Kirsi Alm- Tiira pelottaa!

Tulee väistämättömästi mieleen ne neuvosto- tankit jatkosodassa. T_26 oli niiden tyyppimerkintä ja naapuri lähetti niitä tuhansittain Suomea kohti. Ne oli tehty jostain pahvin ja raudan sekoituksesta ja syttyivät helposti palamaan. Näkyvyys ulospäin niistä oli olematon, joten me kaivettiin niiden kulkureiteille pieniä kuoppia ja odotettiin sillä niitä, polttopullo kädessä. Sitten, kun tankki oli parin metrin päässä, niin polttopullo heitettiin sen alle ja heti tankki alkoi palamaan, sakean savun kera. oli tarkoitus, että miehistä grillaantuisi vaunuihinsa.

Jatkosodassa näitä T- 26- vaunuja ajoivat kuitenkin Kirsi Alm- Tiiran kaltaiset, lyhyet, ylireippaat, hymyileväiset, persjalkaiset, kolhoosien ja sovhoosien emännät Leningradin piirikunnasta. Olivat ilmottautuneet vapaaehtoisiksi Suomen- rintamalle, kun miehet taistelivat Saksaa vastaan. Naisia oli kussakin vaunussa kaksi - toinen ohjasi ja toinen käytti tykkiä ja soitti balalaikkaa.

Nämä Kirsi Alm- Tiiran kopiot eivät olleet moksiskaan, vaikka saatiin vaunu toimintakunnottomaksi, palavaksi pätsiksi. Sieltä se kuski yleensä nousi rei' ästä ja huusi venäläisittäin korostaen suomeksi, että: "Lisää löylyä vaan Suomi- pojat." Lopulta tulivat kuitenkin pois tankistaan ja alkoi normaali sosiaalinen kanssakäyminen heidän kanssaan teltoissa ja korsuissa. Ihan mukavia loppujenviimeksi olivat ja niiden iltojen ansiosta moni tänäkin päivänä täällä elelee, molemmin puolin rajaa!

Musiikkitoiveena tämä Napoleon XIV:n kappale, joka on aina ajankohtainen:
https://www.youtube.com/watch?v=Up2rKmrBBmE

5

351

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä helvettiä sä persu sekoilet?

    • Ketäpä ei joku pelottaisi. Pelottaahan minuakin hiiripöllöt

      • Kyllä muakin pelottaisi otus joka on yhtä aikaa nisäkäs ja lintu.


    • Itseltä on jäänyt nämä suomen sota jutut vähille kun kummatkaan vaarini ei hirveesti sodasta puhuneet. trabantienm tiedän olevann jotain raudan ja pahvin väliltä. Wartburgeista tiedän sebn verran että niitä oli perheautoian aika paljonkin 80-luvulla.

      Mitä tulee lyhyisiin ihmisiin niin sellasetjhan pääsee helposti joko astronautiksi rallikuskiksi joten miksi ei tankkereihinkin. Mulla on myös jäänyt tiira vähän tunetmattomaksi. Pitää varmaan käydä netsissä katsomassa mikä kuka on tämä tiira.

      • Vai on Tiira jäänyt sulta hieman tunettomaksi? Tämä suosittu palvelu on viritetty jo valmiiksi Kirsi Alm- Tiiran liikkeitä tarkkailemaan. Tänne voi myös omat havaintonsa ilmoittaa, mutta todennäköisyys näköhavaintoon on lähes olematon, koska kohde on niin pieni! Kuulohavaintoja sensijaan satelee ympäri Suomea jatkuvalla syötöllä.

        Birdlife Finlandin, Tiira- havaintopalvelu: https://www.tiira.fi/

        Itse en ole Trabanttia nähnyt, mutta toissa viikolla ilmoitin havaintoni sekä Yariksesta, että ministeri Harakasta!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      251
      2294
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1349
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      820
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe