Olispa ollut Sipilän hallitus, sieelä oli hoksottimet kohdillaan.
Koronavirus levisikin Ranskaan jo joulukuussa – kaksi lääkäriä osoitti, että vanha keuhkokuumetapaus olikin koronaa.
Valtionepidemiologi: Ruotsissa ensimmäinen koronatapaus ehkä jo marraskuussa.
Koronavirus on saattanut olla Ruotsissa ensimmäisen kerran jo marras-joulukuussa, sanoo Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell uutistoimisto TT:lle.
Varmistetun tiedon mukaan Ruotsin ensimmäinen koronavirustartunta todettiin tammikuun viimeisenä päivänä. Sairastunut oli parikymppinen nainen, joka palasi Ruotsiin Kiinan Wuhanista.
Tegnell pitää kuitenkin hyvin todennäköisenä, että virus on saapunut Ruotsiin jo huomattavasti aiemmin, ehkä jo marraskuussa.
– Luulen yksittäisiä tapauksia voivan löytyä Wuhanissa viime vuoden marras–joulukuussa matkailleiden joukosta. Se ei kuulosta yhtään kummalliselta, vaan päinvastoin erittäin luonnolliselta, Tegnell sanoo

Vastaukset 2
Vanhimmat
En usko, että Sipilän hallitus olisi mennyt sanomaan ranskalaisille ja ruotsalaisille viime vuoden puolella, että teillähän on ilmiselvästi koronapotilaita.
Älä sano, olisi ihan hyvin sitäkin alaa osattu paremmin. Tämä hallitus kait kuvitteli, että kun herroja, ei ole tarvis tehdä mitään sen eteen, ja kun heillä avustajansa, jotka varmaankin ulkona asioiden kulusta ministerien tapaan. Siinä on iso ero asioiden tekijöillä ja niiden vastustajilla jotka nyt ns ministereitä. Kyllä teot on muualla kuin vappupuheissa.
Tämä minun käsitys, jos jollain parempi esitä se !
Saanee sanoa Kapin lailla kun RUK todistustaan esitteli.
Kapillekkin terveisiä. En tahdo loukata, sanon vain kuin sanoit. Se oli hyvin sanottu " esitä parempi "
Minun puolesta on tämä päivä pulkassa, joten jatkakaa viisaammat.