PS ja uskonnottomuus sekä uskonnonvapaus

Seuraavassa VA-lehdessä on kirjoitukseni Perussuomalaisista. Nyt on sopiva aika kertoa mistä uskontoihin, uskonnottomuuteen, uskonnonvapauteen ja kirkon ja valtion eroon liittyvästä haluaisi siinä mainittavan.
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

uskomattoman helppo googla
mepin raportti brysselistä
kun muuten ei voi välittää

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuolla löytyy Huhtasaaren video jonka alla tekstinä "Britannian ero EU:sta mahdollistaa valtiolle omat lait, rajat sekä kauppasopimukset."

    Miten brexit liittyy uskontoihin ja uskonnonvapauteen?

    Valtava hajonta ateisti-Halla-ahon ja kreationisti-Huhtasaaren välillä on toki mainittava.

    Äänestä

lisää googlattavaa
Jos me emme puolusta länsimaista demokratiaa
Kristillisyys on uhattuna, kansallista luterilaista
on näissä vielä 2 kpl

Äänestä

googlausta voi kolmella jatkaa
uskontokritiikin kriminalisoiminen ei suojele maltillisia
Uusi Suomi laittoi Huhtasaaren kirjoituskieltoon
tullut nopeasti Suomen toiseksi yleisin uskontokunta

Äänestä
  • Siis mikä on Suomen toiseksi yleisin uskontokunta? islam? vai joku muu, tuosta ei nyt saanut selvää.
    Jokatapauksessa kysymys tästä: halutaanko tälle Suomen toiseksi yleisimmälle uskontokunnalla antaa ennemmin tai myöhemmin samanlainen erityisasema julkisen vallan osana, verotusoikeuksina, suorana pääsynä koululaitoksen arkeen jne jne?
    Jos kyllä, mitään erityistä ei tarvitse tehdä, meillähän on jo malli jonka pohjalta toimia (ev.lut ja ort. kirkot)
    Jos taa ei, miten estää tämä? Sanotaan ei että ei käy, kun ei käy, mutta miten tämä perustellaan uskottavasti? Toinen vaihtoehto on, että puretaan jo nykyistä uskontokuntien erityisasemaa lainsäädännöstä ja julkisesesta vallasta, jolloin ei ole enää mitään perustetta mihin vedota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis mikä on Suomen toiseksi yleisin uskontokunta? islam? vai joku muu, tuosta ei nyt saanut selvää.
    Jokatapauksessa kysymys tästä: halutaanko tälle Suomen toiseksi yleisimmälle uskontokunnalla antaa ennemmin tai myöhemmin samanlainen erityisasema julkisen vallan osana, verotusoikeuksina, suorana pääsynä koululaitoksen arkeen jne jne?
    Jos kyllä, mitään erityistä ei tarvitse tehdä, meillähän on jo malli jonka pohjalta toimia (ev.lut ja ort. kirkot)
    Jos taa ei, miten estää tämä? Sanotaan ei että ei käy, kun ei käy, mutta miten tämä perustellaan uskottavasti? Toinen vaihtoehto on, että puretaan jo nykyistä uskontokuntien erityisasemaa lainsäädännöstä ja julkisesesta vallasta, jolloin ei ole enää mitään perustetta mihin vedota.

    Islamia ja matua ei saa pois kukaan
    jos ne on tänne päästetty
    Ei Halla- aho ei kukaan, irreversiibeli tilanne

    Hallituksen saa ulos nopeasti, 4 vuotta, samoin luterilaisen kirkon hitaasti

    Äänestä

"Tuolla löytyy Huhtasaaren video jonka alla tekstinä "Britannian ero EU:sta mahdollistaa valtiolle omat lait, rajat sekä kauppasopimukset."
Miten brexit liittyy uskontoihin ja uskonnonvapauteen?

Valtava hajonta ateisti-Halla-ahon ja kreationisti-Huhtasaaren välillä on toki mainittava.""

Varmaan. Käytätkö Halosesta nimeä kreationisti?
Oletko äänestänyt kreationisti-Halosta?

Brexit on suora seuraus uskonnosta ja uskonpuhdistuksesta
Brexit ei ole syntynyt EU:n myötä, vaan vajaa 500 vuotta sitten
ja brexitejä on tavallaan jopa kaksi ennen BoJon brexitiä
Roomalaisten ja Henrikin aiheutama

Henrik ilmoitti, että Englanti tekee brexitin, jotta valtio pääsee eroon Paavista ja hän vaimostaan Katariinasta ja uusiin naimisiin. Boris Bojo Johnsonia pidetään hallitsijana Churchillin ja Henrikin yhdelmä

Äänestä
  • Aloittaja

    "Kehitysopin mukaan nytkin pitäisi olla kehitysvaiheessa olevia ‘puoli-apina-ihmisiä’ jossakin, ei kuitenkaan ole. Apinat syntyvät aina apinoina niinkuin kaikki muutkin lajit. Ihminen syntyy aina ihmisenä."

    Onko tuo aito sitaatti Huhtasaarelta? Entä löydätkö Haloselta jotain vastaavaa?

    Hiukan menee nyt kaukaa haetuksi tämä brexitin ja uskonnon yhteys.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Huhtasaari on biologiassa väärässä
    mutta hän ajaa kansallista etua

    Sinä olet väärässä yhteiskunnallisesti tukemalla haloslsisia
    Halonen on Suomen syöjä

    Valintoja on tehtävä mutta Halla-ahon linjalla ei ole vaihtoehtoa nyt

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huhtasaari on biologiassa väärässä
    mutta hän ajaa kansallista etua

    Sinä olet väärässä yhteiskunnallisesti tukemalla haloslsisia
    Halonen on Suomen syöjä

    Valintoja on tehtävä mutta Halla-ahon linjalla ei ole vaihtoehtoa nyt

    Halla-ahon linjalle on vaihtoehtoja: demokratia ja tasa-arvo. Populismilla ei ole muita ratkaisuja kuin rakentaa itse viholliskuvia ja luoda ongelmia joihin tarjota näennäisratkaisuja.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-ahon linjalle on vaihtoehtoja: demokratia ja tasa-arvo. Populismilla ei ole muita ratkaisuja kuin rakentaa itse viholliskuvia ja luoda ongelmia joihin tarjota näennäisratkaisuja.

    Pääsihteerin kommentti yllä. Hän joutui suinpäin pakenemaan luokkataistelussa
    kun Gorba tuli ja tuhosi pääkonttorin ja piilottelee nyt vapareissa tehden puoluetyötä Vantaan osastolle

    Pääsihteerin luokkataistelu ei ollut ratkaisu mihinkään eikä Marxin työnarvoteoria
    kun Nliitossa ei saatu edes vientituotteita aikaan, varastettiin öljyä vähemmistökansallisuuksilta
    ja pääsihteri juoksi vappumarssissa tukemassa Nliiton kompuolueen kokemusta luokkataistelussa

    Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton? Entä menisitkö tämän järjestämään protuleriin vakavalla naamalla?

    Jos kommenttisi oli tarkoitettu vastauksena minulla, niin voin kertoa että
    a) en ole pääsihteeri
    b) "luokkataistelu" ei ole minun juttuni
    c) en tee puolue. tai muutakaan työtä vapareille. muuten töitä kyllä yksitysellä sektorilla
    d) vantaalla käyn harvoin, lähinnä ostoksilla tai lentokentällä
    e) vappumarssille olen osallistut n 5 vuotiaana muumana minuutin ajan vaadittuani päästä mukaan kun se näyttä minusta hauskalta
    f) en järjestä mitään leireijä. toivon tosin, että olisin voinut aikoinaan osallistua protu-leirille rippikoulun sijaan, mutta silloin ei ollut paremmasta tietoa
    g) haluaisin kyllä myydä käytetyn autoni, mutta teen kaupat mieluummin autoliikkeen kanssa kuin millään tavalla 24-palstaan liittyen.

    Mutta kaikella tällä on hyvin vähän tekemistä aiemman kommenttini kanssa: mielestäni Halla-ahon linja on myrkyllistä oikeistopopulismiä ja uskonnollisten ja poliittisten ääriliikkeiden kanssa flirttailua ja demokraattisten instituutioiden ja laillisuuden nakertamista, ja sille on selkeänä vaihtoehtona demokratian ja tasa-arvon tukeminen.

    Äänestä

Hyvä mutta äärivasemmistolainen olet

On ihmeellistä että erilaatuisia äärivasemmistolaisia kuten ylläoleva
on paossa vapareissa

Mistä se johtuu, Jori ei vaikuta äärivasemmistolaiselta

vaan addiktoituneelta demarilta jolla on menestys eroakirkosta-sivusto joka on vetänyt hänet mukaan sekundaporukkoihin humanistisossuja ja vaparikommareita
joiden kanssa aika kuluu muun riitelyn ohessa

Näiden komusossujen liikkeet ovat kaatuneet (skp skdl sol ...) tai eivät ole ottaneet tulta (attac, maailman sosiaalifoorumi ...) kaikki kuivui pystyyn ja jämä istuu kuka missäkin kuten vapareissa

Suomi24 palstalla käydään eipäsjuupas keskustelua ilmeisestä asiasta, äärivasemmistolaisilal ryyditetty punavihreä kupla jota väkisin pidetään pystyssä byrokratiahömpällä sotilasvaloista protuleireistä krematoroista ...

kun oleellinen sidosvoima on kiinteistötulot joilla halutaan ylläpitää muuta kuten matkailua ja hiekkalaatikkovaltaa ja kutsuja johonkin nurkkatilaisuuksiin ja pääsihteeri pitää vaalisivuna vapareiden sivua sopivan kokoisilla kuvilla ja tyhjänpäiväisten kirjoitusten tulvalla

Äänestä
  • Oliko tämä kommenttisi edelleen minulle, liittyen ylläolevaan halla-ahon oikeistopopulismi vs demokratio -kommenttiini?
    Jos oli, niin nyt olen hyvin kiinnostunut. Mihin oikein pohjaat väitteesi "äärivasemmistolaisuudestani"? Siihenkö, että kannatan demokratiaa ja tasa-arvoa? Minusta näiden kannattaminen ei ole äärivasemmistolaista, vaan näiden pitäisi olla itsestäänselvyys Suomessa niin poliittisessa vasemmistossa, keskustassa kuin oikeistossakin. Vanhastaan äärivasemmiston demokratia- ja tasa-arvokäsitys on ollut jokseenkin ongelmallinen, enkä näe että harvalukuiset kovan linjan kommunistit edellenkään mitenkään mallikelpoisesti ajaisivat demokratiaa ja tasa-arvoisuutta. Kuitenkin, näitä paljon vaarallisempaa jo ihan kannatusmittaustenkin valossa on halla-aholaisten edustama demokratian nakertaminen ja demokratian vastaisen toiminnan legitimiteetin hakeminen populismin keinoin. Polittisella koordinaatistolla on toivoakseni laajempi skaala kuin äärioikeiston (ja uskonnollisuuden) kanssa flirttaileva oikestopopulismi ja "äärivasemimmisto" (johon muka niputtuisivat kaikki muut kuin oikeistopopulismin kannattajat).

    Nimittäin, jos demokratia, tasa-arvo, moniarvoisuus ja maallistunut tapakulttuuri (ml hautajauskäytönnöt, uskonnottomuus, oikeus olla vannomatta olemattomien jumaluuksien nimeen jne, sateenkaariperheet yms) ovat vain vasemmiston arvomaailmaan sopivia, niin silloin ongelma ei ole vasemmiston vaan pikemminkin koko muun poliittisen skaalan ongelma. "vanhaan kunnon" yhtenäiskulttuuriin ei loppujen lopuksi kaipaa kovinkaan moni, jos sen sisältöä alettaisiin pohtia rehellisesti ja avoimesti eikä halpojen populististen heittojen pohjalta. Kaikki tämä voi tehdä minusta sinun silmissäsi minun puolestani vaikka kommunistin, mutta tähän mennessä kaikissa vaaleissa en ole kertaakaan äänestänyt edes demareita. Vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko tämä kommenttisi edelleen minulle, liittyen ylläolevaan halla-ahon oikeistopopulismi vs demokratio -kommenttiini?

    Pelkkää sanahelinää äärivasemmistolaiselta

    Kukaan demokratiaa kannattava ei istu järjestössä jossa pääsihteeri on vantaalaista kansandemokraatti ja järjestössä joka mainostaa protuleirejä joissa puuhastelee opetajana tai jotain vapaa liikkuvuus-hörhö
    joka
    kannattaa siis kehitysmaista Eurooppaan pyrkiville laittomille toimeentulo-oikeuksia
    kansalaisoikeuksien tapaan
    kirjoittelemalle sellaisten sivulle

    kansalaisoikeus EI OLE IHMISOIKEUS eikä sodan pakeneminen kuulu Geneven sopimukseen perusteeksi pakolaisuudelle

    Rauhoitu hyvä ihminen.Minun puolestani pääsihteeri saa olla ulkoavaruuden liskoihmisiä niin pitkään kuin se ei vaikuta järjestön toimintaan tai tavoitteisiin.

    Muuten tuollainen hysteeriseltä vaikuttava kommunismin ja ties minkä äärivasemmistolaisuuden ym pelko ei oikein ole tässä ajassa kiinni. Kommunismin uusi nousu ei ole mitenkään nähtävissä, ja hyvä niin. Paljon suurempi ja todellisempi uhka yhteiskunnalle ja ympäristölle on oikeistopopulismi liitännäisilmiöineen ja rajoittamaton markkinataluoskapitalismi (tosin, onneksi yrityksillä voi todistettavasti olla muitankin ohjaavia arvoja kuin lyhyen tähtäimen voitontavoittelu).

    Äänestä

Jälleen osoitus siitä, että vapaa-ajattelijat joutuvat ottamaan huomioon tämän palstan kirjoittelun. Palstalla on merkitystä Va-liiton kritiikissä ja ihmiset lukevat palstaa. Silmät ovat avautumassa liitossa. Jorin on pakko reagoida. Olisikohan syöte tullut taistolaispääsihteeriltä?

Jatkamme edelleen tosiasioiden paljastamista vaparipropagandan tiivistymisestä huolimatta! Erotkaa vapareista!

Äänestä
  • Mikä "kritiikki"? Satunnaisten faktanmurusten kuorrottamista sekavilla kuvitelmilla ja vääristelylläkö? Koska todellista kriittistä, argumentoivaa keskustelua vapaa-ajattelijoista täällä näkee todella todella harvoin. "Tosiasioilla" on melko vähän merktiystä, jos ne irrotetaan asiayhteydestään ja murjotaan sen jäljkeen lähes tunnistamattomiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä "kritiikki"? Satunnaisten faktanmurusten kuorrottamista sekavilla kuvitelmilla ja vääristelylläkö? Koska todellista kriittistä, argumentoivaa keskustelua vapaa-ajattelijoista täällä näkee todella todella harvoin. "Tosiasioilla" on melko vähän merktiystä, jos ne irrotetaan asiayhteydestään ja murjotaan sen jäljkeen lähes tunnistamattomiksi.

    Kukaan ei kritisoi byrokratiafuulaa krematorioista jne.
    vaan paljastuksen kohteena on vapareiden ideologinen toiminta
    peitejärjestönä

    Miksi mielestäsi vapareissa on niin paljon äärivasemmistolaista porukkaa
    illegaaleille oikeuksia joita tulee pajon ja maksvat maltaita

    keskustelun avaamista 2 miljardisen muslimiväestön kanssa, naurakaa
    vapari yrittää muuttaa sharian lakia ei edes naurata enää

    eli tällaista fuulaa tuutista

    Voistiko muotoilla yhden näistä kerrallaan selkeämmin argumentoiduksi kommentiksi perusteluineen? En nimittäin saa näistä tällaisenaan mitenkään kiini keskustelun pohjaksi.

    Äänestä

  • Kuka reagoi mihin? Edellisessä lehdessähän jo oli juttu SDP:stä ja siinä kerrottiin että kaikki puolueet tullaan käymään läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voistiko muotoilla yhden näistä kerrallaan selkeämmin argumentoiduksi kommentiksi perusteluineen? En nimittäin saa näistä tällaisenaan mitenkään kiini keskustelun pohjaksi.

    Eikö kristillisdemokraatit ole jo käyty vapareissa läpi räsäsen potkimisen kautta?

    ota kiinni mistä saat catch-as-catch-can

    Äänestä

Henkilöllä jota ei ole bannattu ainakin silloin tällöin ei ehkä ole mitään sanottavaa
Onko vapareita pantu kirjoituskieltoon?

Uusi Suomi laittoi Huhtasaaren kirjoituskieltoon
googl
Mitä islamista ja Euroopan unionista saa Suomessa sanoa
glaa

Äänestä
  • Sananvapaus ei tarkoita vapautta vastuusta. EIkä milläänj julkaisualustalla ole velvollisuutta julkaista mitä tahansa mitä kirjoittavat pitävät vapautenaan näppäimistöltään päästää. Sanavapautta käyttäessään täytyy muistaa myös vastuu sanomisistaan.

    Äänestä

Mene mökkiisi vastuinesi kun katsot ylen ja hesarin valehtelua

Äänestä

Yle, verorahoilla elätetty vanhoja uutisia levittävä omin painotuksin toimittajien ideologiaa levittävä punavihreä kupla
goog
Yle myöntää julkaisseensa valeuutisen
laa

Äänestä
  • Kerro vähän myös persukuplastasi. Olisi kiintoisaa kuulla itsearviotasi.

    1Äänestä

Nyt Suomen on valittava puolensa eurokiistassa 1 tai valmistauduttava maksamaan https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006505482.html
Suomella on täysi työ ensin elvyttää ja heti perään trimmata omaa taloutta. Siksi on korkea aika päättää, riittääkö halua ja varaa tehdä sama muiden maiden puolesta

Äänestä

Suomen on valittava 2. Suomi saisi kyllä edelleen rahoitusta edullisesti markkinoilta, mutta Italian kaltaisten maiden tilanne on toinen. He eivät ole talouskasvun vuosinaan keränneet puskureita vaan luottavat muiden maiden apuun, haluaahan EU pitää ”onnistuneen rahaliiton” fasadia pystyssä https://www.suomenuutiset.fi/hakkarainen-euroopparadiossa-maamme-tulevista-koronavastuista-paatetaan-eussa-pian-onko-tama-oikeudenmukaista-onko-suomi-paattavissa-poydissa-vai-niiden-alla/ Suomi muiden mukana tulee maksamaan Italiankin velat, ettei euroalue hajoa. Italian taloudessahan meni huonosti jo ennen koronaa

Äänestä
  • En ihan tarkoittanut talouspolitiikkaa. EU ei erityisesti kuulu tälle foorumille, Paitsi että valtiokirkko ei kuulu eurooppalaisiin arvoihin. Mutta Sinä siis vaan kovasti paimennat ihmisiä iloisiksi kirkolllisveron maksajiksi ja valtiokirkon puolustajiksi? Onko siinä mitään jääkee? kysyisi jo pikkupoikakin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ihan tarkoittanut talouspolitiikkaa. EU ei erityisesti kuulu tälle foorumille, Paitsi että valtiokirkko ei kuulu eurooppalaisiin arvoihin. Mutta Sinä siis vaan kovasti paimennat ihmisiä iloisiksi kirkolllisveron maksajiksi ja valtiokirkon puolustajiksi? Onko siinä mitään jääkee? kysyisi jo pikkupoikakin!

    Eihän pääsihteerikään kuulu tälle foorumille kommunitipainotteisin tasa-arvokäsityksineen

    EU on KATOLINEN Välimeren maiden projekti jossa jonkinlainen poikkeus on Saksa, josta edellinen vielä elossa oleva Paavi tuli

    Brexit liittyy saumatta katolisuuteen joka myös sen takia vahvistuu EUssa Englannin poistumisen

    EU vaikuttaa talouden ja maahanmuuton kautta uskontoon

    Vapaa-ajattelijoiden VALn johto on oleellisesti vasemmistolaisia postmodernistisekoilijoita punavihreässä kuplassa, ne pyöritelevät irrallaan reaalimaailmasta hiekkalatikkoaan, jossa näkevät vain hiekkalaatikon

    Äänestä

Ryhmät, jotka hylkivät Vapaa- ajattelijoiden liittoa VAL tukevat usein PS. Vähemmistöjen kuten työväenluokan, homoseksuaalien ja juutalaisten joukossa Perussuomalaiset PS on suosituin puolue samoin Skp/Skdl-työläisten (lasten)lapsien. Osa PS syö koshertyylillä ruokavaliossa (mm. 3. Mooseksen kirjassa mainittujen sallittujen ja kiellettyjen syötävien osalta), vaikka ei noudata kosher-säännöksiä. Suomen juutalaiset pelkäävät VAL ja muslimeita, Israelin ei. Eduskunnassa Zysse tietää

Äänestä
Aloittaja

Yllä kysyttiin persukuplasta.

Ajatteletko koskaan, että myös Suomen Uutiset voi kirjoittaa asioista omasta näkökulmastaan, että vain sitä lukemalla voi saada vääristyneen kuvan yhtä lailla kuin lukemalla vain edesmennyttä Vihreää lankaa?

Entä haluatko, että suhtautuminen Halla-ahoon päätetään lukemalla a) Scriptaa vai b) toisten kommentteja Scriptasta? Vrt. Kompassi-kirja, jota ei aikonut lukea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Seuraavassa VA-lehdessä on kirjoitukseni Perussuomalaisista. Nyt on sopiva aika kertoa mistä uskontoihin, uskonnottomuuteen, uskonnonvapauteen ja kirkon ja valtion eroon liittyvästä haluaisi siinä mainittavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu