Perustuslain 9 pykälän mukaan Suomalaisilla on oikeus ylittää Suomen raja ,tullessaan maahan ja mennessään .
Tähän ei mitkään poikkeuslait vaikuta.
Rajavartiolaitos myöntää tämän .
Marin julisti siis vastoin Perustuslakia Suomalaisille kiellon .
YLE onneksi kertoi totuuden tästäkin asiasta.
On hyvä huomata että Ylessä on fiksuja ihmisiä töissä jotka valvovat Suomalaisten oikeuksia.
Tähän ei mitkään poikkeuslait vaikuta.
Rajavartiolaitos myöntää tämän .
Marin julisti siis vastoin Perustuslakia Suomalaisille kiellon .
YLE onneksi kertoi totuuden tästäkin asiasta.
On hyvä huomata että Ylessä on fiksuja ihmisiä töissä jotka valvovat Suomalaisten oikeuksia.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Hallitus toimi perustuslain vastaisesti kieltämällä laivoja kuljettamasta kotiin palaavia suomalaisia eli esti toimillaan heitä käyttämästä perustuslain takaamia oikeuksiaan.
Kielto oli sanamuodoltaan suositus, mutta laivaliikenne, joka on riippuvainen valtion maksamasta tuesta, ei voi käytännössä tehdä muuta kuin noudattaa suositusta.
Kyseessä on hallituksen vallankäyttö sille alisteista tahoa kohtaan. Asiaa voi verrata esimies-alais -suhteeseen, jossa alaisen ei ole pakko tehdä mitään, mutta palkanmaksu loppuu, jos ei tottele.
Juuri nythän se sitten olis oikein tärkeää kaikkien mennä siksak rajan yli. Ja mahd. monta kertaa päivässä.
Rajan voi sulkea, mutta hallituksella ei riitä siihen valta vaan se pitää tehdä perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Perustuslaki suojelee meitä siltä, että Marin kaappaa vallan. Voi tuntua etäiseltä, mutta Euroopassakin on maita, jotka ovat luisumassa pois demokratiasta. Hallitus ylitää jo nyt valtuutensa ja THL:n lausunnon mukaan koronaa pidetään yllä hallituksen vallanhimon takia.
Freudilainen lipsahdus muutettiin hallituksen käskystä hieman epämääräisempään muotoon, mutta ei jäänyt epäselväksi, mistä on kyse.
Perustuslaki 9 pykälä ja liikkumisvapaus .
Nyt rajavartijat sakottaa kalastajaa kun ylitti rajan.
Eivät tajua rajavartijatkaan mitään Suomen Perustuslaista.
Näyttää vaarallisen mielivaltaiselta.
Suomalaisella on oikeus mennä yli rajan ja palata .
Perustuslakia ei mikään muuta.
TÄÄN YRITYSTUKI NOVIISI TYTTELI KAUPANKASSA TUKI TAKIAISEN HOMMISTA EI TULE EI LASTA EI PASKAA VOUHKASTA OSAA JA TEKEE JUURI NIIN KUN KOK, ORPO KURJA, KEPU SIPPILÄ HALUAA TOISIN SANOEN VALTION KASSA KUPATAAN VOHKITAAN KUIVIIN. HEIDÄN KORRUPTIO MOTTO VISSIIN : tämä suku ei säästä ja seuraavalle ei jää mitä säästää.
Hallitus käyttää valtaa, joka ei kuulu sille perustuslain mukaan.
Hallitus käyttää ilmaisuja, jotka ovat synonyymejä käskyille, määräyksille ja kielloille, mutta joilla ei ole ole juridista velvoittavuutta.
Jos ihmisen ei tule tehdä jotakin, se on suomenkielellä kielto. Hallituksella ei ole kuitenkaan oikeutta kieltää esimerkiksi ulkomaille menemistä tai sieltä palaamista.
Siksi hallitus pelkaa termeillä eikä ilmaise ymmärretävästi sitä, mitä tarkoittaa.
Monet vanhukset luulevat, että heidät on määrätty karanteeniin, mutta juridisesti näin ei ole. Monet uskoivat ettei Ruotsissa saa käydä ja kielsi virkamiehet jopa esineen luovuttamisen rajan toiselle puolelle ilman laillista perustetta.
Hallitus määräyksillään estää eduskuntaa käyttämästä sille kuuluvaa toimivaltaa ohjaamalla virkamiehiä suoraan toimintaan, joka rikkoo perustuslakia vastaan. Se on valtiopetos.
Tyhmälle kansalle pitää olla myös velvollisuudet , kuten aloituksen tekijällekkin .
Onneksi rajoja ei tulla pitämään ikuisesti kiinni!
Ja sittenhän se alkaa se perussuomalaisten valitus, että rajat aukaistiin!!!!!!!!!!!!
Eihän niitä ikuisesti tulla pitämään kiinni, täytyyhän pakolaiset laskea maahan, sehän olisi kansainvälisten ihmisoikeuslakien vastaista. Vain Hitler osasi nämä lait toteuttaa ihmioikeusnormien mukaisesti, no tietysti corona-virus, mutta on kovin mieto ja liian laiskanlainen hoilelemaan noita pakolaisia ja kansainvälisiä ihmisoikeuslakeja. Mitä mieltä tuosta on nyt sitten Ohisalo, sian paskaa lietevaunuista ruiskuilla päälle ja rautaa rajalle.
Suomessahan ei ole ulkonaliikkumiskieltoa, vaan päinvastoin kaikkia kehotetaan liikkumaan luonnossa ja raittiissa ilmassa.
Vahvana suosituksena on ikäihmisten suojeleminen koronavirukselta, jonka kouriin jouduttuaan voi jo pelkästään ikä aiheuttaa vaaran kuolla tuohon tappalvaan tautiin.
"Hallitus korostaa tällä hetkellä ikäihmisten omaa harkintaa, pääministeri Marin tähdensi vielä maanantain A-Studiossa Ylellä.
– Mutta tässä nojaamme ihmisten omaan harkintaan. Minä en voi pääministerinä sanoa sitä, että ikäihminen ei voi lapsenlastaan halata. Se on se oma vastuu ja harkinta, mikä jokaisen pitää tehdä. Kumman asettaa tärkeämmäksi omassa elämässään, lähikontaktin, fyysisen kontaktin läheiseen vai sen oman terveyden suojelemisen, Marin vastasi."
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/e36969ba-9a67-4ebb-9b76-b427bdffa6d1
Kiitos, asiallinen kirjoitus.
Tuo olikin sitä korjattua tietoa heti sen jälkeen, kun Iltalehti otti esille ohjeiden ja määräysten sekavuuden. Siihen asti monet 70-vuotiaat luulivat etteivät saa mennä ulos.
Ilman lehdistöä hallitus ei olisi asiaan myöntynyt.
Ihan vastaavasti hallitus ei tuonut esille sitä, että suomalaiset saavat koska tahansa lähteä Suomesta ja palata tänne. Hallitus päin vastoin esitti valheen, että rajat iolisivat suljetut.
Missä seuraavassa sanotaan, että Suomen kansalainen saa lähteä ja palata ihan kuten vain haluaa?
Marin:
"Kansanterveyden ja terveysturvallisuuden vuoksi aloitetaan valmistelu Suomen rajojen sulkemiseksi pikaisella aikataululla kansainvälisiä velvoitteita noudattaen, kertoi pääministeri Sanna Marin (sd) hallituksen maanantaisessa tiedotustilaisuudessa.
Matkustaja- ja henkilöliikenne Suomeen keskeytetään niin pian kuin mahdollista, lukuun ottamatta Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien henkilöiden paluuta."
Eli ihan paskapuhetta.
Marin 16.3.2020: "Hallitus velvoittaa yli 70-vuotiaita pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan. Linjaus ei koske valtiojohtoa, kansanedustajia ja kunnallisia luottamushenkilöitä."
Synonyymit sanalle velvoittaa
pitää voimassa
pakottaa
edellyttää
tyrkyttää
määrätä
Suomeksi velvoitus on määräys. Hallituksella ei ollut oikeutta antaa kysesitä määräystä.
Hallitus on kakka.
Valta turmelee.
Hallituksella luulisi olevan tarpeeksi valtaa ilman, että tarvitsee puuttua perustuslakiin.
Ohisalo 7.4.2020:" Jatkossa sallitaan vain välttämättömin työmatkaliikenne, ja työntekijällä pitää olla työnantajan osoittama todistus työn välttämättömyydestä."
Hallituksella ei ole oikeutta antaa kyseistä kieltoa. Se pitää tehdä perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Hallitus anasti Eduskunnan vallan. Se on valtiopetos.
Tuo koski suomalaisten oikeutta lähteä Suomesta ja palata takaisin.
Hallitus ei voi vedota siihen ettei tunne lakeja. Sitä varten on enemmän avustajia kuin Napoleonin armeijalla.
Huomaa helposti kellä järki ja ymmärrys toimii. Näkyy olevan muutamia joilla ei kumpikaan. Eivät edes ymmärrä mistä nyt kyse ja miksi suomalaisia suojellaan ohjeilla. Tuo pieni ryhmä saa sen aikaiseki että ilmeisesti kohta asioita alettava hoitaa järeämmin keinoin kun osalla ymmärrys tuota tasoa.
Perustuslaki sitä ja perustuslaki tätä. Oikeasti onko joitain noin sairaita tapauksia jo valmiiksi ilman koronaa.
Kyllä, hallituksessa on todella nopin sairaita tapauksia.
Sinä tai Marin ette kumpikaan saa rikkoa perustuslain suomia oikeuksia vastaan. En saa minäkään.
Vasemmistolla on kautta historian ollut taipumus polkea ihmisoikeuksia. Sääli, etä Suomesta on tullut taas yksi esimerkki. Oppositio on osoittanut ihalitavaa suoraselkäisyyttä tukiessaan hallituksen tärkeitä esityksiä, mutta se ie riittänyt hallitukselle.
Tärkeät vapautta rikkovat lait olisi saatu läpi, jos ne olisi ollut perusteltuja, mutta kun eivät olleet. Mitä tahansa ei saa tehdä demokratiassa.
Oikeuskanslerin pitää tutkia onko hallituksen antamat suulliset määräykset verrannollisia kirjallisten kanssa.
Kun hallitus sanoo, ettei ulkomaille saa mennä kuin tietyillä ehdoilla, niin ylittääkö hallitus valtuutensa vai pitääkö kielto antaa kirjallisesti?
Asiaa pitäisi tarkastella sen mukaan, miten ihmiset siihen suhtautuvat. Tähän mennessä hallituksen antamia suullisia käskyjä, kieltoja ja rajoituksia on noudattettu kirjaimellisesti. Myös valtion virkamiehet ovat noudattaneet niitä ja estäneet mm. tavaran vapaan liikkumisen.
Vanhukset ovat pysyneet sisällä ja ainakin suuri osa on uskonut, että heidän on pakko tehdä niin.
Hallitus pelaa kaksilla korteilla, suullisilla käskyillä ja kirjallisilla laeilla.
Se on varmasti moraalitonta, mutta oikeuskanslerin pitää tutkia onko se myös laitonta.
Marin: " Matkustaja- ja henkilöliikenne Suomeen keskeytetään niin pian kuin mahdollista, lukuun ottamatta Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien henkilöiden paluuta."
Ohisalo:”Poliitikko ei voi määrättömästi laittaa rajoituksia”
Hienoa, hallitus!
Miten meni omasta mielestä?
Jos hallitus sanoo "suositus" se on suositus. Sama tarkoitus on sanoilla vaikka sanojana on hallitus. Riskiryhmään kuuluvana olen kaiken aikaa käynyt kauppaostoksilla 1-2 kertaa viikossa ruokaostoksilla. Näkyy siellä olevan muitakin saman ikäisiä. Hyvin on hallitus pärjännyt! Korona on hyvin hallussa. Vertaa Ruotsiin. Erityisen pystyviltä näyttävät Marin ja Andersson, vaikka ovat pienikokoisia naisia. Minä annan kiitettävän arvosanan hallituksen naisille. Kyllä Italia, Ranska, Espanja, Englanti, Ruotsi, USA ja Venäjä ovat hoitanet huonommin pandemian. Tietysti nyt pitää rahaa lainata. Se on pakko! Sitten myöhemmin veroja pitää korottaa - etenkin hyvätuloisilta. Se on oikea menettely. Niin se asia hoituu - ei verojen korotus ketään kaada! Maksetaan veroja ilomielin sitten kun koronan aiheuttama lama on ohi... Niin palataan nomaaliin tilaan. Ei verojen korotus ole tappava - se on välttämättömyys joissakin tilanteissa. Harkitusti!
verot, osuit asian ytimeen oikealla ja vastuullisella asenteella,
kannattaa lukaista myös tuo http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001737573.html
"Riskiryhmään kuuluvana olen kaiken aikaa käynyt kauppaostoksilla 1-2 kertaa viikossa ruokaostoksilla"
minunkin nuorempi työkaverini kävi aamu seitsemältä kaupassa, ilman kasvomaskia. Soitti viimeviikolla että on ollut aevatenkin koronaa pari viikkoa. Päänsärystä vatsavaivoihion, eikä aina pysty päivittäi muuta kun wc käynti. onneksi on nuorempi vaimo joka hoitaa kaiken ja sitten välillä käy juoksemassa 5 km lenkkejä 35 minuuttiin.
kyllä oli nolona, kun "ihmetteli mun maskeja ja naamaria", mistä noita saa.
ite olen käynyt tasan 1 kerran kaupassa 2 kk´aikana, koska sellaista kofeiinitonta kahvia ei saa kuin prismasta jota juon. ostin 12 pakettia.
Meilläpäin, hiljainen pikkukaupunki, yhtään ei ole sairaalassa, mutta kyllä niitä kotona potevia on , eivätkä tahdo pysyä kotona. Moni käy kaupassa useamman kerran viikossa, "ei tarvitse enää pelätä koronaa".
Minä haluaisin tietää
kenelle menee ne mahdolliset useat miljoonat, kun karvosuojien tarpeellisuuta tutkitaan.
Tulee Sipilän lähes lähiporukalle tekemät jutut mielle, vaikka laillisia ne oli.
Voi v... Tu teitä pilkunviilaajia!!!!!
Nämä suositukset on tehty kansalaisten parhaaksi.
Pitääkö maassa olla sotatila jotta saadaan tehtyä kansalaisia suojaavia toimia, häh??????
Tyhmä typerä typerin ei vaan ymmärrä. Suomessa on oikeasti hyvin sairaita henkilöitä, vai voisko sanoa suoraan että mielenterveys ongelmaisia.
Suomessa pitäsi koronakriisin aikaan kaikille jotka ei noudat ohjeita laittaa ainakin vuoden vankeustuomio. Jos toimillaan on saanut levitettyä koronavirusta niin ainakin 10 vuoden vankilatuomio ostopalveluna Thaimaan vankilasta. Ei kai kellään olisi mitään tätä vastaan?
Tärkeät perusoikeuksiin puuttuvat päätökset saadaan läpi muutamassa tunnissa, jos on tarvetta.
Perustuslaki ei estä asioiden tekemistä, mutta se suojaa kansaa hallinnon mielivallalta.
Hallitus ei ole vienyt rajoituksia perustuslain säätämiseen tarkoitetulla tavalla koska niille ei ole ollut tarpeeksi perusteluja.
kasvosuojat on pakollisia useassa menestyvässä maassa, ja suosituksena lähes kaikissa mailman valtioissa.
Monessa jaetaan juna - ja muilla asemilla 20 kpl pakkausksia,
suomi kieltää ja peloittelee jopa vaaralla.
Monikohan sitä mailmalla on kuollut kasvomaskiin, kysyn vaan.
Varmasti useampikin on kuollut kasvomaskin levittämiin tauteihin. Sen ulkopuolelle kertyy taudinaiheuttajia ja jos siihen koskee käsin ja sen jälkeen kasvoihin, on suuri mahdollisuus saada tauti.
Kasvomaskien hyöty on kutakuinkin sama kuin 2m turvavälillä. Ne poistavat isot pisarat mutteivät aerosoleja. Tehokkaissa maskeissa on suora reikä ulos, se on se nappi maskissa. Maskin tarkoitus ei ole suodattaa uloshengitystä vaan ainoastaan sisään hengitettävää ilmaa.
Mutta asiaan: mitä hyötyä on perustuslaista, jos hallitus polkee sen takaamia oikeuksia?
Tmä keskustelu korpeaa hallituksen trollaajia eritysen paljon, koska sama ohje on annettu Viroon matkustamisesta ja se on yhtä laiton kuin Ruotrsiin menemistä koskettava.
Kysehän on siitä, että paholaisen voimat yrittää tallata perustuslain maan rakoon nyt viimeisinä päivinä. Nyt alkaa olemaan jo maskipakko, et pääse kauppaan ilman sitä, sen jälkeen et pääse ilman myrkkykoronapiikkitodistusta ja sen jälkeen tulee se että pitää ottaa pedon merkki, ja ilman sitä et voi ostaa tai myydä. Tätä älkää ottako, eikä myöskään rokotetta.
Eli nyt keksittiin tämä feikki pandemia ihan vaan sen takia että saataisiin tallattua enemmän perustuslakia, sitähän sielunvihollinen on aina halunnut ja tuhota, se kokonaan, niinkuin ihmis-sielunkin, mutta ilouutinen on se, että pelastus löytyy Jeesuksesta, eli kun kadutaan syntejä, tehdään niistä parannus, uskotaan Jeesukseen, pyydetään syntejä anteeksi ja rukoillaan armoa taivaan Isältä, niin me uudestisynnymme ja saamme syntimme anteeksi.