Tänään on Suomen Voitonpäivä!

75 v siitä, kun Suomenkin NL:lle 1939 myynyt natsi-Saksa lopulta kukistui. Oli oikein, että sen joutui suunnattomin uhrauksin tekemään entinen hyväuskoinen liittolainen Stalin.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä Suomen, Euroopan ja koko maailman oikea voitonpäivä tapahtui hieman myöhemmin eli jokin seuraavista päivämääristä;

Neuvostoliitto lakkautettiin virallisesti 21. joulukuuta 1991, ja pian Gorbatšov erosi 25. joulukuuta 1991. Neuvostoliiton korkein neuvosto lakkautti itsensä 26. joulukuuta 1991.

Noihin aikoihin vapautui koko itä-Eurooppa raa'asta sortovallasta ja samalla karkasi vapauteen myös iso joukko Neuvostoliiton alusmaita!

Myös Neuvostoliiton kansa koki onnenhetkiä eli se pääsi elämään tavallisissa oloissa orjuuttamatta ketään, ilman matkustuskieltoja ja kaupoista alkoi löytyä ostettavaa! Moni oli tyytyväinen kun pääsi ensi kerran eläissään oikeasti äänestämään!

Äänestä
  • Suomella ja koko Euroopalla aihetta juhlaan, jonka Gortbatsov järjesti tuon vuoden-91 joulukuussa. Boris Jeltsin oli se todellinen sankari, vallankaappaus valkoisellatalolla, kuntsui paikalle panssarit, ei paraatiin vaan tositoimiin. Piti voiton puheen panssarivaunun päältä ja se tiesi lopullista loppua Neuvostoliitolle. Vaikeuksia oli ennen ja myöhemmin pitää maita yhteisessä rintamassa. Ei Venäjänkään tarina ole, jos ei Suomenkaan mitään yksinkertaista ja ruusuilla tanssamista. Nykyinen vasemmistohallitus ajaa Suomen politiikallaan sekasortoiseen erittäin vaikeaan tilanteeseen. Vasemmiston voitonkulkua ja pauketta ja rytinää, lakkoja, rahaa kylvetään, kuin pahapajari karkuun ratsastaessaan, että kansa jäisi keräämään.

    Äänestä

NL pitää kiittää siitä, että se hiljensi suomen ahneen lahtarin ajalla 1944-1990.
Silloin suomen työväki ja köyhä väestö sai viimein ihmisoikeudet.
Ja suomi kehittyi. sen aikaa.

Äänestä
  • Todellisuudessa+neukku+määräili+ja+sekoili,+mutta+ei+kuitenkaan+vaikuttanut+suuresti+Suomen+sisäiseen++elämään.”NL+pitää+kiittää+siitä,+että+se+hiljensi+suomen+ahneen+lahtarin+ajalla+1944-1990.”Käytännössä+tämä+arvokas+neukkuapu+ilmeni+siten,+että+aikajaksolla+1966-1987+setoimillaan+nutisti+vaaleissa+vasemmistopuolue+SKDL:n++kannatuksen+laskemaan+25:sta+prosentista+alle+kymmeneen!Samaan+aikaan+se+onnistui+kohottamaan+Kokoomuksen+kannatuksen+14+—->+25+%!Ajan+kanssa+nämä+muutokset+jäivät+pysyviksi.+”Silloin+suomen+työväki+ja+köyhä+väestö+sai+viimein+ihmisoikeudet.”Ihmisoikeudet+toki+työläisillä+oli+Suomessa+jo+ennen+sotia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todellisuudessa+neukku+määräili+ja+sekoili,+mutta+ei+kuitenkaan+vaikuttanut+suuresti+Suomen+sisäiseen++elämään.”NL+pitää+kiittää+siitä,+että+se+hiljensi+suomen+ahneen+lahtarin+ajalla+1944-1990.”Käytännössä+tämä+arvokas+neukkuapu+ilmeni+siten,+että+aikajaksolla+1966-1987+setoimillaan+nutisti+vaaleissa+vasemmistopuolue+SKDL:n++kannatuksen+laskemaan+25:sta+prosentista+alle+kymmeneen!Samaan+aikaan+se+onnistui+kohottamaan+Kokoomuksen+kannatuksen+14+—->+25+%!Ajan+kanssa+nämä+muutokset+jäivät+pysyviksi.+”Silloin+suomen+työväki+ja+köyhä+väestö+sai+viimein+ihmisoikeudet.”Ihmisoikeudet+toki+työläisillä+oli+Suomessa+jo+ennen+sotia!

    Neuvostoliiton vaikutus oli hyvä ja positiivinen, minkä näemme lukemista ja tilastoista.

    Heti Neuvostoliiton romahdettua suomalaiset porvarit alkoivat elää kuin pellossa ja velkaannuttivat maan korviaan myöten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neuvostoliiton vaikutus oli hyvä ja positiivinen, minkä näemme lukemista ja tilastoista.

    Heti Neuvostoliiton romahdettua suomalaiset porvarit alkoivat elää kuin pellossa ja velkaannuttivat maan korviaan myöten.

    ”+Neuvostoliiton+vaikutus+oli+hyvä+ja+positiivinen,+minkä+näemme+lukemista+ja+tilastoista.”Niin+oli+ja+vaikutus+näkyy+etenkin+Eduskuntavaalien+tilastoissa!+SKDL:n+seuraaja+Vas.Liitto+majailee+tiukasti+alle+kymmenen+prosentin!+Kokoomus+on+kolmen+parhaan+sakissa.+Kommunistien+kannatus+on+pysyvästi+0,1+%!++Kyllä+toveri+tietää+mitä+kansa+haluaa!”Heti+Neuvostoliiton+romahdettua+suomalaiset+porvarit+alkoivat+elää+kuin+pellossa+ja+velkaannuttivat+maan+korviaan+myöten.”Päinvastoin!+Sipilä+katkaisi+hetkeksi+velanoton,+mutta+mitä+tekee+nykyisin+harvinainen+vasemmistohallitus?

    Äänestä

  • Puoli miljoonaa muutti Ruotsiin ja tuloerot olivat korkeat. Köyhyys toki määriteltiin kierosti eri tavalla Kekkosta neukun käskystä tukeneen vasemmisto toimesta, olihan neuvostokuutio Sörnäisissä tai Kalliossa parempi kuin mäkitupa Ulvilassa tai torppa Hämeenkyrössä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neuvostoliiton vaikutus oli hyvä ja positiivinen, minkä näemme lukemista ja tilastoista.

    Heti Neuvostoliiton romahdettua suomalaiset porvarit alkoivat elää kuin pellossa ja velkaannuttivat maan korviaan myöten.

    70-luvulla valtion velka oli nykyistä suurempi. Ääliö!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”+Neuvostoliiton+vaikutus+oli+hyvä+ja+positiivinen,+minkä+näemme+lukemista+ja+tilastoista.”Niin+oli+ja+vaikutus+näkyy+etenkin+Eduskuntavaalien+tilastoissa!+SKDL:n+seuraaja+Vas.Liitto+majailee+tiukasti+alle+kymmenen+prosentin!+Kokoomus+on+kolmen+parhaan+sakissa.+Kommunistien+kannatus+on+pysyvästi+0,1+%!++Kyllä+toveri+tietää+mitä+kansa+haluaa!”Heti+Neuvostoliiton+romahdettua+suomalaiset+porvarit+alkoivat+elää+kuin+pellossa+ja+velkaannuttivat+maan+korviaan+myöten.”Päinvastoin!+Sipilä+katkaisi+hetkeksi+velanoton,+mutta+mitä+tekee+nykyisin+harvinainen+vasemmistohallitus?

    Miksi pidät julkista velkaa jotenkin pahana asiaan? Oletko sisäsiittoisista torppareista siintynyt vai peräti maajuhaneista ja Lapin maa-aatelisista? Oletko koskaan miettinyt, että joku ihminen voi olla syntymäköyhä. Meitä viisammat Välimeren kansat nousevat ajan kanssa. Suomalaisista joka kolmas asuu vuokralla, demarityperykset Lipposesta lähtien ja keputyperykset Vanhasesta lähtien varmistivat tämän. Aiotko muuten nostaa kuningas Kekkosen aikana huonosti rakennettujen maa-aatelisiemme paskaa, hometta ja asbestia täynnä olevien kiinteistöjen arvoa tappamalla kaupunkien köyhät. Kepulin mielestähän Loimaan Jussin tai Peräkorven Jaakon kiinteistön arvo on vähintään 700 000 euroa, vaikka lähimpään kauppaan on jo se 15 kilometrin matka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neuvostoliiton vaikutus oli hyvä ja positiivinen, minkä näemme lukemista ja tilastoista.

    Heti Neuvostoliiton romahdettua suomalaiset porvarit alkoivat elää kuin pellossa ja velkaannuttivat maan korviaan myöten.

    Valehtelt.

    NL:n romahdettua Suomi liittyi EU:n jäseneksi 1994 ja on kehittynyt yhdeksi maailman kärkimaaksi.

    Se harmittaa stallareita ja uusnatseja yhtä paljon.

    Äänestä

Mitä sopimuksia Saksalla oli Suomen puolustamisesta 1939? Kerrohan typerys muillekin tai ainakin käy katkaisemassa munanjohtimesi ettei lisäänny.

Äänestä

Suomen ja Euroopan ’voiton päivä’ koitti kuitenkin vasta 1991, jolloin koko Itä-Eurooppa ja suuri joukko muita pikkuvaltioita vapautui itäfasismin orjuudesta!

Se on todellinen Euroopan vapauden päivä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

75 v siitä, kun Suomenkin NL:lle 1939 myynyt natsi-Saksa lopulta kukistui. Oli oikein, että sen joutui suunnattomin uhrauksin tekemään entinen hyväuskoinen liittolainen Stalin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu