Helvettiuskovaiset

Evankeliumi, joka ei poista julistajastaan ja kuulijoistaan KAIKKEA pelkoa, ei edusta täydellistä rakkautta eli ei ole aitoa evankeliumia. Niinpä ilosanoma, jonka taustaoletuksiin kuuluu helvetin olemassaolo, ei ole mikään ilosanoma.
Tämä on totuuus.

Totuus, joka ei tee VAPAAKSI, ei ole mikään totuus. Todelliseen vapauteen sisältyy vapaus ajatella KAIKKEA JA KAIKENLAISTA ilman pelkoa seuraamuksista. Oppi, joka sisältää helvetin, ei suo tällaista vapautta. Ajatus helvetistä hypnotisoi ja sitoo helvettiin uskovan alitajuisella pelolla ja kauhulla ajattelemaan tietyllä tavalla (jolla itse välttyy helvetiltä). Oppi helvetistä aiheuttaa uskonnollisen Tukholman syndrooman, jossa kyseisen opin panttivanki, uskova, alkaa puolustella vangitsijaansa ulkopuolisia avun tarjoajia VASTAAN.

Ajatus helvetistä - edes sen olemassaolon mahdollisuudesta - saa kauhistuttavuudessaan aivan täysjärkisten ihmisten ajattelun jähmettymään. Onhan selvää, että jos sellainen paikka on, siinä tapauksessa kannattaa jo "salaisimmissa ajatuksissaankin" noudattaa äärimmäistä varovaisuutta, jottei vaarantaisi omaa kohtaloaan. Ja mikäänhän ei tällöin olisi niin vaarallista kuin EPÄILLÄ kyseisen paikan olemassaoloa. Pohdiskelija on ajattelussaan yhtä "avarassa tilassa" kuin konsanaan saaliseläin, jonka pelottava saalistaja on kauhistuttavuudessaan lumonnut paikoilleen.
Miltäpä kuulostaa? Ympäröivätkö tällaisessa tilanteessa ihmisen ajattelua olosuhteet, joita voi kuvailla luontevasti sanoilla: "Täydellinen rakkaus karkottaa KAIKEN PELON". Voiko pohdiskelija liikkua ajattelussaan, sen perusteissa ja johtopäätöksisssä, täysin vapaasti suuntaan jos toiseenkin? Onko hän ajattelussaan YHTÄ TYYNI JA RAUHALLINEN niin kyseenalaistaan kuin perustellessaan helvetin olemassaoloa mielessään? Täytyykö hänen USKALTAUTUA ajattelemaan helvetistä kriittisesti?
Tämän kaltaisia vastaavanlaisia ajatuksia voisi kuvitella Kim Jong-Unin toimiin ja Pohjois-Korean järjstelmään orastavan krittisesti suhtautuvatn pohjoiskorealaisen ajattelevan. Hän vasta puntaroi sitä mahdollisuutta, että kaikki ei ole hänen kotimaassaan välttämättä aivan ok. Ajattelu on tasapainoilua, henkisesti vaativaa toimintaa. "Molemmat" vaihtoehdot ovat vielä mahdollisia, kumpikaan ei vielä jyrää toista.
Onko tällainen tila(nne) sitten terve, jos se on ja pysyyy muuttumattomana? Onko se "lähinnä totuutta"? Tuleeko pohjoiskorealaisen orastavan skeptikon pysyä loputtomiin jonkinlaisessa "epävarmuuden tasapainotilassa", jossa argumentit suuntaan ja toiseen pysyttävät tuota epävarmuutta? Edustaako tällainen loputon tasapainoilu, mikäli se EI heilahda suuntaan eikä toisen, rehellisyyttä, loogista suoruutta ja läpinäkyvyyttä ja rehellisyyttä?
Jos asiaa kysyy orastavan skeptikon serkulta, joka onnistui loikkaamaan Yhdysvaltoihin vuosia aiemmin, hän jyrähtäisi: "Tässä ei ole kyse mistään tasapainoilusta, vaan tässä pätee vääjäämätön LOGIIKKA (=Logos). Joko Pohjois-Korea on tyrannia ja edustaa ihmiskunnan alhaisinta ja irvokkainta yhteiskuntajärjestelmää tai sitten sen harjoittama tyrannia on oikeudenmukaisin ja moraalisin yhteiskuntajärjestelmä koko maaallolla, ja Pohjois-Koreaa kritisoivat ovat harhassa. Oma kokemukseni on, että Pohjois-Korean järjestelmä perustuu valheeseen ja yksilönvapauden tuhoamiseen. En edes tiennyt, mitä vapaus on, ennen kuin loikkasin sieltä pois."
Kuvitelma, että helvetti-asiassa ihmisen kohtalona on jäädä keikkumaan jonkinlaiseen epävarmuuteen, perustuu ajatukseen, joka on vielä murroksessa, hämmennyksissä, vielä sidoksissa vanhaan - ajatukseen, joka hakee vielä loogista muotoaan, sitä, että se saa irtautua täyteen loogiseen vääjäämätttömään vapauteensa: siihen lopputulemaan, että jos helvetti on ja sinne joutuu yksikin ihminen, silloin Jumala on patologinen suuruudenhullu psykopaatti, jolla on tarve runnoa kaikkivaltiutensa universumin tajuntaan väkivalloin.

"Maa ja KAIKKI, mitä siinä on, on Jumalan", sanoo jo VT. Me kaikki olemme turvassa.