Miksi protektionismin vastustajat ovat tyhmiä

Suojamaskien kotimaisen tuotannon aloittamisen viivästyminen on naurettavaa vetkuttelua. Ja samaan aikaan suojamaskeja jaetaan ihmisille Pariisissa metrojen ovilla ilmaiseksi.
Mikä Suomessa mättää?
Luulisi, että tähän yksinkertaisuuteen korkean teknologian maassa pystytään ihan itse, mutta ei.
Ensin ilmoitettiin, että täällä odotetaan maskeja valmistavia koneita Kiinasta.
Sitten meille kerrotaan, että ei ole maskikangasta.
Ja sitäkin odotetaan Kiinasta.
Myös tarpeellinen oma rokote tuotanto on ajettu alas liian kalliina Suomessa.
Ja nämä, jotka näistä YLE:n toimittajat, jotka ongelmista meille kertovat hehkuttavat avointa globaalia taloutta ja vastustavat protektionismia.
Myös suomalainen teollisuus kärsii, kun ei saa korona kriisin takia osia Kiinasta.
Eikö tämä kaikkia meitä opeta, että riippuvaisuus Kiinasta ja muista on meille tyhmää vaarallista?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suojamaskien kotimaisen tuotannon aloittamisen viivästyminen on naurettavaa vetkuttelua. Ja samaan aikaan suojamaskeja jaetaan ihmisille Pariisissa metrojen ovilla ilmaiseksi.
Mikä Suomessa mättää?
Luulisi, että tähän yksinkertaisuuteen korkean teknologian maassa pystytään ihan itse, mutta ei.
Ensin ilmoitettiin, että täällä odotetaan maskeja valmistavia koneita Kiinasta.
Sitten meille kerrotaan, että ei ole maskikangasta.
Ja sitäkin odotetaan Kiinasta.
Myös tarpeellinen oma rokote tuotanto on ajettu alas liian kalliina Suomessa.
Ja nämä, jotka näistä YLE:n toimittajat, jotka ongelmista meille kertovat hehkuttavat avointa globaalia taloutta ja vastustavat protektionismia.
Myös suomalainen teollisuus kärsii, kun ei saa korona kriisin takia osia Kiinasta.
Eikö tämä kaikkia meitä opeta, että riippuvaisuus Kiinasta ja muista on meille tyhmää vaarallista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu