Uskonto ja maailmanloppu

Anonyymi

Uskovaisten maailmanlopun ennustelussa on aina tietty kaava.

Maailmanlopun lähestymisen merkiksi eli lopunajan merkiksi käy tapahtuma joka on dramaattinen ja poikkeuksellinen eli sitä ei ole tapahtunut "miesmuistiin". Ensilumen tulo on kyllä dramaattinen mutta ei poikkeuksellinen. Auringonpimennys on riittävän poikkeuksellinen ja varsinkin täydellinen pimennys on dramaattinen.

Luonnolliset tapahtumat yritetään selittää älyllisen toimijan kautta. Esim. vuonna 1604 tapahtunut Pälkäneveden purkautuminen Kostianvirran kautta Mallasveteen selitettiin Jumalan kostona ihmisten synneistä. Oikesti syynä on maankohoamisilmiön aiheuttama maankamaran hidas kallistuminen kaakkoa kohti. Sen ajan ihmiset olivat yleensä lukutaidottomia eikä siihen aikaan ymmärretty geologiasta vielä mitään, olivat nykyajan mittapuun mukaan "suoraan pusikosta". Lukutaidon yleistyminen ei tuhonnut tuon tyyppistä uskonnollisuutta. Aatelisia velvoittaa aateluus, höppänöitä höppänyys. Uskovainen leuhkii sillä kun hänen uskoonsa ei epäusko kuulu.

Vielä tänä päivänäkin ihmiset syyttelee naapureitaan järvenlaskusta. Siinä onkin uskovaisten maailmanlopunennustelun kolmas keskeinen piirre: syntipukit. Syntipukiksi kelpaa naapurit, sukulaiset ja perheenjäsenet. Syntipukin pitää olla riittävän lähellä.

7

313

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Matteuksen evankeliumi: 24:14
      Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille;
      ja sitten tulee loppu.

    • Olipas hauska blogi.

    • Anonyymi

      Moneen kertaanhan maailmanlopun olis jo pitänyt tulla, eikä ole edelleenkään tullut.

    • Anonyymi

      Mielisairaille naapurit ovat noitia.

    • Erittäin hieno kirjoitus.

    • Anonyymi

      2020-24 Viimeiseksi sovitaan Jerusalemista. Lopulta sovitaan palestiinalaisten kanssa ja myös Jerusalemista. Valerauhakehitys alkaa Israelin ja siitä etäämmällä olevien arabimaiden kanssa. (Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin, 1995).

      2021. Luopumuksen huippu laukaisee Antikristuksen tulon (2 Tess 2:4). Esimerkiksi kirkkojen siunaaminen homouden synnin tai alkaminen keskustella Jumalan silmäterän puhkaisemisesta, Jerusalemista pois Israelilta.

      2021/22. Putin putoaa Gorban taas tulla. Harri Veijosen hokema 20 vuoden ajalta.

      2021/22. Antikristuksen tulo. Gorba palaa valtaan Venäjällä. Ilmestyskirja: 17:8 Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.

      2022. Antikristuksen tulosta varmistuu se, että hän on viimeinen suuri Antikristus ja lopun profetian loppusarja toteutuu.

      2022-24. Suuri hysteerinen herätys. Gorban paluu synnyttää herätyksen alkaen Veijosen sivujen lukijoista.

      2022-23. Jo aikaisemmin kirjoitin, että Antikristus alkaa hioa rauhaa Lähi-Itään.

      2022-24 Toisessa vaiheessa menee Golan. Palestiinalaispapille (Munib, Apu 12. 8. 1994) voi vastata, ettei sekään Pirulle riitä kysymykseen pitävätkö Suomen sionistikristityt juutalaisten vetäytymistä Gazasta ja Jerikosta Paholaisesta lähtevänä. (Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin, 1995).

      2022-24. Maailma toivottaa tervetulleeksi miehen joka saa järjestyksen toivottomaan kansainväliseen tilanteeseen. (Novum 4, 1980). Antikristus selvittää Israelin ja palestiinalaisten kiistan.

      2022-24. Katso Ylkä tulee, lähtekää Häntä vastaan! Ymmärtäväiset viisaat yhtyvät aloittamaani keskiyön huutoon. (Matteus 25:6).

      2024. Jerusalem kansainvälistetään (Wahlvoord: Huomenna Harmagedon, 1974). Jerusalemista sekä Palestiinan että Israelin pääkaupunki (Veijonen 1995).

      2024. Rauha valmistuisi aikaisintaan tammikuun 15. 2025, viimeistään 2000 vuotta Kristuksen kuolemasta.

      2024/25. 6000 vuotta Aadamista tapahtuu. 2.Pietarin kirje: 3:8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä." Meille ei siis saa olla salassa, että 6000 vuotta Aadamista tapahtuu. Johannes Keplerin mukaan 6000 vuotta Aadamista on 2024. Itse sain kutsun 6000 vuotta Aadamista tapahtuu profeetaksi jo 1972 heittäessäni keihäsennätyksekseni 6000 cm tasan.

      2025 tammikuu. Pimeimmät ylistävät saavutettua "rauhaa" sanoen nyt on rauha ei hätää mitään oik. rauha ja turvallisuus. (1 Tess 5:3)

      2025 tammi-helmikuu. Seurakunnan lähtö yläilmoihin toteutuu noin viikko valerauhan teon jälkeen. 1335 päivää ennen Messiaan näkyvää paluuta (Daniel 12).

      2025 pääsiäinen. Antikristus hyökkää Jerusalemiin Suomenkin kautta.

      2025-. Menehtyvät peljätessään. Evankeliumi Luukkaan mukaan 21:26 Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.

      2028 11. 9. - Lehtimajanjuhla. Messias uskovaisineen saapuu taivaasta Öljymäelle Jerusalemiin.



      Harri Veijonen 1. 11. 2020. - Julkaisu ja levitys vapaa.

      http://wwnet.fi/users/veijone/

      • Anonyymi

        Sorry . Taivaan voimat järkkyy tähdet putoilee ,maanjäristys . The end . Älä esitä mitään muuta juutalainen Juudas .


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1732
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      105
      705
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      654
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      575
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      18
      549
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe