Ehdottomasti ei nyt kouluun, parinviikon takia

Toivottavasti keskusta ymmärtää nyt parhaiten ja estää tämän hälmöyden, levittää nyt tauti laajasti.

Uutta tietoa koronaviruksesta: tartuttavatko lapset sittenkin samalla lailla kuin aikuiset?
Lasten tartuttavuudesta on saatu hieman lisätietoa, mutta vieläkin sitä on vaikea arvioida tarkasti, sanovat asiantuntijat.

Saksalainen virologi Christian Drosten julkaisi tiiminsä kanssa tutkimuksen, jonka mukaan lapset voivat olla yhtä tartuttavia kuin aikuiset.
– Näiden tulosten perusteella meidän on varottava koulujen ja päiväkotien rajoittamatonta avaamista nykyisessä tilanteessa, tutkijat totesivat.

Suomessa varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa palataan lähiopetukseen 14. toukokuuta, tämän hetkisen tiedon mukaan mitä opetusministeri Li Andersson (vas)on kertonut.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Li Andessonin nyt alkaa pitään lähinnä omilleen luentoja, jossa kertoo kuinka tärkeää on opiskella, jos se sieltä päästä vähän aukeaisi opikelu ja sitten työ halukkuus. Tuo kahdenviikon aika ei ole mitään opiskelun kannalta, kun pitää varoa toisia ja muita sitten koulun ulkopuolella.

Äänestä

Tajuatko sinä copypastetessasi oikein että tuo oli vain yksi tutkimus minkä tulokset on ihan käytännön tasollakin kiistetty. Viimeksi viime torstain A-Studiossa.
Mutta jatka toki persuspämmäämistäsi ihan omaksi iloksesi.

Äänestä

Eikun pennut kouluunperkele...

Äänestä

Opettajat voisivat kompensoida menetetyn lähiopetusajan pitämälllä koulut auki juhannukseen :-)))))))))))))))


Tätä ei kukaan opetushallituksessa eikä opettajien suunnalla edes harkitse, vaikka kesä onkin opettajille palkallista aikaa.

Äänestä
  • ….ehkö kokoomus harkitsee tätä.

    Kokoomushan on maan sivistyspuolue :-)))))

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Toivottavasti keskusta ymmärtää nyt parhaiten ja estää tämän hälmöyden, levittää nyt tauti laajasti.

Uutta tietoa koronaviruksesta: tartuttavatko lapset sittenkin samalla lailla kuin aikuiset?
Lasten tartuttavuudesta on saatu hieman lisätietoa, mutta vieläkin sitä on vaikea arvioida tarkasti, sanovat asiantuntijat.

Saksalainen virologi Christian Drosten julkaisi tiiminsä kanssa tutkimuksen, jonka mukaan lapset voivat olla yhtä tartuttavia kuin aikuiset.
– Näiden tulosten perusteella meidän on varottava koulujen ja päiväkotien rajoittamatonta avaamista nykyisessä tilanteessa, tutkijat totesivat.

Suomessa varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa palataan lähiopetukseen 14. toukokuuta, tämän hetkisen tiedon mukaan mitä opetusministeri Li Andersson (vas)on kertonut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu