Lakihan ei ole kaikille sama.
Rinteen tietämys on täys nolla vaikka on lakimies. Marin puhuu myös perustuslakiin vedoten usein, vaikka hänen väitteensä tai puheensa perustuslakiin liittyen tai perustuslakivaliokunna vaatimuksiin ei aina pidä paikkaansa.
Korona hautaa alleen isoja uutisia Pekka Haaviston poliisitutkinnasta alkaen.
Koronaviruksen alle on hautautunut suuria uutisia, joista olisi normaaliaikoina noussut iso mekkala. Keskusrikospoliisi tutkii ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toimia, mutta sekin tuntuu Suomessa näköjään normi meiningiltä.
Yhdestä esimerkistä käyköön Irakiin palautettu ja siellä muka tapetuksi tullut turvapaikanhakija. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi Suomen ihmisoikeusrikkomuksesta marraskuussa, kun Suomi palautti muuannii herran (ilmaisu Hermanni Päätalon) kuulemma varmaan kuolemaan.
Nyt on käynyt ilmi, että vainottu mies elää ja voi hyvin, ja asiassa epäillään petosta. Miehen kuolintodistus on kaiketi väärennys. EIT määräsi jo valtion korvaamaan valittajalle 20 000 euroa vahingonkorvauksena aineettomasta vahingosta sekä 4 500 euroa oikeudenkäyntikulujen osalta.
Marraskuussa eräät huusivat kurkku suorana, että Suomen maine on pilattu ikiajoiksi. Äänekkäimpiä olivat europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) ja perustuslakioppinut Martin Scheinin.
Kun petos paljastui, herrat ovat olleet kalaäänettömiä. Petoksesta ja asian uusista käänteistä vastaavaa huutoa ei ole noussut.
Krp puolestaan selvittää ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toimia al-Holin pakolaisleirin kotiutusvalmisteluissa.
Missähän muussa maassa, siis sivistyneessä, ulkoministeri jatkaisi tehtävässään keskusrikospoliisin esitutkinnan alaisena? Haavisto ja kumppanit toivovat, että korona hautaa tämänkin asian pimentoon. Syksyllä kaikki voikin olla jo poliittisesti tillin tallin, ja vihreätkin oppositiossa. Mutta ainakin virkamies olisi vastaavassa tapauksessa hyllytetty.
Mitäs muuta? Joku saattoi luulla, että väistyvä Sdp:n puheenjohtaja, varapuhemies Antti Rinne on hautautunut myös jonnekin koronakriisin savujen sekaan ja pääministeri Sanna Marinin (sd) selän taakse. Mutta ehhei.
Toissa viikolla Rinne pääsi vetämään kaikessa rauhassa Sdp:n puoluehallituksen kokouksen ja aloitti henkilökohtaisen vendettansa valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Päivi Nergiä kohtaan, ettei tätä valittaisi valtiovarainministeriön kansliapäälliköksi.
Keskiviikkona Rinne hurjistui Ylen aamutelevisiossa ja julisti, ettei Nergiä voida valita virkaan, koska eduskunnan perustuslakivaliokunta kuulemma selvittää Nergin osuutta eduskunnan ja valtioneuvoston tiedonsaantikärhämässä.
Paitsi ettei selvitä. Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd) on vakuuttanut, ettei perustuslakivaliokunta tutki yhdenkään virkamiehen tekemisiä. Perustuslakivaliokunta ei ylipäätään tutki. Se ei ole mikään FBI. Pekka Haaviston tapauksessakin esitutkintapyyntö ohjattiin poliisille, ja nyt se on siis krp:n käsissä.
–
Ei haavisto saisi jatkaa
11
72
Vastaukset
- Anonyymi
Rinteen ja Haaviston ainoa oikea paikka on Riihimäen ongelmajätelaitos.
- Anonyymi
Tainnut Haaviston "synnit" hautautua koronan alle. Eikä oman avustajan naiminenkaan pitäisi niin hyväksyttävää olla - mutta vihreissä kaiketi on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tainnut Haaviston "synnit" hautautua koronan alle. Eikä oman avustajan naiminenkaan pitäisi niin hyväksyttävää olla - mutta vihreissä kaiketi on
Marinin poikakaverin firma sai 100te avustusta - marinin nimellä pyydystetty.
YLe on mukana geimeissä.
https://www.suomenuutiset.fi/yle-sensuroi-hallituskriittisen-blogin-sivuiltaan/- Anonyymi
Pekkaa suojelee tämä suvaitsevainen sateenkaariympäristö, valitettavasti.
- Anonyymi
EMME HALUA SUOMEEN KOSKAAN persumaista ideologiaa!
https://yle.fi/uutiset/3-9452079 - Anonyymi
Pekka Haavisto ja Antti Rinne ovat lakien mukaan toimivia ja inhimillisiä poliitikkoja, joita arvostan molempia!!
Valtakunnan suurin populisti ville niinistö. ajeli työmatkoja turku-hiki vaimonsa nimissä ja ruotin rekisterissä olevalla autolla , Ajoi SUURTA ylinopeutta ,josta jäi kiinni. Populisti ja suurmeloni EI saanut sakkoja, EIKÄ joutunut edesvastuuseen laittoman auton käytöstä. Tavallinen Suomen kansalainen olisi menettänyt ajolupansa määrätyksi ajaksi, saanut suurehkon sakon, ja HYVIN TODENNÄKÖISESTI menettänyt ajoneuvosa valtiolle, koska tuskin olisi pystynyt vaadittuja korvauksia , sakkoja ja veroja maksamaan. Hyvää tässä jutussa on se, ETTEI TOLKUNIHMISET moisiin rikoksiin edes ryhdy!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Onko Haavisto vaihtanut rattopoikansa?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1361260
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34801Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14570
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä25531Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad25528Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott29516- 23476
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14471Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .14462