Sanotaan että raha ei tuo onnea, mutta...

Anonyymi

Olisi kiva hoitaa hampaat kuntoon. Olen jonottanut kohta vuoden julkisille ja sekin peruuntui tämän koronan takia. Opiskelun tuet ovat onnettomat. Haaveilisin, että kaupassa saisi ostaa ruokaa sen kummemmin miettimättä, mihin on varaa. Yksikin isompi rahaongelma heilauttaa talouden miinukselle. Yritän olla opiskeluissani ahkera, että saisin vakituisen työpaikan opintojen jälkeen. Tulevaisuus pelottaa.
Raha tuo varmuutta. Se antaa varmuuden siihen, että pystyt viemään koirasi eläinlääkäriin, mikäli tarve on (tai ylipäätään koiran ostoon). Että saat ruokaa kaupasta, julmetun kalliit vuokrat,sähköt, netit, yms. pakollisit kustannukset maksettua. Se, jolla rahaa on, säästyy siltä stressiltä. Ajattele, ei tarvitsisi huolehtia jokapäivä siitä, kuinka pärjää ensikuussa. En tarvitse edes lottovoittoa, vaan jo esim. 10 000€ pankkitilillä loisi turvallisuuden tunteen siitä, että pahan päivän varalla on sitten hätävara. Siinä vaiheessa jos olen niin onnekas, että pääsen töihin, niin kiva siellä sitten olla hampaattomana ja ienongelmaisena ja sitten joku vielä sanoo, että raha ei tuo onnea. Se on ehkä totta osittain, mutta poistaa se raha sen huolen niistä talousasioista. Ja terveys on tässä se yksi suurimmista asioista, siihenkin tarvitsee rahaa tai ainakin hyvän hammasharjan.
Ja jos nyt kävisi niin, että minusta tulisi miljonääri, niin ostaisin hirsitalon järven rannalta. Se olisi se haave, laskujen maksujen ja hampaiden hoitamisen jälkeen.
Sitten voisi auttaa lähikuntalaisia viemällä ruokakasseja vanhusten ovien taakse. Haaveena olisi myös auttaa muita.

4

341

Äänestä

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ;Minulla on hyviä kokemuksia intialaisista hammaslääkäreistä ulkomailla. Hyvää tulee ja halvalla

      • Anonyymi

        Millähän opiskelija matkustaa hyvän hammaslääkärin luokse joka on intialainen? Kun hänellä ei rahaa edes Suomessa mennä yksityiselle hammaslääkärille?Aloitus kuitenkin oli asialinen teksti.Ei mikään syyllistävä teksti ,vaan koko totuutuus opiskelijan tai vähävaraisen elämästä.Särkypotilana hän olisi saanut julkisenpuolen hammaslääkriltä terveysasema,kun ei aikoja.Ostosetelin yksityinen hammaslääkäri.Niin saa rikatkin tai hyvätuloset.Jos palvelua ei tarjontaa mahdolisuus antaa särkypotilalle.Hän sentään opiskele,ei täytä työtön työtön lappua ja makaa kotona Kelan toimetulotuen varassa. Vaan yritää saada amatin opiskelulla. Mikä on kunioitavaa tässä yhyeiskunassa. Nimen omaan kun on ollut takana pahin korona aika .Koronan alettua ja sen ensimäinen vuosi.Etä opikselut,etä työt.Ei keneläkän helppoa. Työtön voi huudella ja arvostella niitä jotkaa yritää savutaa opiskelulla pareman lähtökohdan työelämän. Tai arvostella etä työt,ymm. Helpoa kun raha tulee kelalta. Nukua puolen päiviin kömpiä lähipaarin kaljalle joskus myöhemin ilta päivällä.Kaljanhan kuulu tupakkakin .Jossain vaihessa tupakka,kalja syönyt hampaat heilläkin.Mites sit suu pannan . Entä pääsy sit Hammaslääkäriin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helpottiko kovastikin, kun sait taas kiusattua työttömiä?

    • Anonyymi

      raha ei tuo onnea mutta helpottaa elämää helvetisti! Mutta se on muistettava, että jos olet kärsinyt pentuna epäoikeudenmukaisuutta ja pääset elämään omaa elämääsi vasta 50v iässä, niin mikään rahasumma ei enää tuo sitä mitä menetit 20v iässä kun jouduit jäämään toisten ihmisten sooloilun jälkeen yksin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      162
      1578
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      141
      1224
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      889
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      70
      836
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      727
    6. 53
      722
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      705
    8. Haluatko enää mitään?

      😜
      Ikävä
      87
      637
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      193
      598
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      582
    Aihe