maailmankielet ikkuna ja ovi maailmaan ja hyvinvointiin.
20 suomalaiselta suuryritykseltä kysyttiin tarvitaanko niissä ruotsia.
Kaikki vastasivat, että EI tarvita.
Sen sijaan kaikki pitivät englantia välttämättömänä. Muistakin kielistä kuten ranska, saksa, espanja, kiina, venäjä, voi olla hyötyä, mutta niitä ei vaadita eikä tarvita. Englanti voi korvata myös suomen.
Kertovatko ruotsin opettajat tämän oppilaille? Varmasti ova kuulleet kyselyn tulokset.
20 suomalaiselta suuryritykseltä kysyttiin tarvitaanko niissä ruotsia.
Kaikki vastasivat, että EI tarvita.
Sen sijaan kaikki pitivät englantia välttämättömänä. Muistakin kielistä kuten ranska, saksa, espanja, kiina, venäjä, voi olla hyötyä, mutta niitä ei vaadita eikä tarvita. Englanti voi korvata myös suomen.
Kertovatko ruotsin opettajat tämän oppilaille? Varmasti ova kuulleet kyselyn tulokset.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Parin hrityksen edustajat sanoivat, että Ruotsissa käydessään he usein sanovat kokouksen alussa muutaman sanan ruotsiksi, mikä pehmentää tunnelmaa. Samoin tekevät myös ruotsalaiset.
Mutta taas lisättiin, että ruotsia ei tarvita.
Vapaaehtoisena ruotsin opiskelu on tietysti kohdallaan, mutta pakollisena ajan ja rahan hukkaa.
Toisin kuin suomi vähemmistöille
Ihmiset tietävät tämän kyllä.
Miksi tämä on niin vaikea pala ruotsipakon puolustajille?
Hyvä kysymys!
Siis MIKSI
Englanti voi korvata myös suomen, no niinhän se on koko ajan tekemässä ja nämä vain ruikuttavat "pakkoruotsista".
Englanti voi korvata myös suomen, no niinhän se on koko ajan tekemässä ja nämä vain ruikuttavat "pakkoruotsista".
"Pakkoruotsi" on todellakin pimennysverho, jonka takana englanti saa tehdä myyräntyötään vapaasti suomalaisen yhteiskunnan tuhoksi.
"Pakkoruotsi" on todellakin pimennysverho, jonka takana englanti saa tehdä myyräntyötään vapaasti suomalaisen yhteiskunnan tuhoksi.
Ruotsinkieliset eivät suostu kuulemaan ongelmista.
Kyllä ongelmat tiedetään, koska RKP:n keksimä pakkoruotsi nimenomaan suunniteltiin suomenkielisten kiusaksi ja ongelmaksi peruskoulusta yliopistoon saakka.
Uskon, että ongelmat tiedetään ja siksi tarvitaankin tällainen palstallakin näkyvä massiivinen svekojen uhriutumiskamppanja, jotta ruotsinkieliset voivat selittää itselleen, että pahat fennot ovat ansainneet pakkoruotsinsa ja hankaluutensa.
Svekomaanit ovat ongelmien järjestäjinä mestareita.
Pakkoruotsille nyt vain ei ole perusteita - mutta on paljon syitä, miksi siitä tulisi luopua.
Ei saatu Suomeen pakollista englantia, ei, vaan pakkoruotsi.
Kaikki pakkoruotsihankkeet ovat RKP:n käsialaa:
- peruskoulun pakkoruotsi 70-luvulla
- yliopistojen pakkovirkaruotsit 80-luvulla
- amk-ruotsit 90-luvulla
- virkamiesten kielitaitolaki 00-luvulla
- alakouluun varhaistettu pakkoruotsi 10-luvulla
- yritys tehdä ruotsin yo-kokeesta pakollinen 20-luku?
Noloa. Ja edelleen niiden on pakko vähätellä ja mustamaalata englantia, jotta heidän pakkoruotsinsa muka olisi muka hyvä. Pakkoruotsi nyt vaan ei ole hyvä kenellekään.
"Ei saatu Suomeen pakollista englantia, ei, vaan pakkoruotsi."
Ja sekös sinua tuntuu vieläkin harmittavan, pakkoenglannittaja, kun maahan ei saatu virallista pakkeonglantia ainostaan vian käytännön sellainen tuhoamaan suomalaisten kielivarantoa ja sulkemaan patona yhteyksiä maailmalle.
Ja hyvin tuossa onkin onnistuttu, jos jotain ei ole saatavilla englanniksi, sitä ei ole olemassa suomalaisille.
Huomautan.
Kyllä se pakkoruotsitus, joka on tuhonnut Suomen kieliavarannon. Usko nyt vihdoin totuus!
Ihan ok hobby on ruotsin kieli.
Valinnaisena
Huomautan.
Se on nimenomaan pakkoenglanti joka on tuhonnut Suomen kielivarannon.
Tämän yksinkertaisen totuuden pystyy havaitsemaan jokainen vähänkin ajatteleva ihminen.
Pakkoruotsi++estää+yhden+tärkeämmän+maailmankielen+oppimisen+peruskoulussa+ja+lukiossa.++Suomessa+on+oppivelvollisuus,+joka+on+myös+oikeus.+Lapset+ja+nuoret+saavat+ilmaisen+opetuksen+ja+ilmaisen+kouluruokailun.+
Lapset+odottavat+kouluikää+innostunein+mielin+-+kun+tulet+isoksi,+pääset+kouluun+ja+isi+ostaa+koulurepun.+
Sitten+lapsille+ja+nuorille+aletaan++pakkosyöttää+pakkoruotsia,+pienen+vähemmistön+kieltä,+jota+useimmat+eivät+ole+ikinä+edes+kuulleet+eivätkä+tule+koskaan+tarvitsemaan.
Kaikki+se+hoopotus+ja+kiusa++4,78+%:n+väestön+takia,+joista+suurin+osa+osaa+myös+suomea+äidinkielen+veroisesti.
Opetus- ja kulttuuritoimi sekä terveys- ja sosiaalitoimi vievät valtion budjetista leijonanosan.
Näitäkin ministeriöitä ja kuntien koulutointa kuormittaa ruotsinkieliset virkamiehet, jotka tekevät enemmän kuin palkkansa edestä vahinkoa.
Tiedotan.
Fennomaanifaktan ei tarvitse olla totta.