Hellou
Oon parikymppinen synnyttämätön tyttö ja viikko sitten perjantaina mulle asennettin ensimmäistä kertaa kuparikierukka, nova t 380. Vaihdoin e-pillereistä kierukkaan moninaisten ongelmien vuoksi. Ennen kierukan asennusta lääkärin suosituksesta tein raskaustestin joka oli negatiivinen, kuukautiset olivatkin juuri alkamassa.
Sekä kohdun mittaaminen että itse kierukan asennus teki valtavan kipeää. Oikein hätkähdin kipua ja kyyneleet silmissä yritin pysyä paikallaan ja rentona. Asennuksen jälkeen pahimmat kivut hälveni ja pääsin lähtemään kotiin. Kuukautiset tuntuivat alkaneen ja varmasti asennuksesta johtuvaa vuotoa oli myös. Asennus päivänä tuntui jonkin verran kipua ja se päivä menikin pitkälti lepäillessä.
Lauantaina tuli vielä runsaammin vuotoa, mutta sen jälkeen verinen vuoto ja kaikki kivut loppuivat kuin seinään.
Kuitenkin olen huomannut melko paljon limaista vuotoa, alkuun rusehtavaa, sitten kirkasta ja kellertävääkin.
Onko normaalia, että menkat ikäänkuin loppuu kesken ja tulee vain limaista vuotoa? (Vuodon haju ehkä hieman poikkeaa aiemmasta, se on kuitenkin happaman hajuista ei tympeän, mutta muuten ei esimerkiksi mitään tulehdukseen viittaavia oireita, kutinaa, kipua ym.) Yleensä kuukautisvuoto kestää 5päivää nyt kierukan asennuksen jälkeen vain 2 päivää.
Minkäänlaisia kipuja minulla ei ole, nyt myös tunnen kierukan narut sormin, joten olettaisin kierukan olevan paikallaan?
Eilen kokeiltiin ensimmäistä kertaa yhdyntää kondomin kanssa eikä siitä aiheutunut kipua/vuotoa. Voikohan kondomin jättää jo pois? Kuulostaako kokemukseni normaalilta?
Ensimmäinen kuparikierukka
Anonyymi
0
69
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401562Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98906
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31696