Trump aikoo tappaa enemmän amerikkalaisia kuin WW2

"Toinen maailmansota riisti aikoinaan noin 407 000 yhdysvaltalaissotilaan hengen."

Donald Dumb aikoo pistää kovemmat luvut pöytään:

"– Meidän on pakko saada tämä maa auki. Emme voi pitää sitä suljettuna enää, Trump vahvisti taannoisella Arizona-vierailullaan.

Presidentti ei käyttänyt hengityssuojaa, eikä vaikuttanut olevan kovinkaan kiinnostunut kansalaistensa hädästä.

– Ja kyllä, jotkut ihmiset tulevat kärsimään."

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e023576d-3a6f-4482-b2e8-0edc9eba9dba
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kuinkas paljon USA:ssa saa surmansa vuosittain henkirikosten kautta??

Äänestä
  • En tiedä mutta tollot haluaa silti pitää aseensa.

    Äänestä

  • Nekin pitäisi oikeastaan laskea Trumpin kylvämään synkkään satoon.

    Äänestä

  • USAssa henkirikoksesta päättää tuomarineuvosto. Suomessa perustetaan rikoslakiin. Tämän vuoksi esim USAssa samasta rikoksesta voi saada kuolemantuomion ja Suomessa lähetteen pakkohoitoon kun toisin todetaan

    Äänestä

  • Koronavirus tappaa ihan virallisestikin 1 000 -2 000 amerikkalaista vuorokaudessa ja noin puolet lisää oikeasti kuten muuallakin. Todelliset luvut siis noin 2 000 - 4 000 kuollutta vuorokaudessa, 20 000 - 40 000 10 vuorokaudessa ja 200 000 - 400 000 100 vuorokaudessa. Koronaepidemian epäillään Yhdysvaltalaistutkimusten mukaan kestävän vielä ainakin 18 - 24 kuukautta, jos rokotetta tai parantavaa lääkettä ei ennen saada avuksi. Maskipakko kaikille kansalaisille kaupoissa ym. olisi ainoa todella tehokas keino estää tuhoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronavirus tappaa ihan virallisestikin 1 000 -2 000 amerikkalaista vuorokaudessa ja noin puolet lisää oikeasti kuten muuallakin. Todelliset luvut siis noin 2 000 - 4 000 kuollutta vuorokaudessa, 20 000 - 40 000 10 vuorokaudessa ja 200 000 - 400 000 100 vuorokaudessa. Koronaepidemian epäillään Yhdysvaltalaistutkimusten mukaan kestävän vielä ainakin 18 - 24 kuukautta, jos rokotetta tai parantavaa lääkettä ei ennen saada avuksi. Maskipakko kaikille kansalaisille kaupoissa ym. olisi ainoa todella tehokas keino estää tuhoja.

    Valkoinen+talo+luovutti+koronasodan+–+Yhdysvaltojen+uhriluku+räjähtää+pian+uuteen+nousuunDonald+Trumpin+uhkapeli+tarkoittaa+tuhansien+yhdysvaltalaisten+”turhaa”+kuolemaa.”USA:n+Tilanne+huononee”Esimerkiksi+Nebraskan+republikaanikuvernööri+Pete+Ricketts+ilmoitti+juhlallisesti+maanantaina,+että+hänen+osavaltionsa+on+ensimmäisenä+löysäämässä+koronarajoituksia.+Sen+jälkeen+nebraskalaiset+pääsivät+jälleen+jumalanpalveluksiin,+parturiin+tai+tatuoitavaksi.Ilo+oli+kuitenkin+lyhytaikainen.+Viimeisen+viikon+aikana+Nebraskan+päivittäisten+koronatartuntojen+määrä+pomppasi+57+prosenttia.+Siitä+tuli+hetkessä+yksi+Yhdysvaltojen+pahimmista+tautikeskuksista.– Liian+aikainen+avaaminen+tekee+tilanteesta+vain+huonomman.+Se+johtaa+vääjäämättä+uusiin+tartuntoihin,+tehohoitopotilaiden+määrän+kasvuun+ja+kuolemiin,+molekyylilääketieteen+professori+Eric+Topol+sanoi+Guardianille.– Suuri+osa+ihmisistä+on+menettänyt+henkensä+turhaan.+Miksi+haluamme+kasvattaa+sitä+lukemaa?Jo+nyt+on+selvää,+ettei+Trumpin+korjattu+arvio+noin+100+000+kuolonuhrista+tule+riittämään,+koska+ainakin+42+muuta+osavaltiota+on+seuraamassa+Nebraskan+esimerkkiä.+Se+tarkoittaa,+että+kesän+lopulla+Yhdysvaltojen+COVID-19-saldo+saattaa+näyttää+jo+200+000+kuollutta.Mikäli+rokotetta+ei+ilmene,+voi+Trumpin+uhkapeli+kostautua+koko+maan+historian+suurimmalla+katastrofilla.+Toinen+maailmansota+riisti+aikoinaan+noin+407+000+yhdysvaltalaissotilaan+hengen.Koronavirus+uhkaa+tuota+lukemaa+jo+ennen+marraskuussa+järjestettäviä+presidentinvaaleja.– Meidän+on+pakko+saada+tämä+maa+auki.+Emme+voi+pitää+sitä+suljettuna+enää,+Trump+vahvisti+taannoisella+Arizona-vierailullaan.Presidentti+ei+käyttänyt+hengityssuojaa,+eikä+vaikuttanut+olevan+kovinkaan+kiinnostunut+kansalaistensa+hädästä.– Ja+kyllä,+jotkut+ihmiset+tulevat+kärsimään.Epidemiologien+laskelmien+mukaan+Yhdysvaltojen+päivittäisten+koronakuolemien+määrä+kasvaa+kesäkuussa+yli+3000:n.Kyse+on+nyt+siitä,+pysähtyykö+nousu+edes+siihen..Nebraskan+esimerkki+rajoitusten+hölläämisestä+kertoo+ettei+Suomen+kannata+alkaa+liikaa+löysäillä+tai+tartunnat+ovat+äkkiä+pomppaamassa+57%:lla+ja+siitä+yli.

    1Äänestä

Trumpin ruotsin linja on huono mutta ruotsin tengellin linja on hyvä? Päättäkää jo.

Äänestä
  • Trump on amerikan persu, joten hän vihaa ruotsalaisai.

    Äänestä

  • Kukaan ei ole kehunut Tegnellin linjaa, idiootti.

    Äänestä

Trump saa keskiluokan äänet, kun ei rajoita työntekemistä. Köyhät eivät äännestä joten miksi vaivautua, jos köyhät ylipäätänsä saavat äännestä.

Äänestä

Onneksi Suomessa on sosialidemokraattien johtama hallitus, joka pyrkii tukahduttamaan epidemian ettei se leviäisi kaikkein heikompiosaisiin eli vanhuksiin, joille se on hengenvaarallinen.
Lapsille ja nuorille harvoin.

Inhimillinen hallituksemme ja STM ei suunnittelekaan mitään hallittua leviämistä, jotta säästettäisiin rahaa kuolevien riskiryhmäläisten kustannuksella, vaan kaikin keinoin pyrkii tukahduttamasn epidemian.

Koska maailmalta kantautuu tietoja lastenkin kuolemista ja koska lapset levittävät virusta, niin SDP taistelee lasten elämän puolesta kynsin hampain estäen sellaisen laintulkinnan että koulut pitäisi muka avata tässä epidemian vaiheessa 11 päivän ajaksi.

Tieto kulkee avoimesti ja asiantuntijoita kuunnellaan.
Siksi sekä sote-ministeri että STM:n kansliapäällikkö eivät pyri leikkimään pikkulääkäreitä vaan kuuntelevat nöyrällä mielellä tietäväisiä ja antavat jatkuvaa tukea hoitohenkilökunnalle syyttelyjen sijaan.
Rahallista korotustakin suunnittelevat kuten useissa maissa jo on tehtykin, esim. naspureissamme Norjassa ja Venäjällä.

On todella suuri onni, että Suomea ohjavat SDP:n jäsenet ja viitoittavat tien ulos epidemiasta mahdollisimman vähin kuolemin.
Demareille ei muuten tulisi mieleenkään uhrata ihmishenkiä tulkitsemalla lakia siten, että laki muka vaatisi epidemian päästämistä uudelleen maahan purkamalla rajoitukset.

Äänestä

Kuinka paljon Sipilä tappoi eläkeläisiä köyhtyy tee m

Rahat rikkaille porvareille ullomaille

Äänestä
  • Nyt sinulle tuli erreys. Kojamo on vasemmiston suomalaisten ammattiyhdisten omistama ja sen takia omistajat ei maksa veroja kun ne on yleishyödyllisiä riistäessään eläkeläisiltä tuhkatkin pesästä ja asustelevat itte Floridassa kakkosasunnoissaan.

    Äänestä

  • Kyllä Sipilä hyökkäsi kansan heikoimpia vastaan ja myös kansan tulevaisuutta, ottamalla rahaa terveydenhuollosta, THL:ltä ja ammatillisesta koulutuksesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä Sipilä hyökkäsi kansan heikoimpia vastaan ja myös kansan tulevaisuutta, ottamalla rahaa terveydenhuollosta, THL:ltä ja ammatillisesta koulutuksesta.

    Perut siunasivat hallituksessan asian.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt sinulle tuli erreys. Kojamo on vasemmiston suomalaisten ammattiyhdisten omistama ja sen takia omistajat ei maksa veroja kun ne on yleishyödyllisiä riistäessään eläkeläisiltä tuhkatkin pesästä ja asustelevat itte Floridassa kakkosasunnoissaan.

    Vainiin? Mitenkäs Ilmarinen ja Varma? Asustelevatko heidän herransa Hawaijilla? Ymmärrän suuren surusi, kun et voi enää tässä yhteydessä kaataa haukkujasi Riku Aallon piikkiin. Joudut siis vääristelemään uusin eväin.

    Äänestä

Kumpi on Suomen hallituksen linja;
- viruksen leviämistä hallitaan vai
- viruksen leviäminen estetään ?

Ensin ilmoitettiin, että hallinta ja sitten muutettiin estämiseksi.

Jos koronavirus leviää hallitusti, epidemia ei sammu ja rajoituksia ei tarvitse purkaa.
Jos viruksen leviäminen estetään, epidemia sammuu ja lain mukaan rajoitukset pitää poistaa, jolloin epidemia taas leviää rajan yli ja rajoitukset otetaan käyttöön.

Uudessa tiedotteessa ilmoitetaankin estettävän viruksen leviäminen, jolloin siis lain mukaan täytyy rajoitukset poistaa hallituksen estämisen onnistuessa.
Jos hallitus ei onnistu estämisessä, hallitus on epäonnistunut tavoitteessaan.

Koska laki ei ole muuttunut niin, ei ole mahdollista pitää rajoituksia voimassa epidemian leviämisen loppumisen vuoksi vaan rajoitukset poistetaan ja uusi epidemia ja sen tuomat kuolemat on pakko ottaa vastaan.
Lakiahan ei voi tulkita joka päivä eri tavalla yleisönosastojen kirjoitusten mukaan.

Lakia on siis muutettava, jos halutaan ettei rajoja tarvitse avata heti hallituksen onnistuessa tehtävässään ja tuhota siten hallituksen ja STM:n saavutus ihmishenkien pelastamisessa.

Äänestä

Trump on lähdössä Ruotsin Tengellin linjoile joten miksi ei länsinaapurin arvostelu maistu samaan malliin kuin Trumpin ?

Äänestä
  • Eikös Tegnelliä ole jo arvosteltu. Miksei Trumppia saisi arvostella? Onko hän joku pyhä guru sinulle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös Tegnelliä ole jo arvosteltu. Miksei Trumppia saisi arvostella? Onko hän joku pyhä guru sinulle.

    Eikös se talous nyt olekaan tärkeä? On täällä huvittavaa porukkaa. Trumpin talous edellä ajattelu laumasuojalla ei ole hyvä mutta naapurimaassa sama on.
    Eikös ne lööpit vasta eilen huutaneet jotta kaikki strategiat johtavat samaan lopputulokseen uhreissa. Toisilla vaan talous toipuu nopeammin.

    Äänestä

Mutta ei voita tata:

USA:ssa menehtyy joka vuosi noin 100 000 ihmista influenssaan ja saman aikaisesti olevaan keuhkokuumeeseen

Ohessa linkki aiheeseen, se on kuvakaappaus nettisivusta, ja osoite loytyy siita

https://aijaa.com/ci45k7

Kuvakaappauksesta saa laskettua kuolleet: Vuodessa on 52 viikkkoa, ja kuvasta kuvaajasta saa melkokin hyvalla tarkkuudella. etta keskimaarainen viikossa kuolleiden maara on noin 1750

1750x 52 = 91 000 influenssan ja keuhkokuumeen yhdistelmaan kuollutta vuodessa nain tuon tulkitsen.

Jenkeissa kuolee tuohon joka vuosi siis sen vietnamin sodan verran. On kuollut siita asti. Tulee iso luku?

Ja ww2 sta jos lasketaan 50 vuotta niin tulee 50 miljoonaa

Tasaista ja sinnikasta menoa. 50 000 000 viidessa kymmenessa vuodessa,

-AndCounting-

(Tiedeuskonto tekee kiusaa jokaiselle. Tiede voi olla hyva apulainen, mutta on kehno kiusan poistaja)

Äänestä
  • Samasta kuvaajasta voi jokainen katsoa, etta influenssaepidemian aikana kuvaajan kayra nousee jopa 4000 kuolleeseen per viikko.


    Sama

    Äänestä

Trumpin vika 0 kuolemaa.
Oman järjen käyttö sallittu, tosin sellaista ei vassari ameeballa ole.

Äänestä
  • Voidaan varmaankin soveltaa myös Suomen hallitukseen? Johan muutama viikko sitten persu vaati hallitukselle kuolemantuomiota. Saattaa olla jopa niin, että samainen persu kehui Trumpin coronastrategiaa heti seuraavana päivänä.

    Äänestä

Ryhmittymä jota tauti verottaa on tarpeeton äänestys tilanteessa . Myönteinen vaalikarja toki pelastetaan .

Äänestä

Trumppi ja me kaikki valkoihoiset heteromiehet olemme syyllisiä kaikkiin epäkohtiin ja vitsauksiin maailmassa.

Äänestä

Tuskin putina pystyy edes koronan avulla tapattamaan yhtä paljon ryssiä kuin aikaisemmat yksinvaltiaat ja diktaattorit venäjällä, mutta parhaansa yrittää.

Äänestä

Ylipaino siellä tappaa ihmisiä.

Äänestä

Yli 102000 kuollutta USA:ssa nyt. Missä viipyy Trumpin surunvalittelut kuolleiden omaisille? Ei niitä tule, koska Trump on Trump eikä sillä ole pätkääkään empatiaa muita ihmisiä kohtaan.

Äänestä

Trumpin täytyy twiittailla ensin

Äänestä

Hyvin kaikki ovat kuulleet linnusta
B-b-b lintu, lintu, lintu, b-linnun sana
No lintu, lintu, lintu, lintu on sana
No lintu, lintu, lintu, hyvin lintu on sana
Hyvin lintu, lintu, lintu, b-linnun sana

No lintu, lintu, lintu, hyvin lintu on sana
Hyvin lintu, lintu, b-lintu on sana
Hyvin lintu, lintu, lintu, b-linnun sana
No lintu, lintu, lintu, hyvin lintu on sana
Hyvin lintu, lintu, b-lintu on sana

No, etkö tiedä lintu?
No, kaikki tietävät, että lintu on sana!
Hyvin lintu, lintu, b-lintu on sana
Kaivo a

Hyvin kaikki ovat kuulleet linnusta
Lintu, lintu, lintu, b-linnun sana
Hyvin lintu, lintu, lintu, b-linnun sana
Hyvin lintu, lintu, lintu, b-linnun sana
Hyvin lintu, lintu, b-lintu on sana

Hyvin lintu, lintu, lintu, b-linnun sana
Hyvin lintu, lintu, lintu, b-linnun sana
Hyvin lintu, lintu, lintu, b-linnun sana
Hyvin lintu, lintu, lintu, b-linnun sana
No, etkö tiedä lintu?
No, kaikki puhuvat linnusta!
Hyvin lintu, lintu, b-lintu on sana
Hyvin lintu

Surfin 'lintu
B-b-b aah, aah!

Pa pa pa pa, pa pa pa pa, pa pa pa pa, pa pa pa pa
Pa pa pa pa, pa pa pa pa, pa pa pa pa
Papa, ooma niittää
Papa, ooma niittää

Papa ooma niitto, papa ooma niitto
Papa ooma niitto, papa ooma niitto
Ooma niitto, papa ooma niitto
Papa ooma niitto, papa ooma niitto

Papa ooma niitto, papa ooma niitto
Oom oom oom oom, ooma niitto leikkaa
Papa ooma niittää, papa oom oom oom
Oom ooma niittää, papa ooma niittää

Ooma niitto, papa ooma niitto
Papa mow niitto, papa ooma mow niitto
Papa ooma niittää, ooma niittää
Papa ooma niittää, ooma niittää
Papa oom oom oom oom, ooma leikkaa niitto
Oom oom oom oom, ooma niitto leikkaa
Ooma niitto, papa ooma niitto
Papa ooma niittää, ooma niittää

No, etkö tiedä linnusta?
No, kaikki tietävät, että lintu on sana!
Hyvin lintu, lintu, b-lintu on sana

Kaivo ooma niittää
Papa ooma niittää
Papa ooma niittää
Papa ooma niittää
Papa ooma niittää
Papa ooma niittää
Papa ooma niittää

Äänestä

Herran Jeesus. Meinääko Trumppi tappaa kaikki Amerikkalaiset. Tekeekö se sitten viimeseksi itsemurhan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Toinen maailmansota riisti aikoinaan noin 407 000 yhdysvaltalaissotilaan hengen."

Donald Dumb aikoo pistää kovemmat luvut pöytään:

"– Meidän on pakko saada tämä maa auki. Emme voi pitää sitä suljettuna enää, Trump vahvisti taannoisella Arizona-vierailullaan.

Presidentti ei käyttänyt hengityssuojaa, eikä vaikuttanut olevan kovinkaan kiinnostunut kansalaistensa hädästä.

– Ja kyllä, jotkut ihmiset tulevat kärsimään."

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e023576d-3a6f-4482-b2e8-0edc9eba9dba

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu