Etujen ja oikeuksien puolustaminen

Anonyymi

Vapaa-ajattelijain liitto on sääntöjensä mukaan uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestö. Emme aja etuoikeuksia, vaan yhdenvertaista ja syrjimätöntä kohtelua myös uskonnottomille.

Erityisen huomion kohteena ovat lapset ja nuoret. Päiväkodeissa ja kouluissa tapahtuviin yhdenvertaisuuden ja uskonnonvapauden loukkauksiin puututaan, kun velvoittavaksi säädettyä uskonnollista ja katsomuksellista sitouttamattomuutta ei noudateta.

Liitto ja yhdistykset antavat ilmi tulevissa syrjintätapauksissa neuvonta- ja oikeusturva-apua. Tällä ja ennakoivalla neuvonnalla edistetään muun muassa lasten ja nuorten sekä ikäihmisten oikeuksien toteutumista. Neuvontaa suunnataan perheille, yksityishenkilöille ja myös viranomaisille.

Puutumme syrjiviin käytäntöihin yleisemmin. Teemme tarvittaessa kanteluja ja valituksia, ja voimme viedä asioita myös kansainvälisiin tuomioistuimiin ja muihin ihmisoikeustoimielimiin. Oikeusturva- ja neuvontatukea tarjoaa myös kantelupukki.fi -palvelu, jossa ovat mukana Helsingin ja Tampereen vapaa-ajattelijat.

84

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikuttaa asialliselta, punnitulta tekstiltä. Omko tämä jostain virallisesta asiakirjasta?

      • Anonyymi

        Tämä on vasta uuden asiakirjan luonnnos. Tarkoitus on hyväksyä syyskuussa, joten vielä on neljä kuukautta aikaa ottaa kantaa ja tehdä parannusesityksiä Liiton yhteystietoihin vaan viestiä..


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on vasta uuden asiakirjan luonnnos. Tarkoitus on hyväksyä syyskuussa, joten vielä on neljä kuukautta aikaa ottaa kantaa ja tehdä parannusesityksiä Liiton yhteystietoihin vaan viestiä..

        Aika valmiin tuntuinen palanen tämä minusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on vasta uuden asiakirjan luonnnos. Tarkoitus on hyväksyä syyskuussa, joten vielä on neljä kuukautta aikaa ottaa kantaa ja tehdä parannusesityksiä Liiton yhteystietoihin vaan viestiä..

        Näin se hyväksyttiin.


    • Anonyymi

      Onko Vapaa-ajattelijat myös ideologinen järjestö. Onko Vapaa-ajattelijat aatteelinen järjestö? Onko aatteellisen ja ideologisen välillä jotain eroa?

    • Anonyymi

      Vaparit ovat tehokkaita riitelemään, se pitäisi sisällyttää ohjelmaan
      Liiton tarkoituksena on sinnetänne kohkaavien henkilöiden välinen riitely ja passiivisuus, koska ei kukaan halua tehdä mitään

      Karisma (Kirkko ja kaupunki)
      ... palauttaa mieleen Richard Dawkinsin vertauksen ateisteista kissoina, joille ei voi opettaa balettia. – Kissojen tavoin ateistit ovat usein niin individualistisia ja voimakkaita persoonallisuuksia, ettei heitä voi paimentaa. Minä taas olisin halunnut enemmän projekteja, jotka olisivat tuoneet vapaa-ajattelijoille näkyvyyttä. Media ei ole kiinnostunut yhdistyksistä, jotka eivät tee mitään, Karisma sanoo

      • Anonyymi

        Miksi vapaa-ajattelijoita pitäisi paimentaa? Siinähän on vihje johdolle jo nimessä.


    • Anonyymi

      Ohjelmaan pitäisi lisätä myös, että liiton rahoituksella eivät rivijäsenet voi matkustaa islantiin tai maltaan jne. mikä on varattu vain johdolle ja heidän seuralaisilleen ja että päiväraha maksetaan valtion päivärahakäytäntöjen mukaan

      • Anonyymi

        Liiton edustajana toimittaessa on maksettu matka- ja majoituskulut, mutta ei päivärahoja. Seuralaisia ei makseta. Kansainvälinen yhteistyö on tärkeä voimavara molempiin suuntiin, ja sekös vapaa-ajattelun ja humanismin vastusajia harmittaa. Tänä vuonna ja varmaan jatkossakin kokoukset pidetään kokonaan tai osin etänä.


    • Anonyymi

      Vaadimme ilmaistn korvatulppien jakelua päiväkoteihin ja kouluihin, joissa lauletaan Suvivirttä!

      - tosivapari -

      • Anonyymi

        Kappas, Suvivirteen uskovien äänekkään enemmistön edustajakin vieraili paikalla.


    • Anonyymi

      Miksi luutuneen kom sos islamhyysännän seisovaan lammikkoon ei ole puututtu, vaan liiton ja jäsenmäärän annettiin romahtaa?

      Ex-puheenjohtaja Jussi K. Niemelä Vihreässä langassa 14.8.2009 kertoo Vapaa-ajattelijoiden liiton VAL alennustilasta

      ”'Se liitto on pahin hörhölahko, johon olen elämäni aikana ajautunut', hän sanoo. Vapaa-ajattelijain liitto on poliittisesti sitoutumaton, mutta käytännössä se on jo vuosikymmennet ollut kommunistien hallussa. Aivan aluksi Niemelä halusi raivata yhdistyksestä puoluepoliittiset ja sukupolviin liittyvät klikit. 'Se oli naiivi tavoite. Vanhan liiton kommukat eivät ymmärrä nykyajan toimintaympäristöä.'" Jussi K. Niemelä, puheenjohtaja VAL, joka erosi VAL

      • Anonyymi

        Yhdistystysten jäsenten valitsemat edustajat ovat päättäneet kolmen vuoden välein ja päättävät tänäkin vuonna liiton asioista ja hebnkilövalinnoista. Niemelästä voi sanoa että "se on itse joka toisia haukkuuu". Liitto on jo liki yhdeksän vuotta ollut vapaa Niemelän hörhöilyistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdistystysten jäsenten valitsemat edustajat ovat päättäneet kolmen vuoden välein ja päättävät tänäkin vuonna liiton asioista ja hebnkilövalinnoista. Niemelästä voi sanoa että "se on itse joka toisia haukkuuu". Liitto on jo liki yhdeksän vuotta ollut vapaa Niemelän hörhöilyistä.

        Tavoitteet ja strategia -asiakirjaa voi pitää tiekarttana & merikarttana. ja sillä on menty ja mennään: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2020/04/03/uusi-tavoitteet-ja-strategia-2020-2023-luonnos-keskusteluun/


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tämä hyvä: Lapsen oikeudet, yhdenvertaisuus, yksityisyyden suoja, elämänkatsomustiedon avaaminen, hautaustoimen siirtäminen kirkollisasioista sosiaali- ja terveystoimeen sekä kirkon ja valtion eron valmistelun aloittaminen painottuvat Vapaa-ajattelijain liiton lausunnossa


    • Anonyymi

      Kirkon kannalta vaarallista. Ihmisoikeuksien kannalta suotuisaa.

    • Anonyymi

      Liittyykö edunvalvonta jotenkin valtioneuvoston tulevaisuusselonteon valmisteluun?

    • Anonyymi

      Kyllä, llähtökohtana on, että selontekojen, niin ihmisoieusselonteon kuin tulevaisuusselonteon kautta voi vaikuttaa.

    • Anonyymi

      "Puutumme syrjiviin käytäntöihin yleisemmin."

      Komusossuili islamhyysäntä pakkoruotsi ... ovat esimerkkejää syrjivistä käytänteistä, bapareiden hyysäntälajeja

      Kaikesta kuuluu läpi millainen valehtelijoidenklubi ja hyysärijoukko Vapaa- ajattelijoiden liitto on

    • Anonyymi

      Liitolla ja sen lehdellä on ikuinen dilemma siinä, missä määrin painottuu etujen ja oikeuksien puolustaminen ja missä määrin uskontokritiikki.

      Miten Sinä näet niiden suhteen nyt?

    • Anonyymi

      Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Euroopan ihmisoikeussopimuksen pohjalta linjannut, että julkisen vallan ei tule aiheuttaa tilannetta, jossa henkilö tai perhe joutuu vasten tahtoaan tuomaan esille uskonnollisen tai uskonnottoman katsomuksensa. Linjauksen implementointi eli toimeenpano on Suomessa aivan kesken. Sitä kuitenkin on alettu soveltaa, sillä käräjäoikeudessa poistettiin todistajien velvollisuus valita uskonnollisen valan ja uskonnottoman vakuutuksen välillä ja lakiesityksen perusteluissa viitattiin kyseiseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaukseen.

      Kuitenkin oikeus arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaan ei toteudu päiväkodeissa ja peruskouluissa, sillä niissä perheet joutuvat ilmoittamaan, osallistuuko lapsi koulupäivään liitettyyn evankelis-luterilaiseen uskonnolliseen tilasuuteen vai ei. Perinteisiin vedoten uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumiseen on painostettu vuosia ja vuosikymmeniä, ja tällaista suoraa tai välillistä painostusta esiintyy edelleen. Samoin opiskelijat lukioissa ja paikoin mahdollisesti muissakin oppilaitoksissa joutuvat vastaaviin valintatilaisuuksiin. Myös varusmiehet ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavat naiset Puolustusvoimissa joutuvat valitsemaan, antavatko julkisesti uskonnollisen sotilasvalan ”kaikkivaltiaan ja kaikki tietävän Jumalan” nimeen vai ei-uskonnollisen sotilasvakuutuksen ”kunnian ja omantunnon kautta”. Käytännössä joukko-osastoissa on ilmennyt painostusta valan valitsemiseen muutenkin kuin kutsumalla juhlallisen velvoittautumisen antamispäivää ”valajuhlaksi” tai ”valapäiväksi”. Lisäksi Puolustusvoimain valtakunnallisissa paraateissa voi uskonnonharjoitukseen osallistumisesta välttyä vain, jos televisiokameroiden ja yleisön edessä julkisesti poistuu paraatikatselmuksen rivistöstä ennen kenttähartautta. Jopa kenttäpiispa Pekka Särkiö on Kainuun Sanomissa nimitellyt ”uskontoallergisiksi” niitä varusmiehiä, jotka eivät osallistuneet hänen pitämäänsä kenttähartauteen.

    • Anonyymi

      Uskonnonvapauteen vetoamalla ei tule rikkoa muita ihmisoikeuksia. Lasten oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen koskee myös vauvojen sukuelimiä, niin poikien kuin tyttöjenkin. Lapsen oikeudet eivät toteudu, kun uskonnollisesta yhdyskunnasta voi erota vasta 18 vuotta täytettyään ja peruskoulun yläkoulussa vanhemmat päättävät osallistuuko nuori koulutyöpäivään liitettyyn uskonnonharjoitustilaisuuteen vai ei.

      • Anonyymi

        Jumalapilkan kriminaalisointi on syytä lopettaa nopeasti myös kansainvälisen ihmisoikeustilanteen kehittämisen näkökantojen perusteella.


    • Anonyymi

      Suomen tulee sääntöpohjaisessa kansainvälisessä yhteistyössä toimia ajatuksen, uskonnon ja omantunnon vapauden puolesta ja arvostella niiden rikkomuksia jumalanpilkkaan (blasphemy) ja uskosta luopumiseen (apostasy) liittyen aikaisempaa voimakkaammin ja pyrkien siinä samalla kansainvälisiin yhteistoimiin ensin erityisesti kuolemantuomioiden, ruoskinnan ja pitkien vankeusrangaistusten lopettamiseksi.

      Suomen tulee lopettaa jumalalanpilkan kriminalisointi rikoslaissa. Siihen on niin kansainväliseen solidaarisuuteen liittyviä syitä kuin kotimaisia syitä. Jumalanpilkan rangaistavuudesta luopuminen ei ole ristiriidassa uskonnonvapauden kanssa. Vapaus uskonnon harjoittamiseen häirinnättä pitää tietenkin turvata samoin kuin muuhunkin kokoontumiseen, ja jumalanpilkan kriminalisoinnista luopuminen ei poista vihapuheen ja kansanryhmää vastaan kiihottamisen rangaistavuutta.

    • Anonyymi

      Huom! Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Euroopan ihmisoikeussopimuksen pohjalta linjannut, että julkisen vallan ei tule aiheuttaa tilannetta, jossa henkilö tai perhe joutuu vasten tahtoaan tuomaan esille uskonnollisen tai uskonnottoman katsomuksensa. Linjauksen implementointi eli toimeenpano on Suomessa aivan kesken. Sitä kuitenkin on alettu soveltaa, sillä käräjäoikeudessa poistettiin todistajien velvollisuus valita uskonnollisen valan ja uskonnottoman vakuutuksen välillä ja lakiesityksen perusteluissa viitattiin kyseiseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaukseen.

      Kuitenkin oikeus arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaan ei toteudu päiväkodeissa ja peruskouluissa, sillä niissä perheet joutuvat ilmoittamaan, osallistuuko lapsi koulupäivään liitettyyn evankelis-luterilaiseen uskonnolliseen tilasuuteen vai ei. Perinteisiin vedoten uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumiseen on painostettu vuosia ja vuosikymmeniä, ja tällaista suoraa tai välillistä painostusta esiintyy edelleen. Samoin opiskelijat lukioissa ja paikoin mahdollisesti muissakin oppilaitoksissa joutuvat vastaaviin valintatilaisuuksiin. Myös varusmiehet ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavat naiset Puolustusvoimissa joutuvat valitsemaan, antavatko julkisesti uskonnollisen sotilasvalan ”kaikkivaltiaan ja kaikki tietävän Jumalan” nimeen vai ei-uskonnollisen sotilasvakuutuksen ”kunnian ja omantunnon kautta”. Käytännössä joukko-osastoissa on ilmennyt painostusta valan valitsemiseen muutenkin kuin kutsumalla juhlallisen velvoittautumisen antamispäivää ”valajuhlaksi” tai ”valapäiväksi”. Lisäksi Puolustusvoimain valtakunnallisissa paraateissa voi uskonnonharjoitukseen osallistumisesta välttyä vain, jos televisiokameroiden ja yleisön edessä julkisesti poistuu paraatikatselmuksen rivistöstä ennen kenttähartautta. Jopa kenttäpiispa Pekka Särkiö on Kainuun Sanomissa nimitellyt ”uskontoallergisiksi” niitä varusmiehiä, jotka eivät osallistuneet hänen pitämäänsä kenttähartauteen.

      • Anonyymi

        Eikö tästä olisi pitänyt tehdä kanteluita ihmisoikeustuomioistuimiin? Jumissa...


    • Anonyymi

      Osa toiminnasta on epäpoliittista ja osa on selvästi poliittista, koska monista asioista päätetään eduskunnassa, hallituksessa tai esim. Opetushallituksessa.

      • Anonyymi

        Vaalistuus on viiriitetty. Valistuksella vaikutetaan sekä suureen yleisöön että myös kansanedustajiin asti. Kansanedusajat eivät tiedä kaikkea, joten info on hyödylllistä.


    • Anonyymi

      Tässä on toteutettava sekä defansiivistä että offensiivista linjaa, tilanteen mukaan vaihdellen. Proaktiivisuus yleislinjana.

    • Anonyymi

      Kannattaa siis katsoa ja seurata liitoon nettisivuja ja sieltä erikseen lausunnot. Samoin blogeja. Sekä tietysti VA-lehteä.

    • Anonyymi

      Syyt vapsrien sekoiluun
      yksiavioisuus on epänormaalia, mies voi synnyttää, musuhyysäys, jopa Boris esiintynyt lukudokupiirisdä Oulussa ...

      johtuu kom sos -liikkeen lapsellisen haaran vallasta vapsreissa, sivitymätön ja oppimaton, historiaa tuntematon, kaikki epäselvää ..
      Ja tämä korostuu vasliittolaisen psihteerin takia, saatiin hal ...
      Lysekolaisleniniläinen ideologia kannattaa vaikka haaremia kasviopin perusteella, Lysenko oli omenakehittäjä

    • Anonyymi

      Uusien sääntöjen mukainen tarkoituspykälä kuluu näin:

      Liitto on uskonnottomien henkilöiden muodostamien rekisteröityjen yhdistysten valtakunnallinen, puoluepoliittisesti sitoutumaton keskusjärjestö. Liiton ja jäsenyhdistysten vuorovaikutuksella on tärkeä rooli toiminnassa. Liitto toimii uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestönä.

      Liitto edistää tiedepohjaista maailmankuvaa, kriittistä ja rationaalista ajattelua sekä humanistista elämänkatsomusta ja etiikkaa. Uskonnottomia ovat esimerkiksi ateistit, agnostikot, skeptikot ja uskontojen suhteen välinpitämättömät. Jokaisen katsomus on yksilöllinen ja henkilökohtainen.

      Liitto edistää ihmisten yhdenvertaisuutta uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta sekä ajatuksen, uskonnon ja katsomuksen vapautta. Liitto edistää julkisen vallan katsomuksellista neutraalisuutta sekä yhteiskunnan maallistumista ja sekulaaria tapakulttuuria.

      Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja oppilaitosten ei tule liittää toimintaansa uskonnonharjoitusta. Tavoitteena on kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman lakkauttaminen, uskonnollisten yhdyskuntien etuoikeuksien poistaminen, valtion ja kunnan tunnustuksettomuus, hautaustoimilain yhdenvertaistaminen sekä uskonnonopetuksen lopettaminen kouluissa.

      Liitto edistää suvaitsevaisuutta sekä vastuuta muista ihmisistä, luonnosta ja ympäristöstä.

    • Anonyymi

      Emme aja etuoikeuksia vaan yhdenvertaista, syrjimätöntä kohtelua. Hyvin sanottu!

    • Anonyymi

      Mielestäni liiton valitsema painopiste on oikea., kun erityisen huomion kohteena ovat lapset ja nuoret. Päiväkodeissa ja kouluissa tapahtuviin yhdenvertaisuuden ja uskonnonvapauden loukkauksiin puututaan, kun velvoittavaksi säädettyä uskonnollista ja katsomuksellista sitouttamattomuutta ei noudateta.

    • Anonyymi

      Ihan oikein että lapset ja nuoret on nostettu erityishuomion kohteeksi. Kohdistuuhan heihin myös julkisen vallan suojeluksessa olevaa uskonnollista painostusta.

    • Anonyymi

      Puolustettavaa tosiaan riittää, kun edes opetussuunnitelmaa ei kunnioiteta. Toki myös edistetään, edetään.

    • Anonyymi

      Juurikin noin, ja tätä ei pidä sekottaa etuoikeuksien puolustamiseen. Niitä va-liitto vastustaa.

      • Anonyymi

        Yhdenvertsiset edut ja oikeudet eivät ole etuoikeuksia.


    • Anonyymi

      Nimensä mukaisesti vapaa-ajattelijat on myös ja ennen kaikkea uskonnoista vapaan ajattelun ajaja.

    • Anonyymi

      Hyvä täsmennys. Etujärjestö ei ole etuoikeusjärjestö. Kirkko on etuoikeusyhteizö.

    • Anonyymi

      Edunvalvontajärjestö ei puolusta vaan vastustaa etuoikeuksia.

    • Anonyymi

      Jos vapareita ei olisi, järjestö pitäisi perustaa kiireesti.

    • Anonyymi

      Myönteidiä tunteita herättävää tuo että ei ajeta etuoikeuksia, vaan etuja ja oikeuksia.

    • Anonyymi

      Tarvitaan! Eniten haavoittuvassa asemassa olevien kannalta.

    • Anonyymi

      Erittäin inhottavaa kirkon etuoikeuksien puolustamisen kakkulapio.

    • Anonyymi

      Edunvalvonta- ja ihmisoikeusjärjestön lisäksi Vapaa-ajattelijat on myös kulttuurijärjestö, joka edistää sekulaaria tapakulttuuria ja siviiliseremoniapalveluja.

    • Anonyymi

      Väkisin väännettyjä valheita koko V-A jutut.

    • Anonyymi

      Hautaustoimilain kokonaisuudistus on nostettu tapetille.

    • Anonyymi

      Tämä on dokumentoitua tekstiä suoraa "hevosen suusta".

    • Anonyymi

      Löytyykö tuosta slogania, iskulausetta. Tai pari-kolemkin?

    • Anonyymi

      Liittyy ihmisoikeuksiin. Lisäksi kulttuuri, humanismi, ihmisoikeudet. Vapaa-ajattelijain asiaa.

    • Anonyymi

      Tämä ei miellytä vastustajia.

      • Anonyymi

        Merkittävä järjestö, koska sitä vastaan kampanjoidaan tällä foorumilla vuodesta toiseen laajalla volyymilla.


    • Anonyymi

      Painotus lapsiin ja nuoriin on ollut oikea mutta myös ikäihmisten oikeuksiin tarvitaan huomiota.

    • Anonyymi

      Siis ensi sijassa yhteiskunnallinen järjestö?

    • Anonyymi

      Hautaustoimeen kuuluu mahdolliseen syrjimättämästi ei-kirkolliseen hautajaistilaisuuteen.

    • Anonyymi

      Samalla toki puolustamme tiedepohjaisuutta. Rokotukset, geenijalostus ja ydinvoima - paljon huuhaata.

      • Anonyymi

        Tiedepohjaisuus, järkiperäisyys ja humanismi, ihmislähtöisyys.


    • Anonyymi

      Siis Vapaa-ajattelijain liitto on sääntöjensä mukaan uskonnottomien edunvalvonta-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestö. Emme aja etuoikeuksia, vaan yhdenvertaista ja syrjimätöntä kohtelua myös uskonnottomille.

    • Anonyymi

      En perussopimuksen 17 artiklasta mallia uskonnottomuude tunnustamiseen.

    • Anonyymi

      Pienten puolesta, muttei paksuja vastaa. Sen sijaan kirkon etuoikeuksia vastaan.

    • Anonyymi

      Asiaa. Yllättävän hyvä. Tuota voi kannattaa. Tukeakin.

    • Anonyymi

      Antivaparia kuumottaa kummasti.

    • Anonyymi

      Selkeästi sanottu selneä mutta laaja tehtävä.

    • Anonyymi

      Onko tällaiseen Suomessa tarvetta?

    • Anonyymi

      Kuulin joskus vähän väärin, että etuoikeuksien puolustaminen. Mutta sehän on antivaparimme heiniä.

    • Anonyymi

      Kyllähän tuota eka lausetta kannattaa säätää, jos sana edunvalvonta aiheuttaa kohtalaisia ajatuksia.

    • Anonyymi

      Onko etujärjestö parempi kuin edunvalvontajärjestö? Siinäpä pulma, joka pitäisi ratkaista vuonna 2023.

    • Anonyymi

      Riittääkö etu- ja ihmisoikeusjärjestö? Vai pelkkä ihmisoikrus- ja kulttuurijärjestö.

    • Anonyymi

      Viiko faktan sanoa jotenkin muuten.

    • Anonyymi

      Ei etuoikeus- vaan ihmisoikeusjärjestö.

    • Anonyymi

      Edunvalvonta-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestö? Etu-, oikeusturva ja kulttuurijärjestö?

    • Anonyymi

      Kolminaisuus..

    • Anonyymi

      Hyvä että toimitte. Tuki.

    • Anonyymi

      Tällainen on tarpeellista toimintaa. Valitettavasti.

    • Anonyymi

      Hyvä että olette olemassa.

    • Anonyymi

      Ihmisoikeus-, etu- ja kulttuurijärjestö.

    • Anonyymi

      Uudessa strategiaåaperissa se on lyhennetty muotoon "Etu-, ihmisoijeus- ja kulttuurijärjestö".

    • Anonyymi

      Tätä linjaa voi tukea liittymällä jäseneksi va-yhdistykseen.

    • Anonyymi

      Edunvalvontajärjestö on muutettu etujärjestöksi.

    • Anonyymi

      Syrjinnän poistaminen ja ehkäisy on sitä edunvalvontaa...

      • Anonyymi

        Syrjintä on epistä, ei kivaa.


    • Anonyymi

      Etujen puolustaminen on syrjinnän vastustamista, ei sen kummempaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      980
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      238
      775
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe