Kun sieltä haetaan lapsia niin seuraavaksi haetaan äidit.Jos ihminen tekee päätöksen liittyä terroristien joukkoon, HÄN ON SIITÄ ITSE VASTUUSSA.
Suomen ei tarvitse hakea ketään takaisin .Ihmisoikeus järjestö hoitakoon asian.
Suomen ei tarvitse hakea ketään takaisin .Ihmisoikeus järjestö hoitakoon asian.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Asia on monipiippuinen.
Jos noudatetaan kaikissa kulttureissa, niin kristityssa kuin islamilaisessakin, käytössä olevaa vastavuoroisuuden periaatetta, niin Isisin joukoissa oleville ei pidä antaa yhtään huonompaa kohtaloa kuin he suunnittelivat meille.
Alholin leirillä olevat aikuiset vetoavat länsimaiseen moraaliin, mutta eivät istee kannata eivätkä toteuta sitä, jos saavat tahtonsa läpi. Rehellisyyden nimissä pitää sanoa ääneen, että he haluavat meille kuolemaa ja siitä huolimatta heidän mukaansa meidän pitäisi tuoda heidät tänne ja maksaa heidän ja heidän lapsensa eläminen, terveydenhoito ja koulutus.
Ei vaikuta kohtuulliselta.
Ehdoton ei. Kansalaisemme eivät heitä halua eikä meidän velvoite ole hoitaa vanhempiensa tekemiä rikkeitä.
Kaikki palautussopimukset Irakilaisten osalta kuntoon,millä oikeudella he kieltäytyvät ottamasta sotilaskarkureita takaisin.
Ne lapset on kasvatettu terroristeiksi. Eivät ole pikkulapsia, jotka unohtavat vaan tarpeeksi isoja toteuttamaan oppeja. Ovatko edes orpoja? Eivät tunnetusti ole kovin rehellisiä.
Ihmiset ovat meneet Isisin riveihin taistellakseen vääräuskoisia (eli suurinta osaa suomalaisista) vastaan. Tavoitteena on vallata koko maailma ja alistaa se sharialaille.
Olkoonkin, että koko maailman valloittaminen on alunalkaenkin ollut vähintäänkin haasteellinen tavoite, se kuvastaa hyvin suhtautumista ulkopuolisiin ja demokratiaan.
Suomalaiset olisivat ISISin visiossa orjia tai tapettu vääräuskoisina.
Kun puhutaan ihmisistä, joita tällaiset ajatukset ovat houkuttaneet, on irvokasta, että he puhuvat länsimaisesta moraalista meidän velvollisuutena heitä kohtaan. Länsimainen moraali on juuri se, minkä he itse haluavat kitkeä ja jota he halveksuvat.
Meille saa valehdella ja meitä saa käyttää hyväksi. Meidät myös saa tappaa ja siitä pääsee paratiisiin, jos ISISiin on uskominen. Ja ne, jotka sinne menivät, uskovat.
Haaviston ja vihreiden suunnitelmat ovat pöyristyttäviä...
Mutta myös loogisia, ISIS Helistä tukee vihreiden kaupunginvaltuutettu, äärivihervassareiden äänivyöryllä ja Mikko Kärnä syö julkisesti hatullisen paskaa ja lopettaa onnettoman politikointinsa Suomessa ja liittyy sitte Katalonian separtisteihin.
Kyllä ne lapset pitäisi sieltä hakea pois muttei terroristijärjestöön liittyneitä vanhempiaan. Ne isis-lapset pitää antaa caruna-pekalle ja ohisalolle kasvatettavaksi.
Ne ovat nokkelia lapsia karkasivat leiriltä, sitten menivät Ankaran Suomen lähetystyöhön, saivat lentoliput konsulin avustuksella ja tietty maksoivat ne itse ja lensivät sulkeutumisesta rajoista huolimatta Suomeen ja yhtä nokkelat äidit sitten perässä, udkokoon ken tahtoo, mutta aika paksua pajunköyttä Haavisto vihervassareineen koittaa syöttää
Isis naiset ja lapsia on sitten tuotu jo Suomeen ja viranomaiset ovat ottaneet heidät vastaan.
Haavisto tuhoaa näin Suomalaisten turvallisuutta ja laittaa Suomalaiset maksamaan heidän kulunsa.
Hallituksen ministerit ovat onnistuneet tuhlaamaan rahaa aivan järjettömästi sekä myös eriarvoistamaan ihmiset Suomessa.
Mikä vaarallisinta nyt valitaan kuka saa hoitoa ja minkä verran terveydenhuollossa.
Osa ihmisistä on joutunut olemaan korona aikana ,pahemmissa kuin vankila oloissa.
Suomi oli ennen Sipilän ja sinisten hallitusta vielä kohtalaisen hyvä maa elää ja kasvattaa lapsia.
Nyt mennään koko ajan erittäin huonoon suuntaan.
Erittäin sekavaa päätösten teko ,ja muuttuu koko ajan jos jotain päätetään.
Kuka terveyden huollosta päättää ja mitkä on kriteerit miten päätetään.
Hengityssuojaimet yksi esimerkki ,muissa maissa jaetaan ihmisille ilmaiseksi hengityssuojain ja käsi suojan paketti ,meillä kiskotaan ylihintaa jos niitä jostain löytyy.
Pakollisia muissa maissa käyttää mutta ylläsikö, ettei meillä muka kansan tarvitsekaan käyttää kun eivät auta mitään.
Voiko enää naurettavalla juttuja kuulla .
Al Holilta isis porukka Suomalaisten kustannuksella Suomeen.
Tässä viimeisin niitti hallituksen erottamisen puolesta.
tietääkö kukaan mistä kaupungista tämä pahimman terroristin vaimo isis heli on kotoisin
Jos ISIS-vanhemmat ovat osallistuneet terrorismiin tai sen tukemiseen esimerkiksi hoiukuttelemalla eli värväämällä muita joukoon, he ovat syyllisyneet terrorismirikokseen.
Onko Suomen valtio tai joku yksittäinen poliitikko tai virkamies auttanut rikollisia pakenemaan oikeudenkäyntiä, suojellut rikollisia tai viivyttänyt kiinnijäämistä?
Jos on, niin silloin kyse on rikoksesta koska rikoksentekijän suojeleminen on rikos.