Tauti ei ole "flunssa" siinä mielessä kuin ennen ja se riehuu myös päiväntasaajan lämmössä siinä missä pohjoisessakin, manteretta katsomatta, kun se sinne on ensin leivitetty. Ja leivittäminenhän tapahtuu GLOBALISAATION eli lentokoneiden avulla kaikkein tehokkaimmin. Tämä kulkutauti EI siis hellitä kesäksi eivä vielä täsmällisesti tiedetä, miten se lopulta etenee.
Tällä hetkellä taudista tiedetään sen verran kun Mustasta Surmastakin. Siitäkään ei ei ole täyttä varmuutta mutta näin siitä wikipediassa:
""Musta surma alkoi viimeistään 1346 Etelä-Venäjällä, mutta se saattoi tulla sinne Kiinasta. Se levisi Mustanmeren yli Konstantinopoliin ja Aleksandriaan, sitten koko Lähi-itään ja vuonna 1347 Euroopan satamakaupunkeihin Italiassa ja Ranskassa. Sieltä epidemia levisi seuraavien vuosien aikana koko Eurooppaan, viimeisenä Venäjän kristittyihin osiin 1350-luvulla. Vain muutama maa kuten Islanti ja Suomi säästyivät epidemialta.
Mustan surman aiheuttama väestökato aiheutti Euroopassa suuria yhteiskunnallisia ja taloudellisia muutoksia, kun palkollisten asema parani työvoimapulan myötä. ""
HUOMATKAA: Oikeisto-YLEn alati viljelemä "työvoimapula" vilahtaa myös mustan surman kohdalla. Jo 1300 - luvun globalistit tiesivät, että "työvoimapula" koittaa. Mutta tuo mustan surman !!!
Aivan kuten tänään, Koronan !
Terveisiä tosikoille ja veitikoille ja muistakaa, oikeistopelurit eivät välttämättä kerro teille kaikkea, koronastakaan, tajunnanmuokkausta päivästä toiseen
jauhaessaan !
T. haans.sea

Vastaukset 9
Vanhimmat
Vähän niinkuin jäniksillä ja myyrillä luonnossa: populaation hillitön kasvu taittuu, kun ravinto loppuu tai sen laatu käy niin kehnoksi, että populaatio heikkenee vääjäämättömästi taudeille alttiiksi. Ihmisillä (varsinkin lännessä) on vähän toisin, pöperöä on yllin kyllin niin että siltä lentää roskiin runsaasti mutta avainsana on TEHO-pöperö. Mietippä sitä.
Kun "sota" on päällä, käynnistyy myös kaikenlainen "sotapropaganda"
Muistakaa, että esim kaikenlainen jätti-turismi, jolla ilmastonmuutos on saatettu nykypisteeseen, on valtava BISNES eikä siitä haluta luopua, tapahtui mitä tahansa. Se on kuitenkin tehokkain tapa levittää kulkutauteja.
Huomatkaa, TEHOKKAIN tapa levittää, muut jutut on propagandaa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16392042/koronavirus-ei-lahtenyt-liikkeelle-wuhanista-
Mm. Finnair teki suurimman osuutensa ilmastonmuutoksesta lennättämällä maahan kiinalaisturisteja. Revi siittä sitten, huumoria
Tuossa jutussa tämä paha piirre tässä viruksessa kun WHO;kin juuri että on hyvin epävarmaa että miten se uusiutuu jo sen sairastuneilla ja miten tuo mutatoituu tuo virus.
Sotkusta voi tulla vuosien, ellei vuosikymmenten mittainen, siitä pitää Globalisaatio lentokoneineen huolta. Rahaa voidaan joutua taikomaan tyhjästä biljoonia ja taas biljoonia dollareita/euroja, systeemin pitämiseksi pystyssä ja kuluttajan vakuuttelemiseen:
- matkusta vaan huoletta.....
FINANSSIKRIISISTÄ vain on kysymys. Virus on tässä oivallinen peitetarina. Suorastaan täydellinen. Kun varjellaan tärkeimpiä toimialoja, on viruksen tuoma karanteeni hieno peitetarina toisluokan huvien lopettamiselle (kun rahaa ei ole).
Huomatkaa, kuinka historiallinen pörssi-ROMAHDUS on vaivihkaa sivuutettu kokonaan. Pelurit, joilla on rahaa joka irrotettiin osakkeista, ovat lähteneet pelaamaan peliä uudestaan mutta eivät ole tulossa rahoittamaan muita aloja.
Mm. saudi-arabiasta on lähetetty USAa kohti 28 jättitankkeria täynnä raaka-öljyä vaikka usan varastot on sitä täynnä eikä se ole näitä siis ostanut. Koska joutilas raha on imuroitu muille pelitileille, käy öljylle huonommin kuin osakkeille. Siihen ei kannata sijoittaa...
https://www.ksml.fi/talous/Bensiini-huippuedullista-–-hinta-edellisen-kerran-nykyisellä-tasolla-finanssikriisin-syövereissä-keväällä-2009/1554458
Keuhkorutto se on. Ei vain uskalleta ääneen sanoa.
Siltä näyttää, ja leviää kaikkein tehokkaimmin METROPOLEISSA ! Ihmiskeskittymissä eli nk. "kihinä-medinoissa" !! Kuten kokoomuksen kiihkeästi väsäämässä helsingissäkin
Juuri metropoleissa asuvat ovat myös tehotuotantopöperön uhreja. Heillä ei ole muita vaihtoehtoja. Ja nyt sitten metropolinsa vankeja. Epsanjassa - josta uunokin pakeni aikanaan - madrit ja barselonan ovat edelleen suljettuja.
korona tullee olemaan viheliänen, juuri globalismista johtuen tai juuri sitä vastaan.
Ne eivät totisesti kerro teille OLEELLISIA : Sillä pankkitukien määristä päätellen ja siitä, että oikeisto-ylen kirkuminen pankkien "ennätystuloksista" on hiljennyt kuiskailuksi siitä, kuinka suurilla summilla pankkeja oikeastaan tuetaankaan. !
ON SIIS LAMA. jota ei saisi ääneen sanoa. Kenties pahempaa: järjestelmäromahdusta !
Niillä on kuitenkin ainoana tavoitteenaan, oli sitten "virhreä" tai "demari":
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16389168/perrrkeleellinen-meininki-voisiko-se-palata-sittenkin-
... kokkareista nyt puhumattakaan