Jussi Halla-aho on poliittisesti hukassa.
Nyt marjat poimineet toistaiseksi SDP. Turhaa onkin ollut persujen taskut noin pulleina, kun he ei nyt tohdi hallituksiin kuitenkaan, kun aina pitää olla tavoite
" hallitus " Muttemme saa kuitenkaan demokratiaamme moittia persujenkaan osalta, he noin mukana kuin valinnoissa -äänestyksesssä saaneet. Keskustan osalta kuvittelisin, että näin nyt toistaiseksi jatketaan, vaalit sitten tuskin alas menee, kun se kuitenkin vanhojen puolueiden tanner. Nyt oleva gallup kuin toisinto edellisistä vaaleista jossa keskusta oli nyt olevan SDP:n paikalla. Mutten ainakaan nyt näkisi keskustan kannalta niin hälyttävää kuitenkaan, vaikka rökäle tappio, silti hallituksessa hyvillä paikoilla kuin eduskunnassakin. Luulisinkin jos kyselyjä tehtäisiin, että sopikko SDP ja keskusta hyvin samaan hallitukseen, että reilu tuki olisi, kuten itsekkin sitä linjaa tuen. Se on vahva perinnekin isänmaan asioiden hoidossa, joka ei hevillä pyyhkiydy pois, vaikka näitä persu ilmiöitä tuleekin.
Mutta muistaen että oikea gallut on vaali tapahtuma, ei 1000-2000 mielipiteet.
Hyvä tästä tulee kunhan keritään ! Toivottavasti vihreät ja vasemmistoliitto jaksaa hallituksessa ? tulee heidän kannaltaan vaikeita asioita mm tuleva sähkön teko joka ei ole ihan pientä. Kun yhteiskuntaa vauhdilla sähköistetään lisää, se vaatii runsaasti uutta tuotanto kapasiteettiä. Vilasin https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
Ja selvästi tulee ilmi nytkin vaikka kulutus minimaallista, pitää silti tuoda 1000 MW
Nyt oleva vesivoima suurta -vuodenaika kun pohjoisen paksut lumimassat sulaa, ja ydinvoima yhteensä 5000 MW, kokonaiskulutus n 8600 MW tuonti 1000 MW
Teollisuus ja kaukolämpö n 19000 MW, tuulivoima elää niitä hyvin tuulisina päivinä tulee, mutta nyt esim n 600 MW, sen varaan ei voi mitään rakentaa, apusähkönä menee. Pitäisi heti -usean ydinvoimalan teko aloittaa, muutoin hukka perii tulevaisuuden sähkön saannin, ostosähköä ei silloin ole, se kaikilla sama propleema -mailla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Teollisuus ja kaukolämpö n 1900 MW
KORJATTU