Tiesikö valtioneuvoston valmiusryhmän turvallisuusjohto WHO:n varoituksesta

Maailman terveysjärjestön pääjohtajan mukaan ne maat, jotka kuuntelivat tarkasti tammikuun lopulla annettuja neuvoja, ovat nyt paremmassa tilanteessa kuin muut.

Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi maanantaina lehdistötilaisuudessa, että järjestö kyllä varoitti koronaviruksesta varhain, mutta kaikki valtiot eivät ottaneet vakavasti sen varoituksia.

WHO julisti koronavirusepidemian aiheuttavan ”kansainvälisen julkisen terveyden hätätilan” 30. tammikuuta, jolloin Kiinan ulkopuolella oli todettu vasta 82 tartuntaa, eikä yhtään kuolemaa.

Jos tiesi miksi ei toiminut , mallia olisi voinut ottaa Taiwanista. Olisi syytä selvittää minkä vuoksi viivyteltiin varsin pitkään toimien aloittamista. Ollaanko nyt liian nopeasti purkamassa viruksen leviämistä hillitseviä rajoituksia?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Julkisen terveydenhuollon NHS:n johto varoittaa lääkäreitä oireyhtymästä, joka on vienyt lapsia tehohoitoon eri puolilla maata.

Britannian julkisesta terveydenhuollosta vastaava NHS on julkaissut lääkäreille suunnatun, kiireellisen varoituksen lapsilla tavatusta oireyhtymästä, jolla pelätään olevan yhteys koronavirukseen.

NHS:n mukaan Lontoossa ja myös muualla maassa ovat viimeisen kolmen viikon kuluessa selvästi lisääntyneet kaiken ikäiset lapsipotilaat, joilla on todettu tehohoitoa vaativa, monisysteeminen tulehdustila.

– Yhteistä tapauksille ovat päällekkäin esiintyvät toksisen shokkioireyhtymän ja epätyypillisen Kawasakin taudin piirteet sekä vakavan covid-19-taudin yhteydessä lapsilla esiintyvät veriarvot. Vatsakipu ja suolisto-oireet ovat olleet yleisiä oireita, kuten myös sydänlihastulehdus, NHS:n julkaisemassa

Kouluja ollaan väkisin avaamassa vapun jälkeen , onko viisasta valmiusjohto?

Äänestä
  • Kouluja ei pitäisi avata. Lapset voivat paitsi sairastua, myös tartuttaa virusta oireettomina.

    Kahden viikon "kouluttomuus", kun etäopetus ja kotiin joutuneiden vanhempainopetus on saatavilla, ei yhtäkään koululaista saata hunningolle tiedon tieltä. Moni saattaa kuitenkin sairastua ja jopa kuolla, jos rajoituksista luovutaan ja koulut avataan.

    Minä opettaisin omia lapsiani mieluummin kotona, kuin altistaisin corona covid -19 virukselle.

    Äänestä

Uuden Seelannin pääministeri väittää koronaepidemian olevan hallinnassa mutta Suomi odottaa vielä huipun tuloa. Meillä jo enemmän uhreja kun Hong Kongissa tai Uudessa Seelannissa . Miten voi mennä näin eri tavalla tämä taudin hallinta ?
Ainut missä on onnistuttu hyvin on ilmaisen rahan jako yrityksille , se sujuu liukkaasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Maailman terveysjärjestön pääjohtajan mukaan ne maat, jotka kuuntelivat tarkasti tammikuun lopulla annettuja neuvoja, ovat nyt paremmassa tilanteessa kuin muut.

Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoi maanantaina lehdistötilaisuudessa, että järjestö kyllä varoitti koronaviruksesta varhain, mutta kaikki valtiot eivät ottaneet vakavasti sen varoituksia.

WHO julisti koronavirusepidemian aiheuttavan ”kansainvälisen julkisen terveyden hätätilan” 30. tammikuuta, jolloin Kiinan ulkopuolella oli todettu vasta 82 tartuntaa, eikä yhtään kuolemaa.

Jos tiesi miksi ei toiminut , mallia olisi voinut ottaa Taiwanista. Olisi syytä selvittää minkä vuoksi viivyteltiin varsin pitkään toimien aloittamista. Ollaanko nyt liian nopeasti purkamassa viruksen leviämistä hillitseviä rajoituksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu