Surkeaa johtamistaitoa Marinin hallitukselta

Hyvään johtamistaito edellyttää, että osataan ennakoida asioita ja reagoida niihin oikein. Marinin hallituksella ei ole tätä taitoa. Toimet on tehty jälkikäteen eikä silloinkaan oikein. Epäonnistumisia voi luetella: Italian korona-alueelta tulevia ei testattu eikä pantu karanteeniin; ensimmäisiltä Espanjan paluulennoilta tulevat jatkoivat yleisillä kulkuneuvoilla matkaansa ilman rajoituksia; maskeja tilattiin entisiltä rikollisilta, Eu:n yhteistilaus jätettiin käyttämättä, kun ministeri ei ymmärtänyt, mitä hänelle sanottiin jne. Olisi aika tehdä korjausliike: turhakepuolue vasemmistoliitto ja vihreät lepäämään ja perussuomalaiset ja kokoomus tilalle.
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Meillä on tosiaan kaksi turhakepuoluetta vasemmisto ja vihreät joiden paikka olisi jossain muualla kuin hallituksessa,mutta onneksi on alkanut hallituspuolueiden rivit rakoilla entisestään. Tämä korona pitää tämän vielä pystyssä jotenkin,mutta antaas syksyn koitaa niin voi tämän paskahallituksen taru olla lopussa .

Äänestä
  • Tämän hallituksen tyttöset ovat ainoastaan muiden ohjauksessa tekevät niin kuin isotpojat haluavat tähän on heidän nöyryttävä.

    Äänestä

  • Suomen turhimmat puolueet ovat kokoomus ja Ps , tuttavallisemmin perskokkarit.
    Suomalaisten onneksi nämä räpeltäjät ovat oppositiossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän hallituksen tyttöset ovat ainoastaan muiden ohjauksessa tekevät niin kuin isotpojat haluavat tähän on heidän nöyryttävä.

    Nyt kun ilmastoa lentoturismilla helpotetaan niin 700 miljoonaa heti finairille ängetään, hävetkää vasukat.

    Äänestä

Mitä, meinaat sä ettei ay-Antin marionetin hallitus futaa? Siehä sälli oot.
Hallitushan viisinkertaisti poliittisten avustajiensa määrän heti toimikautensa alkuun, joten pitäisihän touhun toimia,,,, tai on ainakin väkeä ketä syyttää omasta kyvyttömyydestään.

Äänestä

Ilman koronaa persut eivät olisi voineet kahmia valtavaa määrää verorahoja. Anokin olisi saanut vain hiluja perusteettomista matkakorvauksista. Persujen firmat olisivat menneet nurin.

Äänestä

juu+juu,+haha.+se+on+marinin+hallituksen+vika,+että+kaikki+maat+tekivät+nuo+samat+virheet+ja+enemmänkin.todella+heppoista+on+persujen+perustelut+hallituksen+arvostelussa.yli+80%+kansalaisista+on+kuitenkin+tajunnut,+että+persut+ovat+väärässä+ja+he+luottavatkin+marinin+hallitukseen+erittäin+vahvasti.

Äänestä
  • 92+%+tajuaa,+että++paskapuheAnderssonin+puolue+on+väärässä+ja+87+%,+että+vihreät+ja+keskusta+on+väärässä.

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    paskanpuhuja oli oikeasti halla-aho, jonka andersson paljasti suorassa teeveelähetyksessä.
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/854c8682-9e83-4aae-a735-804cf748af1f

    Andersson vastasi Halla-ahon asialliseen ja perusteltuun puheenvuoroon hallituksen ristiriitaisesta maaseutu- ja ilmastopolitiikasta paskapuhekommentilla. Eli ainoa paskanpuhuja oli Andersson, joten paskapuheAndersson on vallan kuvaava nimi. Vasemmistoliiton retoriikasta yleensä voisi käyttää tuota nimitystä, mutta keskusteluyhteyden kannalta se ei ole hedelmällistä. Ministeriltä on lupa odottaa kontrolloidumpaa käytöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    92+%+tajuaa,+että++paskapuheAnderssonin+puolue+on+väärässä+ja+87+%,+että+vihreät+ja+keskusta+on+väärässä.

    Ja+80%+suomalaisista+tajuaa,+että+persut+jaksaa+mollata+hallitusta+aamusta+iltaan+ja+illasta+aamuun+ja+kopiopersu+jaksaa+toistaa+ja+kopioida+ja+toistaa+ja+kopioida+ymmärtämättä,+että+hallitus+on+onnistunut+toiminnassaan+melko+hyvin.

    Äänestä

Persut ja muut Pietarin trollit jaksavat mölistä. Onneksi heidän puheilla ei ole mitään vaikusta asioiden kulkuun.

Luulisi harmittavan?

Äänestä
  • Vihervassuja harmittaa enemmän, kun vaikuttavat asioihin ja homma menee p..seelleen. Olisi parempi, kun hallitus istuskelisi Smolnassa vaikka pitsiä nypläämässä ja antaisi virkamiesten hoitaa hommat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihervassuja harmittaa enemmän, kun vaikuttavat asioihin ja homma menee p..seelleen. Olisi parempi, kun hallitus istuskelisi Smolnassa vaikka pitsiä nypläämässä ja antaisi virkamiesten hoitaa hommat.

    THL:n virkamiehet osaavat todella hoitaa hommansa: pandemia tulee, ei tule, tulee.....Osin Sipilän /Orpon syytä kun rampauttivat THL:n ( yli 400 hlöä lähti lätkimään).

    Äänestä

- Italian korona-alueelta tulevia ei testattu

paljonkos iloa siitä testaamisesta olisi ollut kun testien tulokset tulevat seuraavana päivänä (aikaisintaan)?

- eikä pantu karanteeniin

Valmiuslait eivät olleet voimassa, hallituksella ei ollut valtuuksia tähän.

- ensimmäisiltä Espanjan paluulennoilta tulevat jatkoivat yleisillä kulkuneuvoilla matkaansa ilman rajoituksia

Heille annettiin kyllä opastus mutta kun voi voi! ministerit eivät ehtineet sinne busseihin valvomaan.

- maskeja tilattiin entisiltä rikollisilta

Hallitus ei tilannut yhtään maskia.

- Eu:n yhteistilaus jätettiin käyttämättä, kun ministeri ei ymmärtänyt, mitä hänelle sanottiin

Totta. Vihdoinkin sait yhden oikein! Jätät vaan sanomatta että se oli Sipilän hallituksen persuministeri joka ei saanut liityttyä EU:n yhteishankintoihin.

Äänestä
  • Selityksiä, selityksiä, ei muuta sitä tosiasiaa, että hallitus on möhlinyt. Tautialueelta tulevan eristäminen ei vaadi valmiuslakia.Helmikuussa 2020 eu tilaus oli vassuministerin vastuulla.

    Äänestä

Maa on raunioina tämän hallituksen toimien johdosta aivan pian...

Äänestä
  • Ei ole hallituksen toimien johdosta, toivot turhaan.

    Äänestä

Oli hallitus mikä tahansa, niin mikään ei muutu, ellei lainsäädäntöä pakoteta uusiksi ja ministeriöitä myllätä.

Äänestä

Lainsäädäntö meillä on ongelma. Eiköhän tuo ala olla kaikille uutisia seuranneille selvää.

Eriasia uskaltaako Marinin hallitus lähteä uudistamaan.

Äänestä

Nyt ovat vasemmisto ja vihreät näyttäneet voimansa.

Äänestä

Persut ennakoivat koronaepidemiaa tekemällä välikysymyksen ”tilanteesta Turkin rajalla”.

Persut arvioivat, että Erdoganin järjestämä show Turkin rajalla on suurempi uhka Suomelle kuin kaikki maailman virukset yhteensä.

Äänestä
  • Minne on hävinnyt Mestari? Puhuvat viinan viemästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minne on hävinnyt Mestari? Puhuvat viinan viemästä.

    "Erdoğan: Turkki pitää rajan auki kunnes EU suostuu kaikkiin vaatimuksiin
    Turkin presidentti rinnasti Kreikan rajavartioinnin toiminnan natseihin".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minne on hävinnyt Mestari? Puhuvat viinan viemästä.

    Lue Suomen Uutisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue Suomen Uutisia.

    Sitähän ei voi lukea oksentamatta.

    Äänestä

Perussuomalaiset ovat epäonnistuneet corona-epidemian hoidossa:

Puheenjohtaja Halla-aho ei ole toimittanut jokaiselle perussuomalaiset -puolueen jäsenille hengityssuojaimia.

Ei ole teettänyt virus-testejäkään yhtään.

Äänestä

Persujen eduskuntaryhmä on täynnä tyhjäpäitä. Tavio, Peltokangas, Meri ne muutamat hurumummot etupäässä. Halla-ahohan on fiksu näihin verrattuna. Se nähtiin eduskunnassa 29.4.2020 pääministerin ilmoitusta käsiteltäessä. Yli neljäsosalla kansanedustajista on myös rikostuomio.

Äänestä
  • Punavihreät leikkasi vanhustenhoidosta ja lisäsi verotusta josta kärsi eniten köyhimmät suomalaiset alkaen 2011. Hallituksessa. Takit kääntyivät. Äänestäjät petettiin....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hyvään johtamistaito edellyttää, että osataan ennakoida asioita ja reagoida niihin oikein. Marinin hallituksella ei ole tätä taitoa. Toimet on tehty jälkikäteen eikä silloinkaan oikein. Epäonnistumisia voi luetella: Italian korona-alueelta tulevia ei testattu eikä pantu karanteeniin; ensimmäisiltä Espanjan paluulennoilta tulevat jatkoivat yleisillä kulkuneuvoilla matkaansa ilman rajoituksia; maskeja tilattiin entisiltä rikollisilta, Eu:n yhteistilaus jätettiin käyttämättä, kun ministeri ei ymmärtänyt, mitä hänelle sanottiin jne. Olisi aika tehdä korjausliike: turhakepuolue vasemmistoliitto ja vihreät lepäämään ja perussuomalaiset ja kokoomus tilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu