Koronaviruksen hallitseminen sen alkulähteillä

Lepakoiden on osoitettu levittävän koronavirusta.

Monilla eläinlajeilla on yhteyksiä viruksiiin, joten ne kuuluvat pääsääntöisesti maailmaamme eräänlaisina symbioottisina rakennelmina.

Mutta monetko muut eläinlajit levittävät ebola- ja koronavirusta eläimistää ihmisiin, kuten lepakkojen kohdalla on kyse.

Koska lepakoita Kauko-idässä on laaja-alaisesti, niin niiden hallitseminen voi olla ongelma, jo pelkästään sen vuoksi, että lepakoiden väitetään kuuluvan tärkeänä osana ravintoketjuun, koska ne syövät hyönteisiä.

Aivan kuin linnut eivät söisi hyönteisiä, tai miksi Suomessakin ihmiset rakentavat hyönteishotelleja, jos kerran hyönteiset muodostavat niin suuren uhkan muualla maailmassa lisääntyessään, että lepakoita tarvitaan ehdottomasti niiden syömiseen.

Eräät tahot väittävät 5G-asemien aiheuttaneen koronaviruksen leviämisen ihmisten keskuudessa, vaikka väitteitä ei ole pitävästi osoitettu.

Entä jos 5G-asemia käytettäisiin ihmisasumusten läheisyydessä tutkaa käyttäviä lepakoita vastaan, ja estettäisiin lepakoiden lisääntyminen ihmisasumusten välittömässä läheisyydessä.

Kai tällä voisi olla jonkinlaista ennaltaehkäisevää merkitystä virusten leviämisessä lepakoista ihmisiin ?

Ja niillä maaseutuasutuksilla, joissa ei 5G-verkkoa käytetä, voitaisiin viruskantojen esiintymistä tarkkailla ottamalla näytteitä, ja vertaamalla viruskantojen muuntumista ihmisille vaaralliseksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lepakoiden on osoitettu levittävän koronavirusta.

Monilla eläinlajeilla on yhteyksiä viruksiiin, joten ne kuuluvat pääsääntöisesti maailmaamme eräänlaisina symbioottisina rakennelmina.

Mutta monetko muut eläinlajit levittävät ebola- ja koronavirusta eläimistää ihmisiin, kuten lepakkojen kohdalla on kyse.

Koska lepakoita Kauko-idässä on laaja-alaisesti, niin niiden hallitseminen voi olla ongelma, jo pelkästään sen vuoksi, että lepakoiden väitetään kuuluvan tärkeänä osana ravintoketjuun, koska ne syövät hyönteisiä.

Aivan kuin linnut eivät söisi hyönteisiä, tai miksi Suomessakin ihmiset rakentavat hyönteishotelleja, jos kerran hyönteiset muodostavat niin suuren uhkan muualla maailmassa lisääntyessään, että lepakoita tarvitaan ehdottomasti niiden syömiseen.

Eräät tahot väittävät 5G-asemien aiheuttaneen koronaviruksen leviämisen ihmisten keskuudessa, vaikka väitteitä ei ole pitävästi osoitettu.

Entä jos 5G-asemia käytettäisiin ihmisasumusten läheisyydessä tutkaa käyttäviä lepakoita vastaan, ja estettäisiin lepakoiden lisääntyminen ihmisasumusten välittömässä läheisyydessä.

Kai tällä voisi olla jonkinlaista ennaltaehkäisevää merkitystä virusten leviämisessä lepakoista ihmisiin ?

Ja niillä maaseutuasutuksilla, joissa ei 5G-verkkoa käytetä, voitaisiin viruskantojen esiintymistä tarkkailla ottamalla näytteitä, ja vertaamalla viruskantojen muuntumista ihmisille vaaralliseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu