen kone kaivettiin esiin 80 metrin paksuisen jääkerroksen alta vuonna 1992. Siis 50 vuodessa 80 metrin jääkerros.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän ne koneet ole mihinkään syöksyneet, vaan ne ovat laskeutuneet jäätikölle, joten koneet ovat vahingoittumattomia. Eli koneet eivät ole pudonneet vaan askeutuneet hallitusti.

    Aika jolloin ensimmäinen kone sulatettiin esiin on siis 50 vuotta.
    Koneet laskeutuivat 1942, ja ensimmäinen kone kaivettiin esiin 80 metrin paksuisen jääkerroksen alta vuonna 1992. Siis 50 vuodessa 80 metrin jääkerros.

    Usko Toivonen

    Tuo ei muuta asioita: jää sulaa nopeammin kuin sitä muodostuu.

    Ja sama suomeksi: lentokoneet laskutuivat hallitusti, jäätikkö suli niiden alla ja ne upposivat muodostuneeseen sohjoon tai "railoon", vesi jäätyi sen jälkeen kerroksittain lentokoineiden päälle.

    Jos jää kerran sulaa nopeammin, kuin sitä muodostuu, niin ilmastonmuutos on siis sulattanut jo enemmän jäätä, kuin sitä on muodostunut?

    Mahdoton yhtälö tässä tapauksessa, koska koneet ovat nyt jo 100 metrisen jääkerroksen alla.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo ei muuta asioita: jää sulaa nopeammin kuin sitä muodostuu.

    Ja sama suomeksi: lentokoneet laskutuivat hallitusti, jäätikkö suli niiden alla ja ne upposivat muodostuneeseen sohjoon tai "railoon", vesi jäätyi sen jälkeen kerroksittain lentokoineiden päälle.

    Ny mä olen iha puulla päähä lyöty, että "jää sulaa nopeammin kuin sitä muodostuu" ja aloituksessa kumminkin todettiin että jääkairausnäyte voi olla kilometrejä pitkä???

    Tarkoittaako tää nyt vastaavasti sitä että jos mä kulutan enemmän kun mä tienaan niin siitä huolimatta tilille kertyy massia?

    Täähä alkaa muistuttamaan nykyisen hallituksen harjoittamaa talouspolitiikkaa!

    Talouspolitiikasta puhutaan tuolla toisella osastolla...

    Selitän väitteen. Alkutilanteessa lentokone on jään pinnalla eli nollatasolla. Keväällä jäätä on sulanut sanotaan puoli metriä - tällöin jään pinta ja lentokone ovat tasolla -0,5m, jonka päällä on vettä 0,4m, koska vettä haihtuu ilmaan lämmön vaikutuksesta. Syksyllä alkaa vesistöjen jäätyminen veden pinnasta, uuden jään pinnalle tuiskuttaa lunta, mikä hidastaa jäätymistä. Vallitsevien olosuhteiden vuoksi jää ei jäädy nuo 0,4m, vaan jäähän jää sulaveden taskuja. Lentokoneet edelleen tasolla -0,4m, mutta jään taso on 0.3m. Tässä vaiheessa (kuvitteellisen vuoden päästä) näyttää siltä, että lentokone on 0,7m syvyydessä, vaikka uutta jää on muodostunut vain 30cm.Tilanne toistuu vuodesta toiseen, numerot eivät ole tarkkoja, vaan niiden tarkoituksena on ainoastaan selittää ilmiö.

    Puhut puuta heinää. Kun lentokoneet ovat syvällä jäässä, niin niiden alta ei sula mitään jäätä pois. Tämä esimerkki osoittaa, että jääkairaustutkimukset ovat epäonnistuneet iän määrityksen suhteen rankasti. Tulokset tulee hylätä.

    Äänestä

Juu, niin etelä- kuin pohjoisnapakin on ollut trooppinen ilmastoltaan aikojen alussa. Siis noin kuusituhatta vuotta sitten. Jää muodostuu, ja sitä muodostuu paljon ilmaston kylmetessä.

Äänestä
  • Tuo Pekka Reinikainen on todella tyhmä ja lisäksi älytön valehtelija. Saako hän jostain rahaa vastineeksi valehtelulleen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo Pekka Reinikainen on todella tyhmä ja lisäksi älytön valehtelija. Saako hän jostain rahaa vastineeksi valehtelulleen?

    Kuunteletko mitä Pekka puhuu ja miten tieteelliseen ja Raamattuun perustaen puhuu. Onko sinulla sanottavaa johonkin Pekan kertomaan asiaan?

    Eikö oma järkesi riitä muuta kuin toteamaah tyhmäksi ihmistä, joka puhuu ymmärryksen sanoilla?

    Kuten Saksassa valheeseen uskottiin niin tapahtuu jatkuvasti nykyäänkin aivopesu, jatkuva valheen toisto, riittää eksyttämään monet. Se on ymmärrettävissä. Kun fiksut ihmiset valheoppiaan levittävät television kautta niin eikös se sulaudu kuulujaansa?

    Tiedeohjelmissa, tai joiden pitäisi olla sellaisia, puhutaan erilaisista ilmiöistä niiden väörien iänmääritysten mukaan. Eilenkin katsoin jotain ohjelmaa ja ohjelmassa nainen puhui maaperän kerrostuman olevan ainakin 7000v. vanhaa. Eli sopivasti 1000v. yli maa iänkin. Mahtavatko itse ymmärtää valehtelevansa. Jokinhan siinä iänmäärityksessä menee joltain kohdin pieleen. Olen varma että syy selviää joskus. Ja jälkikäteen nämä herjaajat, iänmääritysten valheita uskoneet ja levittäneet sasvat tehdä tiliä. Jokaisesta sanasta joudumme tekoon. Viisas varoo ja vartioi huuliaan asettaen Vartijan huuliportille.Kenet arvelet huultenvartijaksi soveltuvan parhaiten? Kuka päivystää Sydämesi valtakunnassa sinua vartioiden Auttajanasi?

    Eksytyksiä tulee lisää. Ajanmäärityksen valehtelu on yksi niistä.

    Israelia siunaten Herran Jeesuksen vaikuttamalla rakkauden lämmöllä etukäteen onnitellen 72v. syntymäpäivästä itsenäisenä Jumalan huolenpidon alaisena elävälle maalle, ihanasti rakastaa ja onnittelee Israelia Commandohauis!

    https://www.youtube.com/watch?v=eR-xRwPvU6I

    Näinhän se on. Mitäpä tuohon lisäämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän se on. Mitäpä tuohon lisäämään.

    Olisihan tuota lisättäväää.Ajattelin profeetalkiselta vaikutravan unen kertoa tuohon kirjoitukserni mutta jätin kirjoitramatta.Sen voin tiivistääkin tähän: Tulee suurempi eksytys kristikuntaan. Jumalan Henki sen näyttää , paljastaa vartijoille varmuudelka ja he varoittavat nopeasti koska Jumalan Henki näkee ja haluaa nopeasti paljastaa. Tämä on oma näkemykseni yöllisestä pääni näystä ja lauseesta , joka oli heti herätessäni mielessäni: tulee ovela eksytys.

    Mutta jonkun silmät Jumalan Henki ohjaa katsomaan tietyyn kohtaan kuin magneetin vetämänä.En sano tätä kuitenkaan profetiaksi , en tiedä oliko uni mutta hengellinen se oli.

    " He pyrkivät muuttamaan ajat ja lait."

    Tämä on jo valheessa ja moraalittomuudessa maailmanlaajuisestitoteutunutta ja edelleen vslherutiinein jatkuvaa. Valheen vastaanotraneilta puuttuu ymmärrys, mitä iänmääritysprosessissa tapahtuu eikä se heitä näytä joitakin poikjeusyksilöitä lukuunlaskemati yhtään omassatunnossa vaivaaman. Pääasiahan in Jumalan ilmoituksen kumoamisessa ja se tapahtuu aina valheenpuhein.Eihän Totuutta voi kumota yrittää muuten kuin valehtelemalla.

    Toisilla on himo valheeseen toisilla on rakkaus Totuuteen.

    Tällaista tähän lisäten, Commandohauis

    En tiedä varmuudella oliko Jumalan ilmoitusta vai omia juttujani, uniani.

    Pahoittelut näppäinvirheistäni. Niitä on paljon.

    "Näppäimistö" toimii hitaasti.Pitää muistaa tietty hidasnopeuksisuus ylläpitää muuten tällä "näppäimistöllä" tulee näppäinmokia.Kirjoittelen ps4:n peliohjaimella, 47 tuuman tv on näyttönäni.

    Pahoitellen, Commandohauis

    Äänestä

Lentokoneista päätellen jäätä muodostuu reilut puoli metriä vuodessa!

Äänestä
  • Höpsis! Lentokoneet ovat peittyneet yli metrin syvemmälle joka vuosi jään alle!

    Joten kolme kilometriä jäätä on hyvin voinut muodostua vedenpaisumuksen jälkeen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpsis! Lentokoneet ovat peittyneet yli metrin syvemmälle joka vuosi jään alle!

    Joten kolme kilometriä jäätä on hyvin voinut muodostua vedenpaisumuksen jälkeen!

    Olet totaali idiootti, jos uskot vedenpaisumukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet totaali idiootti, jos uskot vedenpaisumukseen.

    Sinä et muuhun pysty, kuin panettelemaan. Puheesi eivät vakuuta.

    Äänestä

Minulta unohtui auto jäälle tammikuussa.

nyt se on sata metriä syvällä pohjassa.

evoluutio on siis todistettu heureka jumalaa ei siis ole !

Äänestä

> paksulta jäätiköltä porattaessa voi olla kilometrejä pitkä ja sisältää satojen tuhansien vuosien ikäistä jäätä

Jäätiköt eivät kerro ikää, vain sen kuinka monta kerrosta, eli sadetta tms on tapahtunut.

Äänestä

Narsistille ihmissuhteet ovat hyötysuhteita. Narsisti tarvitsee jatkuvaa vahvistusta ja ihailua ympäristöltään. Jos hän kokee tulevansa uhatuksi ihmissuhteessaan, hän mitätöi toista ja vetäytyy. Tämän vuoksi narsistin parisuhteet ovat yleensä lyhytkestoisia. Narsistin vaihtuvat suhteet perustuvat valloittamisen haluun ja kumppanin valinta pinnallisiin tekijöihin. Narsistin ihmissuhteet ylläpitävät hänen haurasta omanarvontuntoa.

Narsistin käsitys itsestä on hauras ja osin epärealistinen. Omanarvon tunne perustuu uskomukseen itsestä erityisenä. Itsensä näkeminen ylivertaisena voi tarjota näennäisesti vakaan minäkuvan mutta sen hintana on joko vetäytyminen tai niiden asioiden kieltäminen, mitkä eivät vahvista ylivertaista minäkuvaa.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että osa narsisteista ei kykene luomaan pitkää parisuhdetta, koska läheinen ihmissuhde tuo aina esiin ihmisen keskeneräisyyden. Narsisti ei kestä, että hänen heikkoutensa tulevat päivänvaloon.

Ylivertaisen minäkuvan ylläpitäminen vaatii ympäristöstä tulevaa jatkuvaa myönteistä palautetta, ihailua ja kunniaa. Narsisti tarvitsee muita ihmisiä ylläpitämään hänen valheellista kuvaa itsestään. Samanaikaisesti läheinen yhteys muihin uhkaa hänen kokemusta itsestä ylivertaisena. Muiden kanssa ollessaan hän joutuu kohtaamaan tosiasian, että toisilla on ominaisuuksia, joita hänellä itsellään ei ole.

Äänestä

Miksi jossakin päin maapalloa on Kalliossa uurteita ja toisaalla ei ole?

Oliko jääkausi olemassa vai ei?

Äänestä

>> Miten on mahdollista, että jääkairausnäyte paksulta jäätiköltä porattaessa voi olla kilometrejä pitkä ja sisältää satojen tuhansien vuosien ikäistä jäätä -- <<

Miten on mahdollista, että tiede on aina ollut tunnettu siitä, kuinka se ensin väittää jotain ja kun aikaa kuluu tarpeeksi, se joutuu kertomaan erehtyneensä ja korjaa aan väitteensä toiseksi?

Siksi se on mahdollista, koska tiede ei ole tietämistä, vaan teorisointia, jota ohjaa ihmisviisaudella tehty tutkimus, joka on erehtyväistä.

On ihan varma, että se, joka on ikämäärityksetkin keksinyt, on erehtynyt.

Äänestä
  • Evoluutiokin on nimetty vain teoriaksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

paksulta jäätiköltä porattaessa voi olla kilometrejä pitkä ja sisältää satojen tuhansien vuosien ikäistä jäätä, vaikka taikauskoiset pellet väittävät Maan olevan vain 6000 vuotta vanha?

Jääkairausnäytteitä on porattu muun muassa Grönlannista, Antarktikselta ja vuoristojen jäätiköistä. Saatuja jäänäytteitä säilytetään alle metrin pituisina pötköinä kylmässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu