Siellähän on kaikentietävät, vähän vinksahtaneet kirjoittajat. Maaliskuun alussa hekumoivat 30 000 kuolleella suomessa kevään aika
Hommaforum on pettynyt
8
292
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt eivät tiedä miten vinoilisivat thl ja hallitukselle. Typerää ja katkeraa ivaa kun tällä kertaa tilanne on hyvä verrattuna muihin maihin. Hetken aikaa yrityivät koronaa saada mamujen ja somaleiden syyksi, mutta sielöäkin joku reaalimaailmassa elävä, ettei siitä tullut yleistä mielipidettä.
Kielillä siellä puhutaan, hysteria oli suurta, myt pettymys on kova ja omat uhot käännetään lällätykseksi päättäjiä kohtaan, sairasta syyttelyä; tahdotte levittää tautia. - Anonyymi
Muualla on vanhusviha edelleen suurta. Meulläin muutama kymmenen tapausta, kaupungin faceryhmä: ei uskalla kauppaan mennä, aina joku mummo tunkee lähelle, on samassa kassajonossa, sauvoo pururadalla. He oikeesti pitävät vanhoja ihmisiä taudin levittäjinä.
- Anonyymi
Mene aloittaja sinne Hommafoorumille keuhkoamaan.
- Anonyymi
Laita kertoen missä nimenomaisessa keskustelussa Hommafoorumin puolella ollaan oltu pettyneitä tilanteeseen. Ei linkkiä kun se johtaisi viestin katoamiseen vaan kerro mikä foorumi, mikä keskustelu ja milloin lähetetty viesti.
Viitetieto keskusteluun tai valetelet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laita kertoen missä nimenomaisessa keskustelussa Hommafoorumin puolella ollaan oltu pettyneitä tilanteeseen. Ei linkkiä kun se johtaisi viestin katoamiseen vaan kerro mikä foorumi, mikä keskustelu ja milloin lähetetty viesti.
Viitetieto keskusteluun tai valetelet.No siellä on korona-aiheinen keskustelu liki ainoa mikä on käynnissä. Ihme läyskimistä, muka satiiriakin, ilkkumista, marin -vihaa. Muka tiedemiehiäkin ovat kaikki, viisaampia kuin lääkärit. Hysteeristä pelkoa, osan pitäisi hakea apua itselleen. Helsinki-keskeisyyttä, kun on kymmenittäin kuntia joissa ei ole yhtään koronaa. Lapset voisivat hyvin käydä koulua. Pk-seudulla ymmärrän , tilanne on vähän eri. Mutta kun vertaan siellä lasten saamaa etäopetusta se on huikean hyvää. Oppitunnit on lukujärjestyksen mukaan ja läppärit auki . Varmaan taas jossain muualla missä ei ole koronaa, ole etä samaa luokkaa, mitä olen juttuja seuraillut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siellä on korona-aiheinen keskustelu liki ainoa mikä on käynnissä. Ihme läyskimistä, muka satiiriakin, ilkkumista, marin -vihaa. Muka tiedemiehiäkin ovat kaikki, viisaampia kuin lääkärit. Hysteeristä pelkoa, osan pitäisi hakea apua itselleen. Helsinki-keskeisyyttä, kun on kymmenittäin kuntia joissa ei ole yhtään koronaa. Lapset voisivat hyvin käydä koulua. Pk-seudulla ymmärrän , tilanne on vähän eri. Mutta kun vertaan siellä lasten saamaa etäopetusta se on huikean hyvää. Oppitunnit on lukujärjestyksen mukaan ja läppärit auki . Varmaan taas jossain muualla missä ei ole koronaa, ole etä samaa luokkaa, mitä olen juttuja seuraillut.
Tuon keskustelun minäkin tiedän mutta siis missä nimenomaisessa kohdassa keskustelua on ilmaistu pettymystä kuolemantapausten määrän vähäisyyteen?
Löytyy siis otsikolla "Vs: Wuhan Koronavirus-Pandemia (nCov) 2019/2020" ja paikkana on Kylänraitti.
Kerro missä siinä ollaan pettyneitä vähäiseen kuolleiden määrään tai muuten otsikossa väitetty on valehtelua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon keskustelun minäkin tiedän mutta siis missä nimenomaisessa kohdassa keskustelua on ilmaistu pettymystä kuolemantapausten määrän vähäisyyteen?
Löytyy siis otsikolla "Vs: Wuhan Koronavirus-Pandemia (nCov) 2019/2020" ja paikkana on Kylänraitti.
Kerro missä siinä ollaan pettyneitä vähäiseen kuolleiden määrään tai muuten otsikossa väitetty on valehtelua.Tottakai ovat. Heidän laskelmansa on mennyt, 30 ooo suomalaista piti kuolla , katoppa niitä helmi/maaliskuun alun. Heitä nyppii niin pirusti kun tauti etupäässä pääkaupunkiseudulla eikä edes uudrnmaan avaaminen lisännyt muualla määriä. He elävät liioittelusta ja hekumoinnista. Toki tauti on vakava, tutun tuttu päälle 60 kuoli siihen, mutta kuitenkin , vainajistakaan ei vielä pääse ruumispusseja , niitä 3000 täytyämään, kun kuolleet ovat pitkän elämänsä viime vuosia eläneitä. Marinin syytä ei ole korona eikä sekään, jos tauti on vanhusten taloissa. Niin niihin menevät muutkin flunssat , moni vanuhus, tuttu, sukulainen, niisdä kuollut keuhkokuumeeseen.
Itse olen riskiryhmää, noudatan sääntöjä vaikka hullulta tuntuu, kun kunnassa on muutama kymmenen koronatapausta. Sanopa, kun olet hommalainen ja kaiken tiedät, miksi esim kaikki myymäläkassat ovat vielä hengissä jos taudin tarttuvuus on hysterianne mukaista?
Taudittomia alueita on suomessa paljon, jossa lapsetkin voisi hyvin käydä koulua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai ovat. Heidän laskelmansa on mennyt, 30 ooo suomalaista piti kuolla , katoppa niitä helmi/maaliskuun alun. Heitä nyppii niin pirusti kun tauti etupäässä pääkaupunkiseudulla eikä edes uudrnmaan avaaminen lisännyt muualla määriä. He elävät liioittelusta ja hekumoinnista. Toki tauti on vakava, tutun tuttu päälle 60 kuoli siihen, mutta kuitenkin , vainajistakaan ei vielä pääse ruumispusseja , niitä 3000 täytyämään, kun kuolleet ovat pitkän elämänsä viime vuosia eläneitä. Marinin syytä ei ole korona eikä sekään, jos tauti on vanhusten taloissa. Niin niihin menevät muutkin flunssat , moni vanuhus, tuttu, sukulainen, niisdä kuollut keuhkokuumeeseen.
Itse olen riskiryhmää, noudatan sääntöjä vaikka hullulta tuntuu, kun kunnassa on muutama kymmenen koronatapausta. Sanopa, kun olet hommalainen ja kaiken tiedät, miksi esim kaikki myymäläkassat ovat vielä hengissä jos taudin tarttuvuus on hysterianne mukaista?
Taudittomia alueita on suomessa paljon, jossa lapsetkin voisi hyvin käydä koulua.Edelleenkin puuttuu tieto siitä kohdasta keskustelua, joka vahvistaisi otsikossa esitetyn väitteen. Toistaiseksi väite on siis valeuutinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713105
- 922865
- 512105
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201565- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181260
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232