Onko Suomi Lintukoto?

Anonyymi

Neuvostoliitto tuli ja meni. Meillä suoranaisesti pelättiin keskustella aiheista jotka saattaisivat vaikuttaa maidemme välisiin suhteisiin. Nyt olemme samassa tilanteessa Venäjän kanssa. Edelleenkin löytyy varottavaa. Tappaminen Syyriassa jatkuu. Ei coronavirus sitä mitenkään rajoita. Venäjä on aiheuttanut nykyhistorian suurimman humanitäärisen katastrofin sitten toisen maailmansodan eikä EU pysty tekemään mitään sen pysäyttämiseksi. EU:n kyvyttömyys näkyy vähän joka asiassa. Me rahoitamme Irania mutta emme pysty auttamaan viruksesta kärsiviä maita kuten esim. Italiaa.
Uusimpana tulokkaana Venäjän rinnalle on tullut Kiina. Yritykset kaikkialta maailmasta ovat hakeutuneet sinne halvan työvoiman innoittamina näin rikastuttaen omistajiaan. Olemme nostaneet maan elintasoa pisteeseen jossa pärjäävät jo omillaan. Kiina on suoranaisesti varastaut sinne viedyn teknologian. Samaan malliin kuin Venäjä aikanaan ja sama jatkunee.
Joskus aikoinaan Suomi oli jollain tapaa vaatimassa ihmisoikeuksia mailta joiden kanssa se halusi käydä esim. kauppaa. Ne ajat ovat menneet. Kiina polkee ihmisoikeuksia surutta. Siellä käydään elinkauppaa jonka johdosta on tapettu satoja tuhansia ihmisiä. Esim. vuosien 1999 - 2006 aikana tehtiin 10.000 elinsiirtoa (munuaiset, maksa, ym.) vuodessa. Eikä tahti siitään ole muuttunut. Muualla maailmassa elinsiirtoa joutuu odottamaan 1 - 2 vuotta mutta heillä se onnistuu viikossa ja parhaimmillaan muutamassa tunnissa. Heidän mukaansa vapaaehtoisia luovuttajia löytyy kuin myös kuolemaan tuomittuja. Falun Gong on muutama miljoonainen ryhmä ihmisiä joita otetaan kiinni ja joita käytetään elinkaupassa. On jopa sairaaloita joissa ihmisiä avataan jopa elävinä, puuduttamatta ja ruumiit poltetaan. Kiduttaminen on maassa jokapäiväistä. Jälleen koulutukseen joutuneita kidutetaan päivittäin. Kaduilla kiinniotettuja ihmisiä potkitaan ja hakataan surutta. Tämä ei millään tavoin hetkauta meitä suomalaisia. Kauppaa on käytävä ihmishenkienkin uhalla. Onko se sitä, ettei meille asiasta puhuta, ei tiedetä? Siihenkö vedotaan?
Valehtelukulttuuri on tätä päivää. Venäjän Lavrov on tästä surullisen kuuluisa. Hän on Venäjän kasvot. Iran on toinen hyvä esimerkki. Pahimpia rikollisia joita Suomi EU:n nojaten avustaa. Uskotaan kaikki mitä sille valehdellaan. Aivan käsittämätöntä. Ymmärrys hoi älä jätä. Ja pahimpana kaikessa tämä Kiina. Nyt heillä on jopa varaa uhata. Australia sai sen karvaasti tuta, kuten monet muutkin. Korona-virus alkoi Wuhanista. Se on laboratorio tuote. Aluksi Kiina sanoi sen karanneen eläintorilta. Nyt he sanovat, ettei heillä tälläisiä toreja ole lainkaan.
Ja tämä WHO. Samaan kategoriaan kuuluu sekin. Suomi jopa lisäsi avustusmäärärahoja. Tämä WHO:n pomo on Etiopian marxsistisen hallituksen entinen terveysministeri. Kiina avustaa maata huomattavalla rahasummilla johtaen vääjäämättä hyviin ystävyyssuhteisiin. Päätelkää itse miksi kaikki mitä Kiina tekee ja sanoo on esimerkillistä. Muun maailman tulisi ottaa oppia Kiinasta.

Miten ja minne tätä Suomilaivaa oikein johdetaan? Mutta teille jotka olette englannin kielen taitoisia ja kiinnostuneita mitä oikeasti maailmalla tapahtuu annan YouTube'sta pari kanavaa mitä katsella.
Eka: How WHO Corruption Helped It To Spread/China Uncensored
Toka: Leaked Document Show Hid Info On Virus Human Transmission/Cross Roads/Joshua Philipp. Hän on maailmalla kuuluisa tutkiva reportteri.
Paljonkin olisi sanottavaa mutta tämä lyhykäisyydessään on tässä.

3

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taisi unohtua tarinastasi se miten on mahdollista 10.000 elinsiirtoa vuodessa. Elinsiirtoa tarvitsevat, ympäri maailmaa, matkustivat Kiinaan, jäihän odotusaika lyhkäiseksi. Siis bisnestä. Ei se halpaa ollut. Pari sataa tuhatta dollaria/elin. Kiina tarvitsi ulkomaan valuuttaa kaupankäyntiin sillä jeneillä ei saanut mitään ostetuksi. Tapetun luovuttajan hinnaksi vallan kohtuullinen. CCP on hirviö puolueeksi. Suomen olisi parempi pysyä erossa tekemisissään tällaisen hirviön kanssa. Kiina käyttää myös hyväkseen kehittyviä maita bisneksillään saattaen ne velkavankeuteen ja käskyvaltansa piiriin. Kaikki tänä päivänä Kiinasta tuleva tieto on täysin epäuskottavaa.

    • Anonyymi

      Kiinassa tapettiin myös miljoonia lapsia kun maassa oli yksi lapsi/talous politiikka. Mutta nyt Kiina on tapattamassa lisää kansalaisiaan coronaviruksen johdosta. CCP on kanisteri porukka joka ei välitä tippaakaan montako kansalaista maassa kuolee. Virusepidemian tappamia jo nyt saattaa olla useita miljoonia sillä viimeisten tietojen mukaan epidemia on karannut käsistä.
      Suomessa ollaan iloisia kun kauppa alkaa taas käymään Kiinan kanssa. Nämä ahneet paskiaiset menivät sinne voittojen toivossa ja voittoja he saivatkin. Mutta nyt on viimeinen hetki vetää kaikki toiminta maasta pois.

    • Anonyymi

      Lintukoto on ollutta ja mennyttä. Mutta jotenkin käsittämätöntä on että täällä suomessa voi jotkut terrorisoida jo koulussa taitaa olla joidenkin mielestä etu mitä törkeämpi on jo koulussa ja jopa joutuu lopettamaan koulunsa kesken kun aiheuttaa toisille/ toiselle vahinkoa tämä yhteiskunta on muuttunut niin alimmasta yhteiskunta luokasta ylimpään sillä siellähän ne johtajat yleensä on ja niin ollen hekin kannustavat sen kaltaiseen käyttäytymiseen mistä pitäisi olla rangaistus. Aivan selvästi sellainen joka tekee muiden elämästä yhtä h###ttiä saa vielä palkinnon ja kehuja eikä tarvitse Kiinasta esimerkkiä etsiä teitä ihmisoikeusloukkaajia on täällä Suomessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      241
      2014
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1617
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1260
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      972
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      770
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      761
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      725
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe