No nyt leviää Euroopassa entistä herkemmin tarttuva covid - 19 virus mutaatio.
Tämä mutaatio on havaittu jo helmikuun alussa Euroopassa. Että silleen. ILtalehti.
Tämä mutaatio on havaittu jo helmikuun alussa Euroopassa. Että silleen. ILtalehti.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja linkki oli ?
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/de53da10-5202-464b-a238-9365049ffbaa
"Uuden amerikkalaistutkimuksen mukaan Euroopassa leviää tällä hetkellä rajusti koronaviruksen mutaatio, joka on tutkijoiden mukaan tarttuvampi kuin Wuhanissa todettu alkuperäinen koronavirustyyppi. Asiasta kertoo esimerkiksi Sky News.
Tutkijoiden mukaan myös henkilöt, jotka olisivat kehittäneet vastustuskyvyn alkuperäiselle koronavirukselle, voisivat näin olleen saada tartunnan uudesta tyypistä."
Tuo on ongelma ainakin Kiinalle, mikäli uusi ja vanha poikkeavat toisistaan niin paljon että alkuperäiselle Wuhanin version jo sairastaneet voisivat sairastua uudelleen tähän Euroopassa pyörivään versioon viruksesta.
Voi helevetti, toivottavasti Israelin tiedemiehet löytävät tähänkin vasta-aineet. Venäjän sosialistiset tiedemiehet vaan putoilee ikkunoista.
see israeelin rokote auttaa kaikkiin koroniin
No kummallisia oireita aiheuttaa tuo virus Venäjällä. Että silleen.
Tuo uusi mutaatio on paljon aggressiivisempi.
Kauhistuttaa!
Mr Trump from USA ei ole vielä twiitannut mitä desinfiointiainetta tulee juoda, jotta uusi mutaatio talttuu. Sitä odotellessa, no hätä.
No varmaan Trumppi määrää viemärin puhdistusaine kuurin virukseen sairastuneille.
Että silleen.
No sillä etten. Kun ei ota eteen.
ILtalehti
No hyvin ainakin lisääntyy sairastuneet maailmalla niitä on 3778012 ja
kuolleita 261243. Euroopassa sairastuneita 1520412 kuolleita 146055.
Afrikassa sairastuneita 51734 kuolleita 1954 ? ? ? Että silleen.
Suomessakin tuli taas uusia ruumiita, olikohan siis viisasta jo avata maahantuloa.